Päivä oli ollut kaunis, ja aurinko oli paahtanut jokseenkin kuumana
vielä myöhään iltapäivällä. Pitkät liikkumattomat valkoiset
pilvensiekaleet kirkkaan sinisellä taivaalla näyttivät hiekkasärkiltä
taivaan meressä. Mutta vihdoinkin ilma muuttui illan lempeäksi
viileydeksi, ja aurinko laskeutui kattojen taakse koilliseen, ja
juhlallinen rusko siveli enkelin siipien lailla taivasta. Lontoo oli
nyt tavattoman hiljainen päivän puuhan ja hyörinän jälkeen. Tuo suuri
kaupunki uinui valtameren tavoin täynnä sekä eläviä että kuolleita
olentoja.
Omituinen joukko oli kokoontunut pienelle torille, joka on
Westminsterin köyhäin korttelien laidassa; torin keskellä on vanha
kirkko ja sitä ympäröivät kaikilta puolilta vuokrakasarmit, työpajat
ja hyväntekeväisyyslaitokset. Siinä oli enimmäkseen semmoisia
ihmisiä, joita tavallisesti pidetään kuuluvina kaiken inhimillisyyden
ulkopuolelle -- katutyttöjä, kaikista naisista kurjimpia. Mutta siinä
he seisoivat tuntikausia äänettöminä tai käyskentelivät hiljaa ja
arkoina katsahtaen silloin tällöin erääseen toisessa kerroksessa olevan
huoneen ikkunaan, joka kimmelteli laskevan auringon valossa. Heidän
ystävänsä ja puolustajansa teki kuolemaa tuossa huoneessa, ja he
odottelivat viimeisiä tietoja hänestä.
Pääministeri oli pitänyt lupauksensa. Kun hän lähti asunnostaan,
olivat hänen kasvonsa synkät, aivan kuin hän olisi miettinyt tuon
käsittämättömän voiman arvoituksia, joka merkitsi hänen tajunnassaan
Jumalaa. Mutta kun hän saapui pieneen puistoon ja näki nuo odottavat
ihmiset, kirkastui hänen katseensa ja hän jatkoi matkaansa tyynenä,
melkeinpä tyytyväisenä. Naiset siirtyivät syrjään hänen tieltään
kuiskaillen kuka hän oli, ja hän astui yläkertaan. Huone oli jo melkein
täynnä, sillä johtaja-isä oli jo tullut tuoden veli Anteron mukanaan,
ja Aggie istui nurkassa, rouva Pincher puuhaili jotain, ja eräs vieras
oli siellä myöskin. Vaikka tuo pikku huone oli viheliäinen ja kurja,
kultasi aurinko sen kumminkin loistollaan luoden ihmistenkin kasvoille
hehkuaan.
Glory seisoi vuoteen vieressä suorana ja äänetönnä. Hänen silmissään
kimmeltelivät pidätetyt kyyneleet, ja joskus hänen huulensa
värähtelivät. John Storm oli täydessä tajussaan ja hyvin hiljaa. Hän
piteli Gloryn kättä omassaan, aivan kuin hänen olisi ollut mahdoton
luopua siitä ja katseli ympärilleen kuin soturi, joka on menetellyt
hurjasti, ehkäpä mielettömästikin ja hyökännyt vihollisen valleille.
Hän makasi nyt, rinnassaan vihollisen luoti ja kuolo silmäinsä edessä,
mutta hän hymyili siitä huolimatta ylpeästi, sillä hän tiesi, että
armeija seuraisi nyt hänen jälkiään. Luostarin johtaja oli tuonut
mukanaan luostarista Kristuksen orjantappurakruunuista päätä kuvaavan
taulun ja ripustanut sen seinälle vuoteen yläpuolelle, ja ikkunasta
tuleva valo loi säteitään taulun lasille heijastuen siitä Johnin
kasvoille.
Tuskin kukaan virkkoi mitään. Heti kun pääministeri saapui sinne, otti
hän paperin taskustaan ja antoi sen vieraalle, joka katsahti siihen ja
kumarsi. Sitten he kaikki kokoontuivat vuoteen ympärille, ja luostarin
johtaja avasi kirjan, joka oli hänellä kädessään, ja alkoi lukea
vakavalla äänellä:
"Rakkaat ystävät! Me olemme kokoontuneet tähän Jumalan kasvojen eteen
--"
Veli Antero, joka oli polvillaan vuoteen päässä, vinkaisi kuin koira,
ja muutamat naiset portailla tirkistelivät sisään ovesta kuiskaillen:
"Pyhä ehtoollinen! Olkaa hiljaa!"
Johnin tarmo ei pettänyt. Hän vastasi selvällä äänellä, vaikka hänen
viimeiset voimansa tuntuivat värähtelevän elämän langalla. Ja kun
Gloryn vuoro tuli, oli hänkin uljas. Hänen kauniissa äänessään oli
pienoinen vivahdus jonkinmoista jäykkyyttä, silmäluomet vavahtelivat
hiukan, ja silmät loistivat. Sitten hän jatkoi loppuun asti tyynesti:
-- Minä Glory Quayle --
-- _Minä Glory Quayle_ --
-- otan sinut John Storm --
-- _otan sinut John Storm_ --
-- aviomiehekseni
-- _aviomiehekseni_
-- rakastaakseni sinua myötä- ja vastoinkäymisessä, köyhyydessä ja
rikkaudessa, sairaana ja terveenä --
-- _sairaana ja terveenä_ --
-- ja hoivatakseni ja totellakseni sinua, kunnes kuolema meidät erottaa
--
_kunnes kuolema meidät erottaa_ --