Tuo tuska, tunne katkera,
miel'ala ahdas, ankea,
tää vieras kutsumaton
on niinkuin ilma; lailla sen
se tunkee läpi seinien
ja saapuu alle katon;
sua puristaa
ja painaltaa,
sun rintaas repii, raatelee,
verisin silmin katselee
ja hymyilee
kuin pahahenki. Eessä sen
sä seisot, raukka, vavisten
ja tunnet kuuman tuskahien,
mi löytää tien
sun otsaltas
ja kasvoiltas,
käy kautta joka huokosen.
Kun sulla juhlahetki lie,
mi sydämestäs huolet vie,
niin ole varuillasi:
voi tuska tulla koska vaan!
Kun riemuitset sä parhaillaan,
on tuska ovellasi
ja sisään käy,
vaikk'ei se näy,
ja sitoo kieles, jolla sa
juur' aijoit sanoin lausua
sun onneas,
ja povestas
vie rauhan, tappaa tahtosi
ja murtaa mahtisi.
Kun päivän hikihatussa
sa olit työssä, toimessa
ja väsyit iltasella,
niin ällös usko, että sa
yön tullen taidat nukkua,
vaikk' olet vuotehella;
näät, tuska jo
kuin kohtalo,
niin säälimättä seisovi
vuoteellas sekä laulavi
sun korvaas hautavirsiä;
sen hyminä,
jok' on kuin virttä helvetin,
suo vaipua ei unihin;
vaan valvoen
ja kärsien
näet koittavan sä päivyen,
mi vaatii sulta voimia
ja täyttä tarmoo, tahtoa,
vaikk' öinen tuska vei jo ne.
Ei auta: Elä! Tottele!
Jos olet luonne voimakas
ja tahdoltasi tarmokas,
niin tuskan voit sä voittaa.
Työ! Se on sulle pelastus.
Kun sulle saapuu ahdistus
ja sua saada koittaa,
niin ota työ
ja sillä lyö
tuo tuska pois; mut kestäös
ja olan takaa iskeös
kuin aikamies,
mi seistä ties
edestä hengen, elämän.
Näin tuskan inhan, ilkeän
sä voitat kerta kerralta,
niin että viimein herrana
voit sitä hallita.
Sa tutki olemusta sen,
käy, tunge läpi verhojen,
sen etsi ydinkohtaa:
Mik' on tuo tuska? Varjoko,
epäilyn siitos, valheko,
jot' aatos heikko johtaa?
Sit' tutki sa
ja pelotta
lyö rikki, murra kärki sen,
tuo myrkkyinen,
ja nouse alta ahdingon,
Sun voitto on!