[Lausuttu työväen luentokurssien päättäjäisjuhlassa
Tampereella 8.9.03.]
On istuttu illat ja kuunneltu
ja saatu on oppia uutta.
Taas tiedon on mahlalla juotettu
ja onnen on he'elmiä tarjottu
sekä sielujen aateluutta.
Ovat tietojen-taiturit haastelleet,
sanasankarit sanoja suoneet.
Ei ole he vaivoja säästelleet;
pyhimpääns' ovat meille he uhranneet,
ovat valoa, voimaa luoneet.
Ovat luonehet voimia uskomaan,
ett' ijäti yöt' ei kestä:
koronkiskurit ettei kullallaan,
rahamahtavat ettei mahdillaan
ikipäivän koittoa estä.
Ovat selvitelleet, että se tie,
joka veljeys-juhlaan johtaa,
ei vaivoja vaill' ole, että se lie
työn raskahan tie, vaan sinne vie,
kuss' onnelan ukset hohtaa.
Yks' ainoa että on tiehyt vaan
ja se tie on uskon tietä,
sen uskon, että kun taistellaan,
niin kerran me voittoa laulellaan,
-- Ei määrähän muu tie vietä.
Ja että jo koitto on keväimen,
yö että jo päivään ehtii
ja että nyt aika on kyntöjen,
on toukojen kuu sekä toiveiden,
pyhä puu pian että jo lehtii.
Siis työmies! Kiirehin kyntöön käy!
Ylös nouse ja oikeus hanki!
Toden voittoa vaikkapa koht' ei näy,
niin kerran se sentään ennättäy,
ijät päivät se ei ole vanki.
Pois nälkä ja tuska ja murhe muu!
Pois ruoska- ja armovalta!
Kun riittävän leivän saa joka suu,
kun orjuus ja herraus unhoittuu
sekä mahtius mahtajalta.
Niin vastapa silloin hetki se on,
jona taivahan tänne me loimme,
jona veljeys voima on voittamaton
ja ihminen meillä jo ihminen on,
on hetki kun levätä voimme!