Palvelustyttö menee

Tohtorihan erityisesti kielsi minua edeltäpuolisen ryhtymästä

mihinkään, joka voisi minua vähänkin rasittaa. Ja minun täytyy sanoa,

että tuo tuuma pesu- ja silityslaitoksesta on kauvan ollut

sydämmelläni. -- Mutta, onko sitä kannatettava?...

_Karna_. Tietysti, äiti, kun se kerran on sydämmelläsi.

_Rouva_. Ja siinä tapauksessa, miten paljolla?... Miten paljon tohdin

ottaa vastuulleni ja pyytää Wulffieltä?... Ihan jo hiki nousee sitä

ajatellessa.

_Karna_. Niin, äiti, aina sinä hikoilet kahden valittavan välillä.

Kunpa joku voisi sinut siitä parantaa.

_Rouva_. Omatunto, lapseni. Mitä enemmän sitä tottelee, sitä

voimakkaammin se puhuu.

_Selma_. Isä päätti eilen kirjoittaa viisi sataa kruunua.

_Karna_ (äkkiä). Ja minun isäni sanoi aamulla, että äiti yrityksen

alkuunpanijana panisi siihen tuhannen.

_Rouva_. Mitä, etkä ole sanonut sitä ennemmin, lapsi! Kokonainen taakka

putoaa hartioiltani.

Lämpimästi.

-- Niin, Wulffie on ritarillinen...

_Selma_. Kun isä saa kuulla, että yritys on niin hyvissä varoissa,

luulen minä, että hän vielä miettii, ennenkun hän --

Tyytymältömästi Karnalle.

Minä luulin, että sen tapainen kilpailu jo olisi lopussa meidän

perheittemme välillä!

_Elina_ (kaataa taas vähän lihalientä äidille). Juo äiti, sinä tiedät,

että se vahvistaa sinua. Tämä pieni tilkka vaan! Selma, katsos, ei

kukaan osaa hoitaa häntä niinkuin minä... Eikös niin, äiti?

Syleilee äitiä.

Äiti, äiti kultani! Eikä kukaan osaa valmistaa voileipääsi niin

maukkaasti kuin minä?

_Rouva_ (huoaten). Niin, sinä minun kultamuruni, rakkautta täynnä

aamusta alkaen viimeiseen iltasuuteloomme. Se on niin kuvaavaa, kun

setä Mads kutsuu sinua Angela'ksi.

_Elina_. Enkä milloinkaan mene kihloihin, enkä pois luotasi niinkuin

Selma... Enhän äiti?

_Karna_. Pyh, puh -- hu -- uh?

_Rouva_. Mitä tuo on, Karna?

_Karna_. Minä vaan hieroin yhtä geraniumin lehteä sormieni välissä, ja

se haisi niin ummehtuneelta... Puutarhuri! -- tulkaa tänne ja ottakaa

ja siirtäkää se verannalle.

_Puutarhuri_ (ottaessaan kukan). Tämä tuore geraniumi! ummehtuneelta?

Hieroo yhtä lehteä ja haistelee sitä.

-- Neidillä taitaa olla omituiset hermot, vika hajuaistimissa!...

Seuraus kaikellaisista hajuvesistä...

Kantaa kukan verannalle.

_Karna_. Ei meillä ole hätää, ymmärrätkö, Selma, joilla on sekä tohtori

että hovimestari talossa!

_Selma_. Niin, kyllä minun täytyy sanoa, että hän on hyvin

rohkeapuheinen herrasmies. Mutta, kun te voitte semmoista kärsiä,

niin --

_Rouva_. Kyllä sitä oppii antamaan anteeksi yhtä ja toista, Selma. Hän

on oikea nero alallaan. Sinä et voi aavistaa, miten Wulffie pohjaltaan

nauttii kaikista hänen päähänpistoistaan ja tuumistaan.

SETÄ MADS, vanhempi herra valkoisessa, villasessa kesäpuvussa,

panamahatussa ja päivävarjo kädessä, nousee yskien rappusia

verannalle.

_Selma_. Eikö mitään ulkomaanpostia vielä, setä Mads?

_Setä Mads_. Kärsivällisyyttä... Kärsivällisyyttä, neitini! Öhhöh, --

öhhöh...

Hän pysähtyy verannalle, pitelee karlsbadipulloa päivää vasten,

asettaa sen suulleen ja tyhjentää sen yhdellä siemauksella.

Kas niin!

Viskaa pullon puutarhaan. Omissa toimissaan.

Ahaha, -- ohoho! onnistuipa... Pääsinpäs pujahtamaan takaportista. Minä

näin heidän väijyvän katuoven luona, -- kahdet avunkerääjät asettamassa

lankojansa, vangitaksensa setä Madsin! He ahdistavat kuin rosvolokki

kalatiiraa. Se toinen pitkä, harsohattuinen on pehmittelemässä sydämmiä

merimieskirjastolle Bristolissa, ja se, jolla 011 salkku, kerää

langenneitten naisten suojelusyhdistykselle. Nyt voivat he kääntyä

konsulin puoleen, ja saada puremansa, -- hän puree hän.

_Elina_. Se on vaan senvuoksi, että sinä olet niin hyvä ja helposti

voitettu, setä Mads.

_Setä Mads_ -- että he, suoraan sanoen, venyvät ja vahtivat kaduilla ja

poluilla päästäkseen nylkemään?... Muuten, kuules, Elina, on se setä

Madsin viimeinen keksintö, että kello on alkanut kulkea hitaammin ja

hitaammin.

_Elina_. Sen sanot sinä, setä, aina silloin kun vatsakatarrisi vaivaa

sinua. Mutta nyt sinä saat omenamarmelaadisi juuri semmoisena kuin sinä

sen tahdot, vähän kaneelilla maustettuna.

_Setä Mads_. Kiitos, kiitos, ystäväni... Sinä Elina! -- Minä olen yöllä

maatessani miettinyt, että sinä saat isäni jalokivisen rintaneulan

minun kuoltuani.

_Elina_. Ole nyt, setä, elä puhu niin ikäviä. Et sinä toki kuole.

_Setä Mads_. Katsos, täytyy keksiä jotakin, aika käy niin pitkäksi

öisin, -- ja sitten pitää saada päiväkin kulumaan... Katsoppas nyt, --

istunko minä äitisi luo ja koetan perehtyä hyväntekeväisyyteen, vai

ulos verannalle sanomalehtieni ääreen? Mutta mitä hittoa minä

välittäisin kurssinoteerauksista, kun ei minulla enää ole mitään

tallennettavaa!

_Elina_. Kunhan saat marmelaadisi, setä, on kaikki taas hauskempaa, sen

saat nähdä.

_Setä Mads_. Ja tässä on päivän lehti äidillesi...

Vetää sen esille taskustaan ja antaa sen. Mennessään

sanomalehtipöydän luo verannalle.

Noh -- kaikessa tapauksessa voihan sitä istua ja pelata ja voittaa

rahaa mielikuvituksessaankin, -- niinkuin olisi Mads vielä Mads, niin!

Hänen nähdään seuraavan kestäessä istuvan (ja ulkona) kuluttavan

aikaansa selailemalta sanomalehtiä, toista toisensa jälestä, ja

maistelevan marmeladia, jonka Elina on tuonut hänelle. Aina

vähän väliä haukottelee hän näkyvästi ja kuuluvasti.

_Rouva_ (joka selailee sanomalehtiä, huudahtaa). Mutta hyvät ihmiset,

tänä iltanahan päätetään, onko neiti Brönnich saava tuon avonaisen

paikan Naistenkodissa neitsyt Hjorthöin jälkeen!

_Selma_. Veljeni Jens sanoi, että neiti Altmayer saa paikan. Hän on

ollut kahvitäti ja juorupussi sekä Hostilla että Gjentoftilla jo kauvan

aikaa ja on kyllä tiennyt puhua puolestaan.

_Karna_. Vai niin hän sanoi. Mutta sitten on minun isälläni, joka on

perustanut laitoksen, myöskin jotain sanomista, -- ja hän aikoo sinne

neiti Brönnich'in, joka on hakenut sitä jo kerran ennen. Täällä ei saa

panna toimeen täydellistä suosikkijärjestelmää.

PUUTARHURI tulee vasemmalta vesikannu kädessä ja alkaa kastella

kukkia huoneessa.

_Karna_ (joka istuu erään suuren palmun alla, jota puutarhuri kastelee,

hypähtää äkkiä ylös). Olkaa toki niin armollinen ja katsokaa eteenne,

puutarhuri, ett'ette kaada aivan minun kengilleni.

_Puutarhuri_. Ohoh -- pyydän anteeksi. Mutta palmut tarvitsevat vettä,

kunnollista kastelemista.

Osoittaa niitä.

Näette itse, -- katsokaa tänne, rouva, -- kolme, neljä aivan keltaista

lehteä, muut surkastuneita -- melkein kuin rutistunutta paperia, --

ovat siinä aivan hädissään ja huutavat vettä! --

Suuttuneesti.

Luulin toki, että kaikki oli hyvässä turvassa, kun molemmat talon

neidit olivat ottaneet huolekseen kukkien kastelemisen täällä

kesähuoneessa niinä päivinä kuin olin poissa sydänmaalla... Se nyt on

pilalla koko kesäksi! Ja kuinka se viihtyi ja kasvoi talvella

kasvihuoneessa!... Minun täytyy viedä se sinne takaisin taas.

_Rouva_. Sepä oli vahinko, se oli todella komea kasvi.

_Puutarhuri_. Syntyi suuri aukko Afrikaan, niin!

Nostaa palmun ulos.

_Karna_ (iloisesti, auttaessaan häntä kokoamaan puun latvaa ovessa).

Luulenpa melkein, että uskotte pelastaneenne hengen.

_Puutarhuri_ (joka on asettanut palmun ulkopuolelle, ja jatkaa kukkien

kastelemista sisällä). Niin, niin, te tiedätte, että semmoisen saa

uuden rahoilla, -- ei tarvitse muuta kuin ostaa!

_Karna_ (joka taas on istuutunut). Niin, mutta eivätköhän rahat sentään

ole hyvin hyviä olemassa, hra Hein!...

_Puutarhuri_. Oh, se on vaan taikauskoa!... Pääomat liikkuvat niinkuin

kaikki muukin maailmassa omien lakiensa mukaan, -- niin että on aivan

yhdentekevää, onko omistajan nimi Pekka tai Paavo.

_Karna_. Eipä olekaan aivan. Se, jolla ne on, istuutuu esimerkiksi

vaunun sisään, kun se, jolla niitä ei ole, saa istua kuskipukilla. --

Tai omistaa hän huvilan ja puiston, ja joku puutarhuri haluaa

työskennellä siellä --

_Puutarhuri_. Etupäässä puiston vuoksi, neiti. Se huvittaa häntä.

_Karna_. Minä ajattelin, että tekin olitte sopineet isän kanssa

määrätystä palkasta arvokkaan apunne korvaukseksi.

_Puutarhuri_. Minä vakuutan teille, neiti, ett'en tee sitä rahan

vuoksi. Se oli isänne puiston omituisuus, joka veti minut sinne.

Minähän tunsin sen jo pienestä pojasta, kun juoksentelin siellä

veljenne kanssa kouluajan loputtua ja pieni Karna aina tahtoi

väkisinkin olla mukana ja seurasi meitä pitkin metsäpolkuja, kun teimme

huviretkiä, tutkiaksemme Afrikaa niinkuin Stanley.

_Selma_. Niin, koulunpenkillä ovat kaikki yhdenvertaisia.

_Puutarhuri_. Mutta sitten katosi hän omille teillensä ja minä valitsin

omani.

_Karna_. Puutarhurin ammatin.

_Puutarhuri_. Ei, ensiksi antauduin insinöörialalle, mutta ryhdyin

sitten puisto- ja puutarhatöihin, joista aina olen ollut huvitettu.

_Karna_. Ja sitten, kun vihdoin tulette täällä valmiiksi, alatte

puhtaasta puistoharrastuksesta puuhata uudessa paikassa.

_Puutarhuri_ (kulkee koko ajan ja katselee kukkiaan, kastelee niitä ja

noukkii pois kuivuneita lehtiä). Valmiiksi? -- Ei sitä milloinkaan

tulla valmiiksi. Luonnolla on omat oikkunsa, -- aina se tuo esille

jotain aavistamatonta, -- asettaa lakkaamatta vesoja uusiin

mahdollisuuksiin, -- aivan niinkuin ihmisilläkin. Ensi vuonna on suo

tuolla kuiva, ja hiekkasärkkä joessa ehkä kohonnut niin, että siitä

vielä voi muodostaa saaren, jonne laitetaan istutuksia ja silta maihin.

Sitä on aina niin utelias, joka kerta kun talvi on mennyt, näkemään

mitä siellä taas on uutta.

_Karna_. Ja sitten isä taas saa antaa rahojen luistaa ja te olette

tyytyväinen.

_Puutarhuri_ (hymyillen). Niin, sen hän tekeekin. Senhän minä sanoin,

että sama se, mihin pääoma on sijoitettu.

_Karna_. Mutta kaikessa tapauksessa se ei ole toimetonna maailmassa.

_Puutarhuri_. Niin, mutta mikä sitä johtaa? -- Minä luulen, että sen

sittenkin tekevät harrastukset... Ja harrastukset, ne ovat niin

monenlaisia, sekä semmoisia, joista olemme itsetietoisia, että

semmoisia, joita emme tiedä olevankaan. Ne ovat kuin olemassaolon

johtavia henkiä. Ja me näemme -- näkisimme jos kaikki olisi

läpikuultavaa -- että se, joka ohjaa huonosti, hän ohjaa vastavirtaan,

-- vastoin olemassaolon koneistoa, ja silloin se ei kule... Henki se on

kuitenkin se, joka johtaa.

_Karna_. Tuo teidän henkiuskonne on kyllä hyvä niille, joilla ei mitään

ole.

_Puutarhuri_. Niin, -- kuka tässä lie rikas, ja kuka köyhä? -- siinä on

myöskin ratkaisematon kysymys.

_Karna_ (keinuttaa jalkaansa). Se nyt on aivan yhdentekevää... Minä en

näe muuta kuin että rahoilla saa, mitä vaan tahtoo, sekä taideteoksia

että -- puistoja ja olin vähällä sanoa: puutarhurejakin.

_Puutarhuri_. Niin, neiti! Mutta se, joka saa elää siinä, mihin tuntee

halunsa olevan, hän on onnellisempi kuin miksi mikään rahasäkki voisi

hänet tehdä... Ja kun esimerkiksi voi ihailla suuremmoista näköalaa

tuossa, --

Näyttää innostuneesti ulospäin.

koko vuonoa aina niemeen asti, ja solakkaa, korkeaa metsää, joka runko

rungon vieressä, ikäänkuin pilaristona, koristaa rantoja, -- ja kun

ajattelee, että koko tuo alue vielä joskus voi tulla kuulumaan

kaupungille, -- niin silloin panee siihen kaiken rakkautensa.

_Selma_ (hypähtää ylös). Kuuletteko, mitä hän sanoo?

_Puutarhuri_. Se on itsestään selvää, -- kuuluu asiain kulkuun, että

tuommoinen kaupunki ei salli, että sen ainoa, suuri, ihana puisto jää

yksityisen omaisuudeksi, -- ajanpitkään.

_Karna_. Vai niin, -- eikö kaupunki sitä salli! Koettakoon vaan

anastaa itselleen meidän puistoamme! -- Niin, kyllä se on hyvin

viekoittelevan kaunis. Näen koko sunnuntaiyleisön lastenvaunuineen ja

voileipäpaketteineen alhaalla käytävillä. --

Kiivaasti, nousten ylös.

-- Etteköhän jo lopultakin ole tarpeeksi kastellut ja puhunut,

puutarhuri! -- - Teidän pitäisi kiirehtiä tuonne alas toimimaan suuren

päämaalinne hyväksi. Ei ole varmaa, että teillä enää on pitkältäkään

aikaa tässä talossa.

_Puutarhuri_ (puoleksi itsekseen, kootessaan tavaransa ja poistuessaan

kesähuoneesta). Se on menevä silleen kuin virran vetenä juosten, neiti

hyvä...

_Karna_ (kiihkeästi). Mikä ärsyttävä ylpeys! Hän ikäänkuin nauraa

meille sisässään.

_Rouva_. Suoraan sanoen, Karna, kummastuttaa minua, että sinä aina

antaut puhelemaan hänen kanssaan. Sinä tiedät kyllä, mihin voi johtua,

jos astuu yli rajan.

_Selma_. Niin, minusta näyttää todellakin, että tuo mies on kypsynyt

saamaan eronsa.

_Elina_. Meidän puistomme. -- Meidän puistomme, äiti!

_Rouva_. Niin, tyttöseni, sitä ei todellakaan suvaita. Se on kaupungin

silmätikkuna... Yleisön käytettäväksi, -- jo vaan tuo ajatuskin! On

kuin se veisi koko viehätyksen siltä.

_Selma_. Niin, tiedättehän, että rikkautta aina kadehditaan. Tuommoista

vapaasti kasvanutta Matti Rahatonta harmittaa jo sekin, kun täytyy

kumartaa parempiosaiselle.

_Karna_. Hänkö? -- kumartaa! -- Tekisi mieli koukistaa vähän sitä

niskaa.

_Rouva_. Tuolla tulee isä!... Kuulen sen siitä, miten hän -- tarttuu

lukkoon.

Konsuli astuu sisään oikeanpuolisesta sisäovesta.

_Karna_ (rientää isän luo ja vetää hänet etualalle. Kiihkeästi). Olen

sanonut Selmalle sinun tahtovan, että äiti pesulaitoksen perustajana

lahjoittaisi siihen tuhannen.

_Konsuli_. Vai niin... No, koska sinä olet --

_Karna_. Selman isä on luvannut viisisataa.

_Konsuli_ (käsittäen). Vai niin, vai niin.

_Karna_. Ja sitten on sinun luja päätöksesi, isä, että neiti Brönnich

saa paikan Naistenkodissa, hän tietysti! -- Ei Altmayer.

_Konsuli_. Kyllä, kyllä, tyttöseni. Sinä sanot aivan niinkuin itsekin

olisin päättänyt. Sinä olet ainoa voimakas koko perheessä. Vika on vaan

siinä, että sinusta tuli tyttö eikä poika. Sinusta olisi minulle tullut

yhtiökumppani, sinusta! -- Sillä Ottar, hän on äitiinsä, hän, vähän

liian hienotunteinen tähän maailmaan.

Ottaa esille kirjeen ja heiluttelee sitä.

Tässä on jotain sinulle, Selma!

SELMA ottaa sen ja kiiruhtaa verannalle, repii sen auki ja lukee.

KONSULI rouvan luo

Nyt tulet iloiseksi, äiti, Ottar saapuu Englannista kuudentena päivänä.

_Selma_ (tulee säteilevänä). Niin todella, Orionilla.

_Rouva_. Tunsinhan heti tavasta, jolla tulit, Wulffie, että sinulla oli

jokin ilosanoma minulle. Mitä ravakammin liikut, sitä enemmän rauhoitat

hermojani.

Liikutettuna.

On niin turvallista, niin turvallista sinun luonasi, Wulffie.

_Konsuli_ (sivellen varovasti hänen hiuksiaan). Niin, kun vaan saisi

parannetuksi nuo hennot, hienot säikeet, joita ne kutsuvat hermoiksi!

Wulffie ja Kumpp: Näytelmä kolmessa näytöksessä · 第 12 / 22 题