Ensimmäinen kohtaus.
Lontoo. Huone kuninkaanlinnassa.
(Kuningas Henrik, Gloster ja Exeter tulevat.)
KUNINGAS HENRIK.
Lukenut oletteko paavin kirjeen
Ja keisarin ja kreivi Armagnac'in?
GLOSTER.
Olen, mylord, ja sisällys on tämä:
Anovat nöyräst', että majesteetti
Suvaitsis Englannin ja Ranskan kesken
Pysyvän, hurskaan rauhan rakentaa.
KUNINGAS HENRIK.
Mit' ehdotuksest' itse arvelette?
GLOSTER.
Se hyvä on ja ainoa on keino
Kristittyin veren vuodatusta estää
Ja kahden puolen rauha lujittaa.
KUNINGAS HENRIK.
Niin oikein, setä; jumalatont' aina
Ja luonnotonta minusta on ollut,
Ett' uskonheimolaisten kesken näin
Verinen riita vallitsee ja julmuus.
GLOSTER.
Pait sitä -- jotta ystävyyden side
Pikemmin syntyisi ja lujiintuisi --
Armagnac kreivi, joka Ranskan maan
On mahtimies ja Kaarlen lähin lanko,
Avioks teille ainon tyttärensä
Ja suuret, kalliit myötäjäiset tarjoo.
KUNINGAS HENRIK.
Avioks? Setä hyvä, olen nuori,
Opinnot, kirjat mulle sopivammat
Kuin lemmen suutelot ja kuherrukset.
Mut lähettiläät kutsukaa, ja heille
Mielenne mukaan vastaus antakaa.
Min' olen tyytyvä, jos vaali vain on
Jumalan kunniaks ja maani hyödyks.
(Legaatti ja kaksi lähettilästä tulevat,
niiden kanssa Winchester kardinaalin puvussa.)
EXETER.
Mitä ma näen? Winchester korotettu
Ja kardinaalin arvoon vihitty?
Nyt huomaan toteen käyvän mitä joskus
Kuningas Henrik viides ennusti:
"Jos kerran kardinaaliksi hän tulee,
Niin hattunsa hän nostaa kruunun tasaan."
KUNINGAS HENRIK.
Hyvät lähettiläät, teidän asianne
Olemme harkinneet ja tutkineet.
On hyvä tuumanne ja järkevä;
Vakaasti olemme siis päättänytkin
Sopuisat rauhanehdot esittää,
Jotk' aiomme lord Winchesterin kautta
Lähettää Ranskan tiedoks heti kohta.
GLOSTER.
Mit' Armagnac'in tarjoukseen tulee,
Niin kuninkaalle sen ma selvitin,
Ja hän nyt, neiden avuihin ja suloon
Ja myötäjäisiin nähden, tahtoo hänet
Englannin kuningattareksi nostaa.
KUNINGAS HENRIK.
Ja liiton merkiksi ja todisteeksi
Tään juveelin ma lemmen pantiks annan. --
Lord protektori, heille Doveriin
Turvatkaa matka; ja kun laivass' ovat,
Niin meren onneen heidät jättäkää.
(Kuningas Henrik seurueineen menee,
Gloster, Exeter ja lähettiläät samoin.)
WINCHESTER.
Legaatti, jääkää! Ensin teille annan
Sen rahasumman, jonka suorittaa
Lupasin hänen pyhimmyydellensä,
Kun hän mun puki tähän arvopukuun.
LEGAATTI.
Miten vain korkeutenne suvaitsee.
WINCHESTER.
Nyt maarin Winchester ei kumarru
Eik' ylväimmänkään päärin eteen taivu!
Nyt, Humphrey Gloster, tuntea sa saat,
Ett' arvosi ja syntymäsi tähden
Et enää suuremp' ole piispaan nähden.
Nyt polvistua edessäni saat,
Tai kapinaan ma nostan kaikki maat.
(Menevät.)
Toinen kohtaus.
Ranska. Tasanko Anjoussa.
(Kaarle, Burgund, Alençon ja La Pucelle marssivat
sisään sotajoukkoineen.)
KAARLE.
Maseat mielet elvyttää se tieto,
Ett' ylvä Pariisi on kapinassa
Ja urhoolliseen Ranskaan jälleen liittyy.
ALENÇON.
Siis Pariisiin nyt, Kaarle, Ranskan herra!
Tääll' armeijaanne tyhjiin kulutatte.
PUCELLE.
Jos meihin yhtyvät, niin rauha heille;
Periköön muuten hukka kaupungin!
(Sanansaattaja tulee.)
SANANSAATTAJA.
Menestys uljahalle päällikölle
Ja onni hänen seuralaisilleen!
KAARLE.
Mit' ilmoittavat vakoojamme? Kerro!
SANANSAATTAJA.
Englannin armeija, jok' äsken oli
Hajonnut kahtia, on yhtynyt
Ja heti valmis käymään tappeluun.
KAARLE.
Varoitus tulee liian äkkipäätä;
Mut heti vastustukseen ryhdytään.
BURGUND.
Talbotin henki siell' ei enää liiku;
Hän kuollut on, ja turha pelkonne.
PUCELLE.
Kaikesta kurjasta on pelko kurjin. --
Ylös, Kaarle, voittoon! Henrik riehukoon,
Ja koko maailmakin kiehukoon.
KAARLE.
Siis matkaan, loordit, Ranskan onneksi!
(Menevät.)
Kolmas kohtaus.
Angiers'n edustalla.
(Sotamelskettä. Hyökkäyksiä. La Pucelle tulee.)
PUCELLE.
Englanti voittaa, Ranska pakenee. --
Avuksi loihteet nyt ja taikakeinot:
Valiohenget, varoittajani,
Minulle merkki tulevasta suokaa!
(Ukkosen jylinää.)
Te, pohjannavan mahtivaltiaan[15]
Nopeat apurit ja käskyläiset,
Esiin, ja auttamaan mua hankkeessani!
(Pahoja henkiä tulee näkyviin.)
Nopea tulonne on vakuutena,
Ett' yhä tahdotte mua palvella.
Nyt, henget tuttavat, te valikoidut
Manalan mahtimailta, auttakaa
Mua kerran vielä, että Ranska voittais.
(Henget kulkevat ympäri mitään virkkamatta.)
Oi, pitkä vaitiolonne mua kiusaa!
Teit' olen verelläni ruokkinut,
Nyt katkon jäsenen ja annan teille
Vastaisen korvauksen vastineeksi,
Jos nyt vain suostutte mua auttamaan.
(Henget seisovat alakuloisina.)
Apua eikö? Ruumiillani maksan,
Jos rukoukseni nyt kuulette.
(Henget pudistavat päätään.)
Ruumiini eikö, eikö verenuhri
Herätä teissä entist' auliutta?
Sieluni viekää, ruumis, sielu, kaikki,
Englanti kunhan vain ei Ranskaa voita.
(Henget katoavat.)
Mun hylkäävät! Nyt on se aika tullut,
Ett' ylvän kypäränsä Ranska laskee
Ja päänsä painaa syliin Englannin,
Mun vanhat taikani on liian heikot,
Ja horna voitettavaks liian vahva.
Tomuhun loistosi nyt vaipuu, Ranska.
(Menee.)
(Sotamelskettä. Ranskalaisia ja englantilaisia tulee
sisään taistellen. La Pucelle ja York ottelevat keskenään.
La Pucelle joutuu vangiksi. Ranskalaiset pakenevat.)
YORK.
Haa, sinä Ranskan portto, nyt sun sain.
Nyt taioill' esiin loihdi henkiäsi,
Ja koita, voivatko sun vapauttaa. --
Ihana saalis, saatanalle herkku!
Kas, kuinka virnahtaa se rietas velho!
Hän, niinkuin Circe, tahtois minut muuttaa.
PUCELLE.
Sua ei voi muuttaa tuota häijymmäksi.
YORK.
Oo! Kaarle Dauphin hän on sievä mies,
Hän yksin tyydyttää voi herkkusilmää.
PUCELLE.
Palava piina vieköön sun ja Kaarlen!
Verinen käsi, parhaass' unessanne,
Äkisti yllättäköön kummankin!
YORK.
Vait, taikuri ja sadattava velho!
PUCELLE.
Oi, hetken aikaa suo mun sadattaa.
YORK.
Sadata, häijy, hirressä kun roikut.
(Menevät.)
(Sotamelskettä. Suffolk tulee, taluttaen prinssessa Margareetaa.)
SUFFOLK.
Ken lienetkin, niin olet vankini.
(Tarkastelee häntä.)
Sulo kaunotar, pois pako nyt ja pelko;
Vain käsin kunnioittavin sua kosken.
Ikisovuks näihin sormiin suukon painan,[16]
Kun sorjalle ne kierrän varrelles.
Ken olet, että sua kunnioisin?
MARGAREETA.
Margareeta olen, tytär kuninkaan,
Napolin kuninkaan; ken itse lietkin.
SUFFOLK.
Min' olen kreivi, Suffolk nimeni.
Anteeksi, luonnon ihme, että minun
Tul' osakseni sinut vangita!
Näin joutsen kaihtaa poikans' untuvaiset
Ja siipeins' alle kätkee vangikseen.
Vaan jos tää orjuus raskaasti sua tapaa,
Suffolkin ystävänä olet vapaa.
(Margareeta kääntyy lähteäkseen pois.)
Oi, jää! Ei voimaa mulla päästää häntä.
Käteni laskis, sydän sanoo: ei.
Kuin virran kalvoss' aurinkoinen päilyy
Ja siitä uusin sätein heijastuu,
Niin silmissäin tuo kirkas kauneus väikkyy.
Kosisin, mut en arvaa puhua;
Ma kynällä ja musteella sen lausun.
Hyi, de la Poole! Alennat itsesi.
Sull' eikö kieltä? Eikö hän sun vankis?
Sa naisen katsettako säikähdät?
Niin; kauneuden ylvä majesteetti
Se mielen tympäisee ja kielen huumaa.
MARGAREETA.
Sano, kreivi Suffolk -- se jos nimesi --
Mit' anot lunnaiks, että minut päästät?
Ma huomaan, näet, ett' olen vankisi.
SUFFOLK (syrjään).
Mist' arvaat, että pyyntösi hän hylkää,
Jos hälle lemmen tarjoust' et tee?
MARGAREETA.
No, miks et puhu? Mitä lunnaiks vaadit?
SUFFOLK (syrjään).
Hän kaunis on, ja siksi kosittava;
Hän nainen on, ja siksi voitettava.
MARGAREETA.
Otatko lunnaat? Myönnä taikka kiellä.
SUFFOLK (syrjään).
Mies houkka! Muista ett' on sulla vaimo;
Kuink' armastaa voit Margareetaa siis?
MARGAREETA.
Parasta mennä pois, kun hän ei kuule.
SUFFOLK (syrjään).
Tuo pilaa kaikki: on kuin vettä tuleen.
MARGAREETA.
Hän puhuu hulluja; on varmaan hassu.
SUFFOLK (syrjään).
Mut voishan toki saada vapautusta.
MARGAREETA.
Mut voishan toki antaa vastausta.
SUFFOLK (syrjään).
Ma voitan hänet. Kelle? Kuninkaalle?
Ähää! En sentään ole pölkkypää.
MARGAREETA (syrjään).
Pölkyistä puhuu; salvomies on varmaan.
SUFFOLK.
Mut näin voin haluani tyydyttää,
Ja valtakuntain kesken syntyy rauha.
Yks vain on vielä mutka: vaikka kohta
Isänsä Napolin on kuningas
Ja Anjoun herttua ja Mainen, -- köyhä
Hän on, ja aateli on kauppaa vastaan.
MARGAREETA.
Päällikkö, onko teillä aikaa kuulla?
SUFFOLK (syrjään).
Niin pitää käydä, moittikoon jos kuinka;
Henrik on nuori, pian suostutettu. --
Mull' oisi, neiti, pikku salaisuus.
MARGAREETA (syrjään).
Vaikk' olen vanki? Ritarilta näyttää;
Ei varmaankaan mua aio häväistä.
SUFFOLK.
Suvaitkaa, neiti, kuulla mitä sanon.
MARGAREETA (syrjään).
Avuksi ehkä ranskalaiset joutuu
En silloin hänen suosiotaan kaipaa.
SUFFOLK.
Vain kuulkaa, neiti, yhtä asiaa. --
MARGAREETA (syrjään).
Ennenkin naisia on vangittu.
SUFFOLK.
Mut, neiti, miksi noin te puhutte?
MARGAREETA.
Anteeksi, se vain oli _qui pro quo_.
SUFFOLK.
Prinssessa hyvä, onneks eikö kahle,
Mi teistä tekee kuningattaren?
MARGAREETA.
Kurjempi kuningatar kahleissa
Kuin orja halvass' orjuudessa; vapaa
On ruhtinatar oleva.
SUFFOLK.
Niin tekin,
Englannin kuningas jos vain on vapaa.
MARGAREETA.
Mitä hänen vapautensa minuun koskee?
SUFFOLK.
Henrikin kuningattareks sun teen,
Käteesi kultavaltikan ma annan
Ja kultakruunu päähäs asetan,
Jos tahdot olla minun --
MARGAREETA.
Mitä?
SUFFOLK.
Hänen armahansa.
MARGAREETA.
Henrikin vaimoks olen kelvoton.
SUFFOLK.
Ei, neiti; minä olen kelvoton
Noin somaa naista hälle kosimaan
Ja vaalist' osattomaks itse jäämään.
Sanokaa, neiti, tyydyttääkö tää?
MARGAREETA.
Jos isä tahtoo sen, niin minä tyydyn.
SUFFOLK.
Siis tänne kaikki päälliköt ja liput! --
Isänne linnan edustalla tässä
Tahdomme hänen mieltään kuulustaa.
(Sotajoukkoja tulee.)
(Torvi kutsuu keskusteluun. Reignier tulee muurille.)
SUFFOLK.
Kas, Reignier, vankina on tyttäresi.
REIGNIER.
Kenenkä?
SUFFOLK.
Minun.
REIGNIER.
Mistä apu, Suffolk?
Olen soturi; ei itkeä mun sovi
Eik' onnen vaihtelua valittaa.
SUFFOLK.
Kyll', arvon herra, apu siihen saadaan:
Vain anna -- kunniasi kautta tee se --
Avioks tyttäresi Henrikille,
Jolt' itseltään sain vaivoin suostumuksen,
Niin tämä helppo vankeus tyttärelles
Vapauden hankki kuninkaallisen.
REIGNIER.
Puhuuko Suffolk mitä aattelee?
SUFFOLK.
Ihana Margareeta tietää, että
Ei Suffolk teeskele eik' imartele.
REIGNIER.
Ruhtinas-sanallasi alas astun
Sopuisaan vaadintaasi vastaamaan.
(Astuu alas muurilta.)
SUFFOLK.
Ja tässä minä tuloasi varron.
(Torventoitauksia. Reignier tulee alas.)
REIGNIER.
Terveeksi, uljas kreivi, meidän maille!
Anjoussa mielin määrin käskekää.
SUFFOLK.
Kiitos, Reignier, sa onnellinen, joll' on
Niin kaunis lapsi, että kuninkaalle
Avioks sopii! Minkä vastauksen
Saan pyyntööni?
REIGNIER.
Jos tytön halvan arvon
Sen arvoiseksi katsot, että häntä
Niin suuren herran morsioksi kosit,
Niin, ehdoll' että rauhassa ma saan
Anjoun ja Mainen kreivikunnat pitää
Vapaina sodasta ja sorrosta,
Mun tyttäreni Henrik saa, jos tahtoo.
SUFFOLK.
Näin maksettu on lunnaat; hän on vapaa.
Nuo kaksi kreivikuntaa, takaan sen,
Levossa saatte omistaa ja pitää.
REIGNIER.
Ja minä sulle, nimeen Henrikin,
Jonk' olet edustaja, tässä annan
Lupauksen pantiks tyttäreni käden.
SUFFOLK.
Oi, Reignier, kiitos kuninkaallinen,
Kosk' itse kuningasta kauppa koskee.
(Syrjään.)
Kuitenkin mulle mieluisempaa ois,
Jos ajaisin täss' omaa asiaani. --
Siis lähden tällä tiedoll' Englantiin
Ja siellä panen vihkijuhlat toimeen.
Hyvästi, Reignier. Kultapalatseihin
Tuo hohtokivi kiinnä, niinkuin tulee.
REIGNIER.
Syleilen sua, niinkuin syleileisin
Ma kristillistä Henrik kuningasta.
MARGAREETA.
Hyvästi! Suffolkia seuraa aina
Margareetan kiitokset ja rukoukset.
(Menemäisillään.)
SUFFOLK.
Hyvästi, neiti! Mutta, Margareeta,
Mitäänkö tervehdyst' ei kuninkaalle?
MARGAREETA.
Sellainen tervehdys, kuin neitosen
Ja immikon ja palvelijan sopii.
SUFFOLK.
Ihanat sanat, miellyttävän kainot!
Mut, neiti rakas, vielä teitä vaivaan:
Rakkauden lahjaako ei kuninkaalle?
MARGAREETA.
Kyll', arvon herra: puhtaan sydämmen
Ja lemmen koskemattoman ma annan.
SUFFOLK.
Ja tämän lisäksi.
(Suutelee häntä.)
MARGAREETA.
Se pidä itse;
Ei rohkeutta mulla kuninkaalle
Noin lapsimaista lahjaa lähettää.
(Reignier ja Margareeta menevät.)
SUFFOLK.
Ah, mun jos oisit! -- Suffolk, seis! Äl' astu
Sa tuohon labyrinttiin, jossa väijyy
Kavalat juonet vain ja Minotaurit.
Sa hänen kiitoksillaan Henrik hurmaa;
Vain muistiin paina immen ihmeavut
Ja luonnon sulot, jotka taiteen voittaa;
Merellä häntä mielees usein kuvaa,
Ett', eteen Henrikin kun polvistut,
Sä hänet ihmetytät suunniltaan.
(Menee.)
Neljäs kohtaus.
Yorkin herttuan leiri Anjoussa.
(York, Warwick ja muita tulee.)
YORK.
Se noita, tuleen tuomittu, nyt tuokaa.
(La Pucelle, vartiain seuraamana, ja eräs lampuri tulevat.)
LAMPURI.
Ah, Jeanne! On pakahtua isän sydän.
Sua kaikkialta, kaukaa, lähelt' etsin,
Ja nyt, kun onnistuin sun löytämään,
Näen kuinka hirmuun kuoloon nuorra joudut.
Jeanne, rakas laps, sun kanssas tahdon kuolla.
PUCELLE.
Katala orja! Ikäkulu moukka!
Jalompaa olen verta; sinä mulle
Et ole isä etkä sukulainen.
LAMPURI.
Hyi, hyi! -- Ei, loordit; lapseni hän on,
Sen tietää koko pitäjäs; viel' eloss'
On äitikin ja todistaa voi, ett' on
Hän poikuuteni ensi hedelmä.
WARWICK.
Sa, jumalaton! Sukusiko kiellät?
YORK.
Se näyttää, mik' on eläissään hän ollut:
Paha ja huono; niin on myöskin loppu.
LAMPURI.
Hyi, Jeanne! Noin paatunutko? Taivas tietköön,
Ett' olet lihaani ja vertani.
Sun tähtesi ma monet itkut itkin;
Oi, älä mua kiellä, rakas Jeanne!
PUCELLE.
Pois, moukka! -- Tämän miehen palkkasitte
Sokaamaan aatelista kruunuani.
LAMPURI.
Niin, totta, kruunun papille ma annoin,
Kun minut vihki hänen äitiinsä. --
Polvistu, laps, ja ota siunaukseni!
Vai sin' et taivu? Kirottu siis olkoon
Sun synnyinhetkes! Soisin että maito,
Jot' äitis antoi, rintojaan kun imit,
Ois sinut tappanut kuin rotanmyrkky;
Tai että ahnas susi ois sun syönyt,
Kun laitumella kaitsit lampaita.
Katala portto, isäsikö kiellät? --
Pois tuleen, pois! On hirteen liian huono.
(Menee.)
YORK.
Pois viekää! Elänyt on liian kauan
Ja mailman pahuudellaan täyttänyt.
PUCELLE.
Ei, ensin kuulkaa, kenen tuomitsitte:
En lampurin ma ole sikiö,
Vaan kuninkaissa on mun sukupuuni;
Pyhä ja puhdas; taivaan valikoima
Jumalan armon vaikutuksesta
Maan päällä ihmetöitä tekemään.
En pahan hengen liitoss' ollut koskaan.
Mut te -- te, himojenne saastuttamat,
Te viattoman veren tahraamat,
Tuhannen syyn ja synnin turmelemat, --
Te, armon osattomat, luulette
Ett' ihmetöitä mahdoton on tehdä
Muun avulla kuin itse paholaisen.
Suur' erehdys! Jeanne d'Arc on aina ollut
Lapsuudest' asti puhdas immikko
Ja mietteiltäänkin siveä ja kaino.
Tää julma neitseen veren vuodatus
Kostoa huutaa taivaan porteillakin.
YORK.
Niin, niin; -- pois hänet viekää roviolle.
WARWICK.
Ja kuulkaa, miehet: koska hän on tyttö,
Puit' ei saa säästää; pikitynnyreitä
Pinotkaa surmapaalun kohdalle,
Niin että lyhenisi hältä tuskat.
PUCELLE.
Kova sydämmennekö ei mistään helly? --
Jeanne, heikkoutes siis tunnusta; lain mukaan
Se sulle etuoikeuden myöntää. --
Veriset murhaajat, min' olen raskas;
Last' älkää kohdussani murhatko,
Jos minut väkinäiseen kuoloon viette.
YORK.
Varjelkoon taivas! Pyhä neitsyt raskas?
WARWICK.
Se ihme suurin, mink' on koskaan tehnyt!
Siveyden ankaranko loppu tää?
YORK.
Dauphinin kanssa lystäillyt on hiukan;
Jo aavistinkin, missä tekosyy.
WARWICK.
Kas niin! Ei meillä bastardit saa elää,
Etenkin jos on Kaarle lapsen isä.
PUCELLE.
Te erehdytte: laps ei ole hänen.
Vaan Alençon mun rakkauttani nautti.
YORK.
Vai Alençon, se kuulu Machiavelli!
Se kuolee, vaikk' ois tuhathenkinen.
PUCELLE.
Anteeksi suokaa: harhaan teidät vein;
Ei Kaarle, mainittu ei herttuakaan,
Napolin kuningas, Reignier, mun voitti.
WARWICK.
Aviomieskö? Vallan hirveää!
YORK.
Se vasta tyttö! Itsekään ei tiedä --
Niin monta niitä oli -- ketä syyttäis.
WARWICK.
Se näkyy, ett' on antias ja aulis.
YORK.
Kuitenkin puhdas neitsyt, totta vie! --
Sikiös tuomitsit ja itses, portto;
Rukoilla älä koita; turhaa tuo.
PUCELLE.
Siis viekää minut; -- kiroukseni jätän:
Aurinko kirkas älköön koskaan luoko
Säteitään maahan, missä asutte!
Yö teidät peittäköön ja kuolon varjo,
Siks että turmio ja tuska teidät
Niskanne taittamaan tai hirteen ajaa!
(Vartijat vievät hänet pois.)
YORK.
Rapistu tuhkaks, sinä pirstaks säry,
Kirottu, musta hornan palvelija!
(Kardinaali Beaufort tulee seurueineen.)
KARDINAALI.
Kuninkaan valtuuttamana, mylord,
Tervehdin teidän ylhäisyyttänne.
Nähkäätte, kristikunnan valtiot,
Tät' ilmijulmaa riitaa surkutellen,
Vakaasti yleisrauhaa toivovat
Kopean Ranskanmaan ja meidän kesken.
Tulossa tänne joukkoineen on Dauphin
Täst' asiasta keskustelemaan.
YORK.
Siis tääkö kaiken vaivamme on tulos?
Kun surman saaneet on niin monet päärit,
Ritarit, päälliköt ja soturit,
Jotk' ovat tähän sotaan kaatuneet,
Ja maansa eteen henkens' antaneet,
Naismaisen rauhan lopuksiko teemme?
Petoksen, vilpin, juonten kautta eikö
Meilt' usiammat viety kaupungit,
Jotk' esi-isät suuret valloittivat? --
Oi, Warwick, Warwick! Tuskall' aavistan,
Ett' ehkä menetämme koko Ranskan.
WARWICK.
Huoletta, York! Jos rauhan rakennamme,
Niin ehdot panemme niin ankarat,
Ett'eivät ranskalaiset suurta hyödy.
(Kaarle seurueineen, Alençon, Bastardi, Reignier y.m. tulevat.)
KAARLE.
Englannin loordit, kosk' on sovittu,
Ett' aselepo julistetaan maassa,
Tulimme kuulemaan teilt' itseltänne,
Millaiset asetatte rauhan ehdot.
YORK.
Puhu, Winchester; mun sappeni jo kiehuu
Ja karmaalt ääneltäni sulkee tien,
Kun näen nuo inhottavat viholliset.
KARDINAALI.
Siis, Kaarle ja te muut, näin kuuluu ehto:
Kuningas Henrik kun on suvainnut
Sulasta säälistä ja lempeydestä
Vapauttaa maanne sodan vaurioista
Ja rauhan ihanuutta teille suoda,
Hän teidät kruunun vasalleiksi vaatii.
Ja sinä, Kaarle, ehdoll' että vannot
Veroa maksaa sekä alistua,
Saat, varakuninkaana hänen allaan,
Kuninkaanarvos pitää edelleen.
ALENÇON.
Oma varjonsako täytyy hänen olla?
Koristaa kruunull' ohimoitaan saa,
Mut arvoltaan ja olemukseltaan
Ei ole yksityistä ylevämpi?
Se tarjous on järjetön ja halpa.
KAARLE.
On tiettyä, ett' enemmän kuin puolet
On Ranskaa hallussain ja että siinä
Hallitsen laillisena kuninkaana;
Siis voittamattomanko osan tähden
Heittäisin oikeuteni, tullakseni
Kokonaisuuden varakuninkaaksi?
Ei, hyvä lähettiläs, ennen pidän
Sen, mikä mulla on, kuin pyydän lisää
Ja siten kenties kaikki menetän.
YORK.
Kopea Kaarle! Salakättä käytit
Sa välitystä voittaaksesi rauhaa,
Ja nyt, kun asia on ratkaistava,
Sen sotkeako tahdot vertailuilla?
Siis anastamas arvo ota vastaan
Vain kuninkaamme armolahjana,
Eik' oman ansiosi palkintona;
Saat muuten kestää sodat päättömät.
REIGNIER.
Mylord, ei hyvä tässä niskoitella
Ja hälväistä; jos sopimus nyt raukee,
Niin -- sata yhtä vastaan vetoa! --
Näin hyvää tilaisuutt' ei saada vasta.
ALENÇON (hiljaa Kaarlelle).
Ois tosiaankin valtaviisas teko
Pelastaa kansa tästä teurastyöstä
Ja hirmutaposta, jot' yhä nähdään,
Niin kauan kuin tät' ilmi vihaa kestää.
Siis tähän rauhanliittoon suostukaa;
Sen voitte rikkoa, kun hyväks näette.
WARWICK.
No, Kaarle, ehtoihinko suostut?
KAARLE.
Suostun,
Mut välipuheen' että saamme pitää
Ne kaupunkimme, joiss' on linnueita.
YORK.
Vasallivala tee siis kuninkaalle:
Ett'et, niin totta ritari kuin olet,
Englannin valtaa vastaan niskoittele
Tai kapinoi, et sinä, eikä aatelistos. --
(Kaarle ja aatelisto tekevät vasallivalan merkin.)
Väkenne hajoittakaa milloin mieli.
Kokohon liput, rummut vaietkoot!
Nyt juhlallisen rauhan rakennamme.
(Menevät.)
Viides kohtaus.
Lontoo. Huone kuninkaanlinnassa.
(Kuningas Henrik tulee, keskustellen Suffolkin kanssa,
Gloster ja Exeter heidän jäljissään.)
KUNINGAS HENRIK.
Mua ihmekuvauksenne, hyvä kreivi,
Margareetan kauneudesta hämmästyttää.
Avunsa, ruumiin lahjain sulostamat,
Sytyttää lemmen liekin sydämmeeni;
Ja niinkuin elämöivän myrskyn voima
Vahvimman laivan työntää virtaa vastaan,
Niin hänen mainehensa henki minut
Joko haaksirikkoon vie tai satamaan,
Miss' iloita saan hänen lemmestään.
SUFFOLK.
Hätäinen kertomani, majesteetti,
Vain oli ylistyksen alkulause.
Tuon armaan neiden täydelliset avut --
Jos mull' ois voimaa niitä kuvata --
Muodostais kirjan, jonka joka rivi
Tenhollaan tylsimmänkin hurmaisi.
Tok' ei niin jumalallinen hän ole.
Niin täynnä kaiken sulon valikoimaa,
Ett'ei hän nöyrästi ja alttiin mielin
Ois valmis käskyänne kuulemaan,
Siveäta käskyänne, rakastaa
Ja kunnioittaa teitä miehenänsä.
KUNINGAS HENRIK.
Ei muuta Henrik koskaan vaadikaan.
Siis, protektori, suokaa Margareetan
Englannin kuningattareksi tulla.
GLOSTER.
Sukoilen syntiä, jos sen ma suon.
Tiedätte, majesteetti, että kihloiss'
Olette toisen säätynaisen kanssa.
Mitenkä tämän liiton purkaa voi,
Niin ettei siitä kunnianne kärsi?
SUFFOLK.
Niin valtiaskin väärän valan purkaa
Niin mieskin, vaikka turnaisissa lupas
Ruveta keihäisille, jättää kentän,
Kun ala-arvoinen on vastustaja.
Ala-arvoinen on köyhän kreivin tytär;
Siis, purkaminen syntiä ei ole.
GLOSTER.
Sanokaa, mik' on sitte Margareeta!
Isänsä kreiviä ei parempi,
Vaikk' onkin ylvä arvonimi hällä.
SUFFOLK.
Isänsä kuningas on, hyvä herra.
Napolin, Jerusalemin kuningas;
Ja Ranskass' on hän suuress' arvossa.
Tää sukulaisuus vahvistaisi rauhaa
Ja pitäis ranskalaiset valassaan.
GLOSTER.
Sen kreivi Armagnac'kin tehdä voi,
Kosk' on hän Kaarlen lähin sukulainen.
EXETER.
Hän lisäks takaa rikkaat myötäjäiset.
Reignier vain ottaa pikemmin kuin antaa.
SUFFOLK.
Vai myötäjäiset! Kuningasta loukkaat,
Ett' ois niin kurja muka hän ja köyhä
Ja rahaa kosis eikä rakkautta.
Hän rikasta ei puolisoa etsi,
Vaan itse puolisonsa rikastuttaa.
Niin kurjat moukat pitää naista kaupan
Kuin härkää, hevosta tai lammasta.
On naimaliitto suuremp'arvoinen
Kuin kaupanteko välimiehen kautta;
Ja kuninkaasta riippuu eikä meistä,
Kenen kanssa vihkivuoteensa hän jakaa.
Siis koska tätä enin rakastaa,
Niin varsin siitä syystä tulee meidän
Myös tätä pitää muita parempana.
On pakkoavio kuin helvetti,
Elämä täynnä riitaa vain ja toraa,
Kun vastakohta taas tuo siunausta
Ja taivaallisen rauhan kuva on.
Ken Henrikille sopis, kuninkaalle,
Muu kuin Margareeta, tytär kuninkaan?
Tavaton sulo, synnyn yhteydessä,
Kuninkaan puolisoksi hänet määrää;
Miel' uljas, ylvä henki -- jota häness'
On enemmän kuin naisiss' ylipään --
Kuninkaan jälkeisiä meille takaa:
Näet, Henrik, joka voittajan on poika,
Enemmän voittajia varmaan siittää,
Jos vaimokseen niin jalomielisen
Hän neiden saa kuin kaunis Margareeta.
Siis, loordit, suostukaa; ja päätös olkoon:
Kuningattareksi Margareeta tulkoon.
KUNINGAS HENRIK.
Se kertomanne liekö vaikutusta
Ylevä kreivi Suffolk, vaiko syynä
Lie hento nuoruuteni, jot' ei vielä
Tulinen lemmenliekki kosketellut,
En osaa sanoa; mut se vain varma:
Niin ankara on riita rinnassani,
Niin tuima toivon, pelvon temmellys,
Ett' aatosteni työstä olen sairas.
Siis, laivaan astukaa, ja joutuun Ranskaan!
Sopikaa ehdoista ja toimittakaa,
Ett' ylvä Margareeta suvaitseisi
Englantiin purjehtia kruunattavaks
Henrikin laillisena puolisona
Ja voideltuna kuningattarena.
Kulunkienne korvaukseksi
Kerätkää kymmenykset koko maasta.
Ma sanon: menkää! Kunnes palajatte,
Tuhanten tuskain ahdistukseen jään. --
Pois, setä, paha mieli! Jos sen mukaan
Mua tuomitsette, mitä olette,
Ei, mitä olitte, niin anteeks suotte,
Ett' tahtoni näin äkin panin toimeen.
Nyt sinne minut saattakaa, miss' yksin
Saan tuskiani tyyten miettiä.
(Menee Exeterin kanssa.)
GLOSTER.
Niin, tuskaa, varon, siit' on nyt ja vasta.
(Menee.)
SUFFOLK.
Näin Suffolk voitti; nyt hän menee matkaan,
Kuin muinoin nuori Paris Kreikkaan läksi,
Toivossa, ett' on lemmen onni sama,
Mut loppu parempi kuin troijalaisen.
Margareeta kuningast' on johtava,
Minä häntä, kuningasta sekä maata.
(Menee.)