Oli Gloryn oppiajan viimeinen päivä. Puettuna samaan pitkään, siniseen
päällystakkiin, jossa hän oli tullut Man-saarelta, seisoi Glory
johtajattaren huoneessa odottaen palkkaansa ja erokirjaansa. Johtajatar
istui syrjittäin häneen pöytänsä ääressä, ja rakki kuorsasi hänen
sylissään. Hän osoitti pientä kulta- ja hopearahaläjää pöydällä sekä
sen vieressä olevaa kirjoituspaperiarkkia.
"Tässä on kuukausipalkkanne, hoitajatar, ja tässä on todistuksenne. Tuo
todistus on tuottanut minulle paljon huolta. Minä olen tehnyt, minkä
olen voinut teidän hyväksenne. Olen sanonut, että olette iloinen ja
hilpeä ja että potilaat pitävät teistä. Toivon, että en ole sanonut
liikaa."
Glory kokosi rahansa, mutta ei koskenut todistukseen.
"Älkää huolehtiko siitä. Minä en tarvitse todistusta."
"Oletteko saanut paikan?"
"En."
"Minnekä siis aiotte mennä?"
"En tiedä -- vielä."
"Kuinka paljon rahaa teillä on säästössä?"
"Noin kolmen kuukauden palkka."
"Siis ainoastaan kolme puntaa kaikkiaan."
"Se on vallan tarpeeksi."
"Ketä ystäviä teillä on Lontoossa?"
"Ei ketään -- ei minkäänlaisia."
"Miksikä ette siis lähde takaisin saarellenne?"
"Minä en tahdo olla omaisteni rasituksena, ja elatukseni ansaitseminen
Lontoossa ei riipu kenenkään naisen tahdosta tai oikusta."
"Se on juuri teidän tapaistanne. Minä olisin voinut erottaa teidät
heti, mutta kappalaisemme tähden olen kärsinyt teidän rumaa käytöstänne
ja säännöttömyyksiänne sekä koettanut ruveta ystäväksennekin, ja
kumminkin... Olettekohan edes kertonut omaisillenne, miksi eroatte
sairashuoneesta?"
"En ole -- en ole edes kertonut, että eroankaan."
"Silloinpa minun tekisi mieli kirjoittaa heille teidän puolestanne.
Rohkea, itsepäinen tyttö, joka heittäytyy Lontoon vaaroihin, joutuu
helposti perikatoon."
"Älkää vaivatko itseänne kirjoittamalla heille", sanoi Glory aukaisten
oven mennäkseen pois.
"Kuinka niin?" sanoi hoitajatar.
Glory ojentautui suoraksi ja vastasi:
"Sillä jos te kerrotte semmoista minusta, ei kukaan maailmassa usko
teitä."
Hänen kirstunsa oli kannettu eteiseen ja ovenvartia, joka koetti
osoittaa ystävällisyyttä, sitoi kiinni sitä.
"Saanko jättää sen teidän huostaanne, ovenvartia, kunnes voin lähettää
sitä noutamaan?"
"Kernaasti, neiti. Ikävää että menette. Minä tulen kaipaamaan teidän
kasvojanne."
"Kiitos. Minä noudan myöskin kirjeeni täältä."
"Täällä onkin juuri kirje teille."
Se oli Anna-tädiltä, ja se oli täynnä vakavia moitteita ja varoituksia.
Glory ei saanut ajatellakaan sairashuoneesta eroamista. Hänen täytyi
tyytyä oloihin, joihin Jumala oli hänet asettanut. Mutta niiksi hän
oli kirjoittanut niin harvoin viime aikoina? Ja miksi hän ei enää
kirjoittanut mitään herra Stormista? Storm oli siis mennyt oikein
olemaan tuohon omituiseen veljeskuntaan, joka ei ollut katolinen,
mutta kumminkin luostari. Sepä oli merkillistä! He olivat kaikki hyvin
uteliaita kuulemaan enemmän siitä. Paitsi sitä oli isoisä levoton
Glorysta. Jos puoletkaan on totta, mitä he olivat kuulleet Lontoon
vaaroista...
Kotilääkäri tuli alas sanomaan hyvästi. Hän oli aina ollut niin
ystävällinen kuin sisar Allworthy suinkin salli. Hän ja Glory seisoivat
hetkisen yhdessä ovikäytävässä.
"Minnekä nyt aiotte mennä?" kysyi tohtori.
"Jonnekin -- en minnekään -- kaikkialle, minne tuuli vie."
Aamu oli kirkas ja kylmähkö. Katsoessaan ulos huomasi Glory, että
julkiset rakennukset olivat liputetut.
"Mikä päivä nyt on?" kysyi hän.
"Ettekö tiedä? Nythän on marraskuun 9:s päivä, lordi majorin päivä."
Glory nauroi iloisesti. "Hyvä merkki siis. Minä olen Dick Whittington
naishaamussa. [Dick Whittingtonista kerrotaan, että hän köyhänä poikana
tuli Lontooseen, sai kärsiä paljon kurjuutta, mutta kohosi vihdoin
Lontoon lordi majoriksi ja rikkaimmaksi mieheksi. Suoment. muist.] No
niin! Hyvästi nyt, sairaanhoito! Hyvästi, tohtori!"
Hän kumarsi leikillisellä kohteliaisuudella tohtorille portaitten
päässä ja astui kadulle.
"Voi, millainen tyttö hän on!" ajatteli tohtori. "Ja miten hänelle käy
tässä armottomassa Lontoossa."
Glory oli tuskin ennättänyt parikymmentä askelta sairashuoneesta,
kun suuret kyynelkarpalot alkoivat tulvailla hänen silmiinsä vierien
poskille, mutta hän veti vain alas harsonsa ja kulki eteenpäin.