(Somerset, Suffolk, Warwick, Richard Plantagenet,
Vernon ja eräs lainoppinut tulevat.)
PLANTAGENET.
Arvoisat loordit, miks näin vaikenette?
Puhua totuutt' eikö kukaan tohdi?
SUFFOLK.
Olimme Templess' äänekkäitä liiaks;
Puutarha tää on paljon sopivampi.
PLANTAGENET.
Sanokaa suoraan, minuss' eikö totuus,
Ja vääräss' eikö Somerset, tuo suulas?
SUFFOLK.
Min' olen patus lakiasioissa;
En ole koskaan lakiin mukautunut,
Siis lain nyt mukautan itseeni.
SOMERSET.
Lord Warwick, erottakaa välimme.
WARWICK.
Kahdesta haukast' äkkilentoisemman,
Kahdesta koirast' isosuisemman,
Kahdesta tapparasta terävämmän,
Kahdesta hevosesta uljaamman,
Kahdesta immest' ilosilmäisemmän
Voin heikoll' älylläni erottaa;
Lain hienon hienoist' ongelmist' en vaan
Tajua enempää kuin naakkakaan.
PLANTAGENET.
Oh, mikä kohtelias varovaisuus!
Niin alaston on puolellani totuus,
Ett' umpisokeakin näkee sen.
SOMERSET.
Mun puolellain niin hyväpukuinen
Se on, niin selvä, loistava ja kirkas,
Ett' itse kaihenkin se läpi kuultaa.
PLANTAGENET.
Kosk' on niin jäykkä kielenne ja mykkä,
Niin tuokaa merkill' ilmi mielenne:
Ken aito aatelinen on ja puoltaa
Sukunsa kunniaa, hän taittakoon --
Jos arvelee mun puhuneeni totta --
Näin valkoruusun tästä pensaasta.
SOMERSET.
Ken pelkäämätön on, eik' imartaja,
Vaan totuutt' auttaa tahtoo, poimikoon
Täst' orjantappurasta punaruusun.
SUFFOLK.
Rusetta kammoksun ja, puhtahana
Matavan lieheen ruseesta, ma poimin
Plantagenetin kanssa valkoruusun.
WARWICK.
Somerset oikeass' on, sen ma sanon,
Ja hänen kanssaan punaruusun poimin.
VERNON.
Seis, hyvät loordit; ennen poimintaa
Sopikaa, että se, ken puolellensa
Vähimmän määrän ruususia saa,
Se myöntäköön, ett' oikeass' on toinen.
SOMERSET.
Hyvä Vernon, muistutus on paikallaan;
Jos vähimmän saan minä, olen vaiti.
PLANTAGENET.
Niin minäkin.
VERNON.
Siis, nimess' oikeuden ja totuuden,
Tään kalvaan neitseellisen kukan poimin
Ja valkoruusun puoleen kallistun.
SOMERSET.
Varokaa, ettei sormeenne se pistä:
Punaatte verin kukkanne ja käytte
Mun puolelleni vastoin tahtoanne.
VERNON.
Jos mielipiteen tähden veri virtaa,
Niin mielipide haavan parantaa;
Näin samalla ma puolell' yhä pysyn.
SOMERSET.
No, hyvä: lisää! Eikö vielä muita?
LAINOPPINUT.
Jos oppini ja kirjani ei petä,
Niin väärää asiaa te ajatte;
Siis valkoruusun poimin minäkin.
PLANTAGENET.
Somerset, missä nyt on todistus?
SOMERSET.
Tupessa tässä miettii, miten kerran
Verillä punaa valkoruusunne.
PLANTAGENET.
Mut poskes meidän ruusujamme matkii:
Pelosta kalpenevat, todistain
Ett' oikeus on meissä.
SOMERSET.
Plantagenet,
Ei pelosta, vaan kiukusta, kun häpein
Sun poskes meidän ruusuamme matkii,
Vaikk' erhetystäs kielesi ei myönnä.
PLANTAGENET.
Sun ruusussas on toukka, Somerset.
SOMERSET.
Sun ruusussas on oka, Plantagenet.
PLANTAGENET.
Terävä myös; sill' oikeuttaan se puoltaa,
Kun sinun toukkas jäytää vääryyttään.
SOMERSET.
Tää veriruusu saa kyll' ystäviä,
Jotk' oikeiks näyttävät mun väitteeni,
Kun näyttäytä ei tohdi Plantagenet.
PLANTAGENET.
Kädessä tämä neitseellinen kukka,
Sua, poika, ja sun liittokuntaas ilkun.
SUFFOLK.
Ivasi muihin käännä, Plantagenet.
PLANTAGENET.
Kyll', ylvä Poole: sua ilkun sekä häntä.
SUFFOLK.
Siit' osani ma omaan kurkkuus työnnän.
SOMERSET.
Pois, hyvä William Poole; tuo talonpoika
Ei puhuttelun ole arvoinen.
WARWICK.
Somerset, häntä loukkaat, jumal'auta!
Lionel hänen esi-isäns oli,
Clarencen kreivi, Edward kolmannen,
Englannin hallitsijan, kolmas poika;
Niin syvällä ei talonpojan juuret.
PLANTAGENET.
Hän luottaa paikan pyhyyteen, ei muuten
Noin tohtis puhua se maitomaksa.
SOMERSET.
Sen kautta, joka loi mun, nämä sanat
Ma joka kristikunnan kolkkaan huudan:
Kuningas-vainaan aikaan eikö kuollut
Isäsi, Richard Cambridge, petturina?
Se petos sunkin tahras; häväistynä
Pois sinut syöstiin vanhast' aatelista.
Veressäs rikos elää; siks kuin taas
Saat kunniasi, olet talonpoika.
PLANTAGENET.
Isäni syytteess' oli, vaan ei syypää;
Tuomittiin petoksesta kuolemaan,
Vaan petturi ei ollut; paremmille,
Kuin Somerset on, vielä näytän sen,
Kun toivoss' aika kypsyy. Mitä tulee
Itseenne sekä apuriinne Pooleen,
Niin teidät merkin muistokirjaani,
Tuon pilkan teille vielä kostaakseni.
Varoitus mieleen pankaa, kavahtakaa.
SOMERSET.
Olemme aina valmiit; tunnet meidät
Väristä tästä vihamiehiksesi
Sit' uhallasi ystävämme kantaa.
PLANTAGENET.
Ja tätä kukkaa, koston kalpeaa,
Vihani, verta janoavan, merkiks
Me, totta jumal'auta, ikuisesti,
Minä ja puolueeni, kannamme,
Siks kuin se joko haudassani kuihtuu
Tai kukkaan nousee suuruuteni tasaan.
SUFFOLK.
No, jatka vain, ja vallanhimoos näänny.
Hyvästi, kunnes vasta tavataan!
(Menee.)
SOMERSET.
Sua seuraan, Poole. -- Hyvästi, pöyhkä Richard!
(Menee.)
PLANTAGENET.
Noin uhmaillaan! Ja kärsiä mun täytyy!
VERNON.
Sen tahran, jonka sukuus heittivät,
Pois pyyhkii parlamentti, joka riidat
Välittää Glosterin ja Winchesterin.
Jos ei sua silloin Yorkiks nimitetä,
En enää minä tahdo Warwick olla.
Mut merkiks, että paremmaks sun katson
Kuin pöyhkän Somersetin tuon ja Poolen,
Ma puoltajanas tätä kukkaa kannan.
Täss' ennustan, ett' tämän päivän riita,
Mi Templen puistoss' yltyi näin, viel' ajaa
Puna- ja valko-ruusun verityöhön
Ja laittaa tuhansia kuolon yöhön.
PLANTAGENET.
Oi, hyvä herra Vernon, kiitän teitä,
Kun kukan mulle mieliks poimitte.
VERNON.
Sit' aion teille mieliks aina kantaa.
LAINOPPINUT.
Niin ikään minä.
PLANTAGENET.
Kiitos, hyvä herra.
Nyt iltaiselle; totena se pysyy,
Ett' tämä riita vielä verta kysyy.
(Menevät.)
Viides kohtaus.
Sama seutu. Huone Towerissa.
(Mortimer tuodaan kantotuolissa, jota kaksi vanginvartijaa kantaa.)
MORTIMER.
Vanhuksen heikon tarkat vartijat,
Levähtää tässä suokaa kuolevaisen.
Niin ruumiin ruhjonut on pitkä vankeus,
Kuin oisin vasta päässyt piinapuista.
Nää harmaat hapset, tuonen airuet,
Kuin Nestor ijän huoliss' ikääntyneet,
Ne tietää ett' on loppu Mortimerin.
Nää silmät, niinkuin lamput, joista lopuss'
On öljy, himmeten jo vartoo yötä.
Surujen painost' uupua hartiat;
Käs' ydytön, kuin kuiva viinipuu,
Lahovat köynnöksensä maahan painaa.
Mut jalka tuo, mi hervotonna hoippuu,
Voimatta tätä tomumöhkää kantaa,
Se lentämällä hautaan päästä sois,
Jok' enää ainut lohtu mulle ois. --
Mut sano, eikö lankoni jo tule.
1 VANGINVARTIJA.
Richard Plantagenet hän kyllä tulee.
Panimme sanan asuntoonsa, Templeen;
Vastattiin, että tulee.
MORTIMER.
Hyvä on!
Siis vihdoin sielu lohdutuksen saa! --
Mies raukka! Solvaistuna niinkuin minä!
Siit' alkain, kuin sai vallan Henrik Monmouth,
Vaikk' ylemp' oli sotamaine mulla,
Täss' inhass' olen ollut tyrmässä;
Siit' alkain mustattu on Richardia
Ja viety hältä perintö ja maine.
Mut kuolo vakava, se huulten hoiva,
Kurjuuden kaiken armas kirvoittaja,
Nyt kahleheni helläst' irroittaa.
Lopussa hänenkin jos huolens oisi,
Ja jos taas saisi minkä menetti!
(Richard Plantagenet tulee.)
1 VANGINVARTIJA.
Mylord, nyt rakas lankonne on tullut.
MORTIMER.
Richard Plantagenet, hän onko tullut?
PLANTAGENET.
On, jalo eno; kunniaton Richard,
Lankonne, hiljan herjattu, on tullut.
MORTIMER.
Mun kättän' ohjaa, että kaulata
Ma häntä saan ja viime huokaukseni
Povellaan huokaista. Oi, sano, milloin
Mun suuni koskee hänen poskeaan,
Ett' antaa saisin heikon suudelmani.
Jalo oksa suuren Yorkin sukupuussa,
Miks itses herjatuksi sanoit, miksi?
PLANTAGENET.
Käs'varteheni vanhaa selkääs nojaa
Ja tuskatonna tuskiani kuule.
Ma Somersetin kanssa tänään jouduin
Eräästä asiasta tuimaan kiistaan.
Hän siinä säädytöntä kieltä käyttäin
Isäni surmasta mua pisteli;
Se syytös salpas kieleni; ma muuten
Samalla mitall' oisin kostanut.
Siis sano, eno hyvä, isän tähden,
Plantagenetin kunniankin vuoksi
Ja heimouden nimeen, mikä syy,
Miks isäni, kreivi Cambridge, mestattiin.
MORTIMER.
Syy sama, miksi minut vangittiin
Ja miksi parhaan nuoruuteni ajan
Ma riuduin tyrmäss' inhassa, syy sama
Kirottu oli aihe isäs surmaan.
PLANTAGENET.
Selitä mulle laajemmin se syy,
En tunne sitä, en voi arvatakaan.
MORTIMER.
Sen kyllä teen, jos heikko henki kestää
Ja kuolo kesken kerrontaa ei saavu.
Kuninkaan iso-isä, Henrik neljäs,
Vei vallan Richard-langoltaan, jok' oli
Edwardin, tätä sarjaa kolmannen,
Perijä laillinen ja vanhin poika.
Tään hallitessa Percyt pohjoisessa,
Pitäen anastusta vääränä,
Kokivat minut tehdä kuninkaaksi.
Syy näiden urhoin tekoon oli, että --
Kun Richard vallastaan näin oli syösty
Ja rintaperillist' ei jättänyt --
Min' olin syntyyn nähden suvun lähin;
Sill' esi-isiäni äidin puolta
Lionel Clarence oli, kolmas poika
Kuningas Edward kolmannen; kun hän taas
Sukunsa juonti Gauntin Juhanasta,
Jok' oli neljäs vain tät' urhosarjaa.
Mut kas: näin ylväästi kun yrittivät
Perijää laillist' oikeuteensa saattaa,
Niin meni multa vapaus, heiltä henki.
Myöhemmin sitten, kun sai Henrik viides
Isänsä Bolingbroken jälkeen kruunun,
Niin isäs, kreivi Cambridge, Yorkin herttuan,
Tuon kuulun Edmund Langleyn, jälkeläinen,
Nai sisareni, sinun äitisi.
Ja säälien mun kovaa kurjuuttani,
Väkeä pestasi mua pelastaakseen
Ja kruunun asettaakseen päähäni.
Mut jalo kreivi kaatui, niinkuin muutkin,
Ja mestattiin. Ja näin ne Mortimerit,
Ne kruunuun oikeutetut, lannistettiin.
PLANTAGENET.
Joit' olette te viimeinen.
MORTIMER.
Niin olen;
Ja näet, ettei ole mulla lasta,
Ja heikko ääneni on kuolon enne.
Sin' olet perijäni; loput arvaat;
Mut hankkeissasi ole varova.
PLANTAGENET.
Vakavat varoitukses mieleen painan;
Vaan tuntuu kuin ois isän mestaus ollut
Veristä väkivaltaa vähintään.
MORTIMER.
Vait'ollen, lanko, politiikkaas aja.
Lujassa istuu Lancasterin suku,
Se niinkuin vuori on, sit' ei voi siirtää,
Mut enosi nyt muuttaa täältä pois,
Kuin ruhtinaatkin asuntoa muuttaa,
Kun vanhaan olinpaikkaan kyllästyvät.
PLANTAGENET.
Oi, jospa osa nuorest' elostani
Vois kuolost' ostaa teidän ikäpäivät!
MORTIMER.
Tekisit silloin mulle vääryyttä
Kuin murhamies, jok' iskee monta haavaa,
Vaikk' yksikin jo tappais. Älä sure,
Jos onneni ei sua sureta;
Vain hautaan toimita mun ruumiini.
Hyvästi! Toivo, sulle hymyilköön,
Ja sodassa ja rauhass' onni kanssas!
(Kuolee.)
PLANTAGENET.
Ja sielullasi rauha, eikä sota!
Teit vankilassa pyhiin-vaelluksen
Ja erakkona elämäsi vietit.
Niin, neuvos sydämmeni tallettaa,
Sen mietteit' aavistaa ei kenkään saa. --
Pois hänet viekää, miehet! Hän on saapa
Paremman hautauksen kuin elämän.
(Vanginvartijat kantavat pois Mortimerin ruumiin.)
Sumea soihtus, Mortimer, nyt sammuu
Alempas vallanhimon tukahdukseen.
Ja vääryys tuo ja karvas solvaus,
Min suvulleni Somerset on tehnyt,
Se hyvitettävä on kunnialla.
Nyt siitä syystä parlamenttiin riennän:
Ma verelleni oikeutta hankin
Tai onnekseni käännän sorrannankin.
(Menee.)