Jätämme mainitsematta herra Robert van Rensselaerin muistutukset
kirjeen luettuaan, koska ei kenelläkään ole niistä hyötyä eikä huvia.
Lukija on varmaan kuvitellut, ettei ystävämme tähän aikaan ollut
missään tekemisissä rouva Lynchin kanssa. Niin hän uskoi itsekin. Mutta
yksi elämän pikku ilojen varjopuolia on se, etteivät ne jätä meitä
rauhaan silloin, kun tahtoisimme unohtaa ne.
Sankarimme mietti miettimistään, kuka olisi tämän kirjeen kirjoittaja.
Ja koko ajan hän joko käveli edestakaisin huoneessa tai istui
liikahtamatta, eteensä tuijottaen tuolilla.
Saatuaan vihdoinkin päätöksensä tehneeksi, ei hän ensinkään ollut
iloisella tuulella. Otsansa oli synkkä ja silmänsä loistivat oudosti.
Hän lähti huoneesta pitkin, raskain askelin, ja pari sekuntia myöhemmin
kiidättivät ajoneuvot häntä Mary Harrisonin asuntoa kohti. Ajettuaan
kappaleen matkaa, käski hän ajajan pysäyttää ja astui alas vaunuista.
Kun ne olivat kadonneet näkyvistä, astui hän toisiin, joilla ajoi lopun
matkaa.
Nuori tyttö otti hänet vastaan onnesta säteillen. Hänen yllään oli
punainen silkkipuku, ja hän oli niin ihmeen kaunis, että Robbien kasvot
ehdottomasti kävivät lempeämmiksi. Mutta tyttö oli kumminkin huomannut
jo hänen synkän katseensa ja huudahti pelästyneenä:
-- Mitä on tapahtunut?
-- Mary, sanoi hän lyhyesti, ja katseensa tuli yhä ankarammaksi, Mary,
meidän täytyy erota.
Tyttö katseli häntä hämmästyneenä.
-- Mitä sinä tarkoitat? kysyi hän.
-- Sitä mitä sanonkin, vastasi mies. Meidän täytyy erota.
Mutta nähdessään tytön kalpenevan, sulki hän hänet syliinsä ja istahti
sitten sohvalle.
-- Kuule nyt, Mary, sanoi hän lempeämmin, sinä olet hyvä tyttö, ja minä
voin sanoa sinulle koko totuuden. Sinun vikasi ei tietysti ole, että
olen joutunut suuriin ikävyyksiin ja voin ainoastaan tällä tavoin
päästä niistä.
-- Mitä sinä tarkoitat, Jim? läähätti tyttö. (Hän oli oppinut kutsumaan
van Rensselaeria Jimiksi.)
-- Mary, sanoi hän, tiedäthän minun olevan naimisissa, vai kuinka?
-- Tiedän, vastasi tyttö, mutta ... onko se --
-- Tiedät ehkä myöskin minun olevan sangen rikkaan miehen? No, sanalla
sanoen, rouva Lynch on alkanut kiristää rahoja.
Tyttö vetäysi taaksepäin.
-- Mitä -- mitä? sammalsi hän huohottaen raskaasti.
-- Niin se on. Minä olen jo maksanut hänelle useita tuhansia dollareja.
-- Oi, Jumalani! kirkasi tyttö. Se on mahdotonta!
-- Se on totta. Muuta keinoa ei ole enään kuin erota