Käveltyään hetken aikaa edestakaisin huoneessaan meni herra van
Rensselaer kirjoituspöytänsä luo ja allekirjoitti määräyksen tehtaitten
sulkemisesta. Sitten lähetti hän kaksi sähkösanomaa, toisen sikäläisen
valtion kuvernöörille ja toisen Hungervillen poliisimestarille. Hän
ilmoitti levottomuuksien olevan puhkeamaisillaan, kehoitti heitä
ylläpitämään lakia ja järjestystä kaikella ankaruudella ja selitti
edesvastuun mahdollisista vahingonteoista olevan yhteisen.
Sitten soitti hän isännöitsijän luokseen.
-- Herra Grinder, sanoi hän, minä olen sulkenut tehtaat ja jätän ne nyt
teidän hoitoonne. Te tilaatte tänne kolmesataa yksityissalapoliisia --
tai kolmetuhatta, jos niin tarvitaan -- suojelemaan meidän
omaisuuttamme. Hankitte sitten uusia työmiehiä, jotta tehtaat voidaan
viikon kuluttua taas panna käyntiin. Toimikaa ripeästi ja varmasti!
Minä olen pannut päähäni kerrassaan lopettaa nuo tyhmyydet. Työpajat
täytyy avata jälleen ja heti, vaikka sentähden tarvitsisi panna
liikkeelle koko maan sotavoima. Sitä minä vaan tahdoin sanoa... Mutta
vielä yksi asia... Ammattiyhdistysten jäseniä ei oteta työhön millään
ehdolla, paitsi yksitellen. Hyvästi!
Hän veti palttoon ylleen ja meni ulos vaunuihinsa. Sataa vihmoi, hän
napitti takkinsa ja katseli suoraan eteensä vaunujen kiitäessä katua
alaspäin. Äkkiä ajopelit pysähtyivät. Hän heräsi haaveiluistaan ja näki
tien väkijoukon sulkemaksi. -- He olivat pysähtyneet vanhan,
rappeutuneen talon eteen. Joukko viheliäisiä huone- ja talouskaluja oli
kasattu sivukäytävälle. Kaksi nälkiintynyttä, värisevää lasta oli
tarrannut kiini vanhaan sänkyreteliin, jota pari miestä parhaillaan
raahasi ulos, ja eräs nainen lapsi sylissä, seisoi kyyryssään
porttikäytävässä. Hänen hysteerinen itkunsa kuului yli väkijoukon
kumean kohinan.
Äkkiä huomasivat ympärilläseisojat vaunuissa istuvan miehen. Joka
taholla nousi huuto: "Se on van Rensselaer! Van Rensselaer!"
Mahtavan aallon lailla vyöryi joukko vaunuja kohti. Vihellys ja ulvonta
täyttivät ilman. Miehet pudistivat nyrkkejään hänelle, naiset
huutelivat törkeitä haukkumasanoja -- ja äkkiä singahti jostain kivi.
Johtaja kumartui kuskinsa selän suojaan.
-- Aja, kirkui hän. Anna mennä!
Mies epäili, loi silmäyksen väkijoukkoon edessään ja katsahti sitten
isäntäänsä.
-- Aja päälle! ulvoi tämä.
Silloin sivalsi kuski piiskalla hevosia. Täyttä karkua syöksyivät ne
väkijoukkoon. Useita henkilöitä tallattiin maahan, ja loput
hajaantuivat pelästyneinä joka taholle. Vaunut kiitivät eteenpäin, ja
niitä seurasi oikea raekuuro kiviä ja julmia kirouksia.