Arvattava on ettei se juuri pientä huomiota nostanut, kun Marit oli
muuttanut kotia Skjölteen, sillä nyt hänestä tuli yksi seurakunnan
rikkaimpia emäntiä. Marit itse teki kaikki saadaksensa tiedon siitä
levitetyksi, ja Endren, tuomarin rengin, korvat olivat jotensakin
lupallaan kun Marit eräänä päivänä kävi hänen ohitsensa eikä ollut
häntä näkevinänsä. Kun hääpäivä tuli oli kirkko täynnä väkeä, jotka
tahtoivat Marit'ia nähdä. Tämä kävi suorana ja pulskana kirkonlattiaa
myöten, eikä katsonut oikealle eikä vasemmalle. Kasvonsa olivat kalpeat
ja kylmät, hän oli kuvapatsaan näköinen, seisoessansa alttarin edessä;
ei yksikään hermo liikahtanut hänen kasvoistansa. Viisi päivää
hääjuhlan oli kestäminen, niin hän itse oli vaatinut ja Tore ei pannut
vastaan. Marit tahtoi että kaukanakin tiedettäisiin hänen viettävän
häitä. Ei puuttunut syömistä eikä juomista. Kyökkimestari oli niin
väsymätöin että äänensä jo ensimäisenä päivänä sortui, mutta se ei
auttanut. Häistä ei oikeata iloa ollut; sillä morsian ei tahtonut
tanssia, hän tahtoi vaan katsella. Muuten ei hän ollut moitittava; hän
kävi itse ympäri, kehoitti miehiä tanssimaan ja kaasi vanhoille sekä
olutta että paloviinaa. Tore tahtoi myös koettaa saada mielet
vilkastumaan; hän otti erään tytön ja juoksi rinkiin kun soittuja
rupesi juoksu-tanssia soittamaan. Marit kävi juuri lattian yli. Hän
näki Toren ja punastui. Kun hän oli jättänyt tytön meni Marit ja
kuiskasi hänelle: "Onko sopivaa mielestäs että Skjölten haltija täällä
hyppää, kuin varsa". Tore ei enää mennyt tanssiin.
Tuomarin perhe oli tullut kartanoon; sillä ylioppilas ja hänen
vanhempansa eivät koskaan olleet nähneet, mitenkä talonpoikais-häissä
menetellään, ja luulivat saavansa nähdä sitä täällä. He lähettivät
sanansaattajan kysymään saisivatko tulla tupaan katselemaan.
Marit vastasi ett'ei hän ollut lähettänyt heitä käskemään, ja he saivat
siis mennä tiehensä kiroten "tuhmia talonpoikia". Tore tuli pahalle
mielelle kuullessansa tämän. Hän aikoi sitten mennä tuomarilta anteeksi
pyytämään.
Oli yksi, joka itki näissä häissä, ja se oli Toren äiti; sillä häntä
aavisti ett'ei tästä avioliitosta mitään hyvää tulisi. Vaan hän ei
puhunut siitä kellekään, kaikista vähemmin Torelle. Jo se lyhyt aika,
kun Marit oli ollut talossa ennen häitä, oli osoittanut että Marit'in
mieli oli kova ja vastahakoinen, eikä suinkaan taipuisa. Vielä
pahemmaksi kävi se myöhemmin. Marit vaati kohta avaimet aittaan ja
kellariin: ei äiti saanut ottaa pienintäkään tekemättä tiliä
Marit'ille. Hän kärsi kuitenkin kaikki poikansa tähden ja sitä paitsi
oli hän nöyrä ja hyvä luonnoltaan, eikä tahtonut elää epäsovussa
kenenkään kanssa. Mutta kun vanhus peloissansa istui tuvan nurkassa
rukin ääressä ja Marit askaroi piisin luona tai huoneessa mielensä
mukaan, silloin äidin katsannossa oli jotain, joka ilmoitti ett'ei
mielestänsä hänellä enään ollut mitään virkaa maailmassa. Erittäin oli
häntä loukannut se, että vanha Gunhild oli saanut talossa asunnon ja
että hän joka päivä atrioi heidän oman pöytänsä ääressä. Marit oli
järjestänyt niin, että rengit ja piiat söivät eriksensä suuressa
tuvassa, mutta Gunhild heidän omassa huoneessaan. Hän oikein hyväili
tuota vanhaa ilkeätä akkaa, sill'aikaa kuin hän tuskin oli äitiä
näkevinänsä. Äiti oli aikonut puhua pojallensa tästä, mutta huomasi
pian ett'ei se mitään hyödyttäisi; sillä Tore oli heikko kun kysymys
oli Marit'ista, ja hän sai kaikissa noudattaa omaa mieltänsä. Tore oli
itse tuonut Gunhild'in taloon. Että se oli tapahtunut Marit'in käskystä
ei moni tietänyt.
Marit'ia pelättiin. Vaikka väki olisi ollut kuinka iloinen ja
meluavainen renkituvassa, niin haudan äänettömyys kohta vallitsi kun
hän astui kynnykselle. Mutta kohta kun hän oli mennyt ruvettiin
laskemaan juttuja ja lörpötyksiä emännästä. Mahdotointa oli kieltää
että Marit piti taloa siistinä ja järjestyksessä. Jokainen malja ja
jokainen kuppi seisoi niin kiiltävänä paikallansa, kuin se olisi ollut
uusi. Ei mitään ollut viskattu sinne tänne pihalla eikä tuvassa. Hänen
tutkiva silmänsä tarkasteli suuret ja pienet seikat ja jos hän huomasi
jotain, mikä ei häntä mielyttänyt tai oli tehty hänen käskyänsä
vastaan, niin hän ei rauhoittunut ennenkuin oli tuon syntisen löytänyt,
jota hän ei suinkaan sitten säälinyt. Sentähden palvelusväki vapisikin
emännän edessä. Hän nousi varhain aamulla ja pani maata myöhään
illalla; näytti kuin hän olisi ollut väsymätöin. Vaan hänen päämääränsä
olikin saada talonsa oikeaksi malli-kartanoksi, jotta sanottaisiin että
Skjölten kartano oli seudun etevin. Tore ei myöskään saanut pitkänä
venyä. Marit kyseli heinistä ja viljasta, hän tiesi mitä ojia oli
kaivettavana ja rakennutti vesijohtoja ja antoi neuvoja kaikissa
asioissa. Tore ja hän eivät juuri keskustelleetkaan muita asioita, ei
ainakaan äidin kuullen. Marit kysyi paljonko hän luuli ansaitsevansa
perunoilla tänä vuonna tai oliko naapurin pelto yhtä korea kuin hänen
omansa, tai luuliko hän parhaaksi tehdä noin taikka näin seuraavana
vuonna. Tore vastasi hiljaisesti, hän ei ollut erittäin puhelias. Mutta
hän ei voinut olla iloinen eikä vapaa kun Marit'in kylmä silmäys häntä
kohtasi tai hän kuuli Marit'in kovan äänen. Sentähden hän tavallisesti
meni ulos atrian jälkeen; vasta kun oli ulkona huoneesta, hän
mielestänsä uskalsi vapaasti hengittää, eikä Marit koskaan häntä
kysellyt kun hän oli mennyt. Tore oli kai onnellinen nyt kun koko talo
oli järjestyksessä ja kävi kuin kello. Ehkä oli hän onnellinen, mutta
tosi on että hän puhui vielä harvemmin, kuin ennen. Istuessansa illalla
penkillä väsyneenä päivän työstä, hän välistä katseli kummallisella
silmäyksellä vanhaa äitiänsä joka istui kyyryssään ja äänetönnä rukin
edessä nurkassa. Vaan hän ei sanonut mitään, eikä kukaan tietänyt mitä
hän ajatteli.