Ensimmäinen kohtaus.
Sama paikka.
(Kersantti ja kaksi vahtisotamiestä tulevat portista.)
KERSANTTI.
Nyt vahtipaikkaanne, ja varull' olkaa.
Jos kuuluu melua tai sotureita
Käy kohti muureja, niin heti tieto
Päävahtiin tuokaa.
1 VAHTISOTAMIES.
Kyllä, kersantti.
(Kersantti menee.)
Näin palvelija-raukat saavat seistä
Sateessa, kylmässä ja pimeässä,
Kun muut ne rauhass' uinuu vuoteessaan.
(Talbot, Bedford ja Burgund tulevat sotajoukkoineen;
ryntötikkaat mukana; heikkoa rumpujen pärrytystä.)
TALBOT.
Niin, valtias, ja mahtava Burgund, --
Te, joiden tulon kautta meihin liittyy
Wallon ja Picardie ja Artois --
Tän' onnen yönä huoleton on Ranska,
Kun juonut, mässännyt on kaiken päivää;
Hyväksi käyttäkäämme tilaisuutta
Ja kostakaamme heille petoksensa,
Jonk' aikaan juoni sai ja hornan taika.
BEDFORD.
Sa, Ranska, pelkuri! -- Kuink' arvotonta
Epäillä omaa tarmoaan ja liittoon
Ruveta velhojen ja hornan kanssa!
BURGUND.
Ei pettureilla koskaan muuta seuraa.
Ken on tuo Pucelle, jota kehutaan
Niin puhtaaks?
TALBOT.
Tyttö, sanovat.
BEDFORD.
Vai tyttö?
Noin miehuullinen!
BURGUND.
Suokoon Jumala,
Ett'ei hän miehenä viel' ilmesty,
Jos Ranskan lipun alle asettuu hän
Täys-asuisena, kuin on alkanutkin.
TALBOT.
Manatkoot henkiä ja juonitelkoot.
Jumal' on linnamme! Se valtanimi
Suo meidän murtaa nämä vuoriseinät.
BEDFORD.
Ala, uljas Talbot; me sua seuraamme.
TALBOT.
Ei kaikki yhtä haavaa; minusta
Parempi rynnätä on eri teitä,
Niin että, jos ei toisen onnistu,
Voi toinen kestää paikassaan.
BEDFORD.
Hyv' on;
Minä hyökkään tuohon nurkkaan.
BURGUND.
Minä tuohon.
TALBOT.
Ja tässä Talbot ryntää taikka kaatuu. --
Nyt, Salisbury ja oikeus Henrikin,
Tän' yönä teidän puolestanne näytän,
Ett' olen kummallekin uskollinen.
(Englantilaiset nousevat ryntötikkaita myöten muureille,
huutaen "pyhä Yrjö!" ja "eläköön Talbot!" ja hyökkäävät
kaikki kaupunkiin.)
VAHTISOTAMIES (sisäpuolella.)
Aseihin! Joutuun! Vihollinen hyökkää.
(Ranskalaiset juoksevat paitasillaan muurien yli. Eri
tahoilta tulevat Bastardi, Alençon, Reignier, toiset
puoleksi puettuina, toiset pukemattomina.)
ALENÇON.
Mitä, loordit? Pukematta?
BASTARDI.
Pukematta,
Ja iloisna, kun näinkin pelastuimme.
REIGNIER.
Olikin aika herätä ja nousta,
Kun hälytys jo kuului ovellamme.
ALENÇON.
Siit' asti kuin ma toimiss' olen ollut,
En ennen sotahankkeest' ole kuullut
Näin rajusta ja hurjanrohkeasta.
BASTARDI.
Se Talbot lienee itse hornan henki.
REIGNIER.
Jos ei, niin taivas häntä varmaan suosii.
ALENÇON.
Kas, tuossa Kaarle! Kuinka lie hän päässyt?
(Kaarle ja la Pucelle tulevat.)
BASTARDI.
Haa, hänt' on vartioinut pyhä Jeanne.
KAARLE.
Tää onko juonta, sinä viekas nainen?
Oletko ensin meitä mielistellyt
Vähällä voitolla, nyt hankkiakses
Häviön kymmenesti suuremman?
PUCELLE.
Miks Kaarle ystävälleen kiivastuu?
Mull' olisiko aina sama voima?
Jos valveilla ja maatessa en voita,
Niin mua syytetään ja moititaan. --
Soturit kähläät! Huono vahdinpito
On tämän äkkiturman tuottanut.
KAARLE.
Syy oli teidän, herttua Alençon:
Yövahdin päällikkönä oisi teidän
Paremmin tullut täyttää tehtävänne.
ALENÇON.
Jos kaikk' ois piiriään niin vartioinneet,
Kuin minä käskyssäni olevaa,
Ei tätä häpeää ois meille tullut.
BASTARDI.
Mun oli vartioittu.
REIGNIER.
Minun myöskin.
KAARLE.
Ma itse kuljin melkein kaiken yötä
Pucellen piirissä ja omassani
Ja pidin tarkkaa vahtivuoroista.
Miten ja mistä tunkivat he sisään?
PUCELLE.
Huonosti vartioidun paikan varmaan
He löysivät ja siitä ryntäsivät.
Ja nyt ei meillä muuta neuvoa
Kuin koota hajan menneet soturimme
Ja laittaa heille turmaks uudet juonet.
(Sotahuutoja. Englantilainen soturi tulee huutaen:
"Talbot eläköön! Talbot eläköön." He pakenevat,
jättäen vaatteensa.)
SOTURI.
Mä kauniist' otan mitä jättävät.
Mun miekkanani Talbotin on nimi.
Tukuttain saalist' olen anastanut,
Ei muuta aseena kuin tämä nimi.
(Menee.).
Toinen kohtaus.
Orleans. Kaupungin sisällä.
(Talbot, Bedford, Burgund, eräs sotapäällikkö ja muita tulee.)
BEDFORD.
Jo päivä koittaa; paennut on yö,
Mi pikimustaan vaippaan peitti maan.
Heretköön ajo, paluutorvi soikoon!
(Paluutorvea soitetaan.)
TALBOT.
Nyt tuokaa ruumis vanhan Salisburyn
Ja tuohon turulle se asettakaa
Keskelle tätä kiron kaupunkia. --
Sielulles lupaukseni nyt täytin:
Joka verentipasta, min vuodatit,
Viis ranskalaista vähintäin on kuollut;
Ja jotta näkis polvet nousevat,
Mikä tuho kostokses on tapahtunut,
Isoimpaan templiin täällä holvihaudan
Rakennan, mihin ruumis siunataan;
Ja siihen kaikkein nähtäväksi piirrän,
Kuink' Orleans ryöstettiin, ja mikä luihuus
Ikävän kuolemasi aiheutti,
Ja mikä kauhu olit Ranskalle.
Mut tässä verilöylyss' ihmeeksi
Ei nähty armollista Dauphinia
Ja urhotartaan, siveää Johannaa,
Ja juoniliitosta ei muitakaan.
BEDFORD.
Sanotaan että, taistelu kun alkoi,
Äkisti syösten laiskan-vuoteeltaan,
Mieslaumain lävitse ja yli muurin
Kedolle karkasivat suoraapäätä.
BURGUND.
Mikäli nähdä voin yön sumulta
Ja savulta, niin itse minä varmaan
Dauphinin karkoitin ja armahansa,
Käs'kädessä kun juosten tulivat
Kuin pari rakastavaa kyyhkyläistä,
Jotk' yötä, päivää yhdess' ovat aina.
Kun tääll' on kaikki hyvin, täysin voimin
Heit' ajakaamme takaa.
(Sanansaattaja tulee.)
SANANSAATTAJA.
Terve, loordit?
Ken tässä ruhtinaallisessa seurass'
On uljas Talbot niminen, se, joka
On töistään kuulu kautta koko Ranskan?
TALBOT.
Min' olen Talbot; kuka mulle puhuu?
SANANSAATTAJA.
Se siveä Auvergnen kreivinna,
Ihaillen hiljaa mainettasi, pyytää,
Suur' loordi, että suvaitseisit käydä
Halvassa hänen asuinlinnassaan,
Jott' ylpeillä hän saisi, ett' on nähnyt
Sen miehen, jonka mainett' ilmat raikuu.
BURGUND.
Vai niin! No, nythän tämä sotaleikki
Rauhaisaks muuttuu huvinäytelmäksi,
Kun naiset meitä vaatii yhdyntään. --
Noin sievä pyyntö ei lie hyljättävä.
TALBOT.
Ei suinkaan; kaikki maailman kun miehet
Ei puhetaidollaan saa mitään aikaan,
Niin voiton ottaa naisen lempeys. --
Siis sano, että nöyrimmästi kiitän
Ja alamaisen käynnin luonaan teen. --
Arvoisat herrat, tuletteko mukaan?
BEDFORD.
Ei mitenkään, se sopivaa ei ois:
Sanotaan, että kutsumaton vieras
On tervetullein silloin kuin hän lähtee.
TALBOT.
Vai niin; ei muuta siis, kuin että yksin
Kokea saan tuon naisen suosiota. --
Kapteeni, kuulkaa!
(Kuiskaa.)
Ymmärrättehän?
KAPTEENI.
Kyll', arvon loordi; olen samaa mieltä.
(Menevät.)
Kolmas kohtaus.
Auvergne. Linnan piha.
(Kreivinna ja portinvahti tulevat.)
KREIVINNA.
Sa, portinvahti, muista mitä käskin;
Ja kun se tehty on, tuo avain mulle.
PORTINVAHTI.
Kyll', armollinen rouva.
(Menee.)
KREIVINNA.
On juoni valmis; jos käy hyvin kaikki,
Niin tästä työstä tulen yhtä kuuluks
Kuin Kyroksenkin surmaaja Tomyris.
Suur' on tuon peljättävän miehen maine,
Ja urhotyönsä yhtä kuuluisat.
Todistaa tahtois silmä korvan kanssa,
Ett' oikein tätä ihmett' arvioisi.
(Sanansaattaja ja Talbot tulevat.)
SANANSAATTAJA.
Toivonne mukaan, armollinen rouva,
Lord Talbot tässä nyt on kutsustanne.
KREIVINNA.
On tervetullut. Mitä? Tuoko hän?
SANANSAATTAJA.
On oikein, rouva.
KREIVINNA.
Tuoko Ranskan vitsa?
Se Talbot, jolla on niin hirmu nimi,
Ett' äiti sillä lastaan vaientaa?
Tarua, näen ma, huhu on ja väärä;
Ma toivoin näkeväni Herkuleen
Tai uuden Hektorin, ja tuiman muodon,
Leveät hartiat ja vahvat raajat.
Ah, tuohan laps on, turha kääpiö;
Noin hintelä ja kurtistunut kyysä
Ei vihamiestä niin voi säikyttää.
TALBOT.
Uskalsin, rouva, teitä häiritä;
Vaan koska armollenne nyt ei sovi,
Niin voinen jättää käynnin toiseen aikaan.
KREIVINNA.
Mit' aikoo nyt hän? -- Kysy, minne matka.
SANANSAATTAJA.
Lord Talbot, jääkää; armo tahtois tietää,
Mik' äkkinäiseen lähtöönne on syynä.
TALBOT.
No niin, kun hänell' on niin väärä usko,
Niin tahdon näyttää, ett' on Talbot täällä.
(Portinvahti tuo avaimet.)
KREIVINNA.
Jos olet hän, niin olet vanki.
TALBOT.
Vanki!
Ja kenen?
KREIVINNA.
Minun, verenahnas loordi;
Siks sinut talooni ma viettelin.
On kauan vallassani varjos ollut --
Kuvasi tuolla riippuu taulustossa --
Mut nyt käy samoin olemuksesi;
Ma kahlehdin sun kätesi ja jalkas.
Sun, joka monta vuotta hirmukourin
Maan meiltä hävitit ja kansan tapoit
Ja miehet veit ja pojat orjuuteen.
TALBOT.
Ha, ha, ha!
KREIVINNA.
Nauratko, kurja? Vaikerratpa kohta.
TALBOT.
Mua naurattaa, kun voitte luulla, rouva,
Ett' Talbotista teill' on muu kuin varjo,
Johonka julmuuttanne käytellä.
KREIVINNA.
Kuin? Etkö ole Talbot?
TALBOT.
Olen oikein.
KREIVINNA.
Siis vallassani myös on olemus.
TALBOT.
Ei, ei, vain oma varjoni ma olen;
Petytte, tääll' ei olemukseni;
Se, minkä näette, on vain pienin osa
Ja vähin määrä ihmishahmostani.
Jos täydess' oisin luonnossani tässä,
Niin valtava ma oisin jättiläinen,
Ett'en ma mahtuis kattonnekaan alle.
KREIVINNA.
Kas, siinä vasta ongelmoitsija!
Tääll' on, ja tääll' ei ole kuitenkaan!
Kuink' yhteen sopii moinen ristiriita?
TALBOT.
Sen teille näytän heti paikalla.
(Puhaltaa torveensa, rummunpärrytystä kuuluu,
ja sitten tykin laukaus. Portti murretaan auki,
ja sotureita ryntää sisään.)
No, rouva hyvä? Joko uskotte
Ett' oma varjonsa on Talbot vain?
Täss' olemus on, jänteet, kädet, voimat,
Joill' ylväät niskanne hän notkistaa,
Hajoittaa linnat, kaataa kaupunkinne,
Ja autioks ne tuhoo tuokiossa.
KREIVINNA.
Mun julkeuteeni älä julmistu;
Pahoilen, etten kunnioittavasti
Sua kohdellut, kuin oisi minun tullut.
TALBOT.
Ei vaaraa, kaunis rouva; älkää väärin
Talbotin mielialaa arvostelko,
Niinkuin te ulkomuodost' erehdyitte.
Tekonne minua ei loukannut,
Ja muuta hyvitystä min' en vaadi,
Kuin että suotte meidän viinejänne
Ja ruokianne hiukan maistella;
Näet, sotureill' on aina hyvä maitti.
KREIVINNA.
Sydämmest' aivan; kunniaks on mulle
Niin suurta sankaria kestitä.
(Menevät.)
Neljäs kohtaus.