TUOMARI,
JULKUNEN, |
KATTILA, |
ASIKAINEN, | Lautamiehiä.
PAUKKU, |
LÖTJÖNEN, |
PERSKA, |
TOLVANEN. |
MÄNDYLIN, siltavouti.
JEREMIAS PÖNTTÖNEN.
SERAHVIINA, hänen vaimonsa.
SAMULI HUILU.
AAPO ROPPONEN, | Vieraitamiehiä.
KAISA RIPULI. |
[Lautamiehiä saa olla vain viisikin, vaan ei vähemmän.]
Lakitupa maalla. Vasemmalla (näyttämöltä katsoen) kaksi ikkunaa,
joiden välissä piironki ja piirongilla peili. Perällä, keskellä,
ovi sisähuoneesen, vasemmassa nurkassa pitkin peräseinää punainen
kansiniekka sänkysohva ja oikeassa nurkassa uuni, jonka suu on
korkealle ylöspäin mustunut. Oikealla eteisen ovi, ja sen ja näyttämön
etualan välisellä seinällä kello. Keskellä suojaa pöytä, jonka molemmat
puoliskot ovat ylös nostetut; pöydällä oikealle raamattu, — vasemmalle
toisella kulmalla lakikirjoja ja keskellä paperia, kirjoitusneuvot ja
soitinkello. Viimeksi mainitulla puolella pöytää on tuomarin istuinsija
— talonpoikainen, nariseva kiikkutuoli. Pöydän ääressä, katsojain
puolella, on tyhjä rottinkituoli, jonka istuin on puhki. Seinillä
vanhoja kuvia.
Ensimmäinen kohtaus.
Tuomari, lautamiehet ja siltavouti.
Lautamiehiä (istuu sohvassa, hyvin ahtaasti, niin monta kuin sopii,
muut tuoleilla pitkin peräseinää).
Siltavouti (vanhanpuoleinen, pitkä ja laiha, puolikuuro mies, jonka
toinen silmä on sokea ja kiiltävä kuin tinanappi, seisoo eteisen oven
suussa).
TUOMARI (nuori hovioikeuden auskultantti, joka puhuu huonosti suomea,
ruotsinvoittoisesti, istuu kiikkutuolissa, haukottaa, pyyhkäisee
kädellä kasvojensa yli ja katsahtaa pöydällä edessään olevaan
asialuetteloon).
Jeremias Joonaanpoika Pönttönen, Humalamäen kyleste, vastaan Samuli
Huilua, samasta kyleste — edesvastauksesta. — Mändylin kallar in!
SILTAVOUTI (toinen käsi korvan takana). Ku... ku... kuinka se oli,
herassyötinki? Vörlåt!
TUOMARI (kovaan). Jeremias Pönttönen och Samuli Huilu.
SILTAVOUTI. Ja-ha, ja-ha. (Aukaisee eteisen oven ja huutaa ulos,
seisoen kynnyksellä hajareisin): Humalamäen Jeremias!... Ja Samuli
Huilu!... (viittaa kädellään) Jeremias!... Samuli!!... Joutuun
sisään!!!
Jeremias ja Samuli (tulevat kumartaen sisään ja jäävät ihan oven suuhun
seisomaan).
(Serahviina näkyy näiden muassa myöskin tahtovan tunkeutua sisään,
mutta Siltavouti sysää hänet takaisin, sanoen: "ei saa tupata"
ja vetää oven kiinni.)
Toinen kohtaus.
Edelliset, Jeremias ja Samuli.
PERSKA (joka istuu tuolilla likimpänä uunia, viittaa Jeremiakselle
ja Samulille kädellään ja sanoo kuiskaten). Lähemmäks'!... Astukaa
lähemmäks'!
SILTAVOUTI (painaa heitä takaa eteenpäin). Lähemmäks' menkää!
Kuulettehan sen.
Jeremias ja Samuli (astuvat lähemmäksi pöytää, vaan asettuvat ison
matkan päähän toisistaan).
TUOMARI (kynä kädessä, osottaa Jeremiasta kohti).
Sine on Samuli Huilu?
JEREMIAS (käheä-ääninen). Enkä, herra korkea laki ja oikeus; min' oon
Jeremias Pönttönen.
SAMULI. Kyllä se min' oon Samuli.
TUOMARI. Mike sinun ises' nimi on?
SAMULI. Ananias se oli! Samuli Ananiaksenpoika min' oon.
TUOMARI (merkitsee sen paperille, luo katseen Jeremiakseen). No, mite
on kanne?
JEREMIAS. Jaa, ettäkö mikä minun kanteeni on!...
TUOMARI. Niin, niin. No?
JEREMIAS. Niin, niin, tuota, nähkääs, korkea laki ja oikeus, se oli nyt
sillä viisiä, että tuossa vähää ennen Tuomaan markkinoita se Serahviina
sanoi minulle, että "kuulehan, Jeremias, nousevalla viikollahan ne
tiistaina on ne Tuomaan markkinat". Niin minä siihen sanoin, että "ka
muistanhan minä ne itsekin ilman sinunkin sanomattasi". Se on, nähkääs,
niin pahansisuinen, se eukko, että se tahtoi minua vaan kiusallaan
ärsyttää, että minä muka taaskin juomaan lähden ja markkinoilta
humalapäissäni kotiin palaan, vaikk'ei se kova onni sattunut, kuin
kerran, viime syysmarkkinoilla se sattui, että mulla oli vähä niinkuin
ohran jyvä toisella silmällä...
TUOMARI. Mite se tehen kuulu? Puhu lyhyest' asiast'!
JEREMIAS. Ka, lyhyestihän minä... Tuota, niin... sitähän minä...
Niin. Se Serahviinahan se sitte sanoi, että pitäisihän siellä aitassa
jo olla parisenkymmentä naulaa voita. Sehän se voi pitäisi saada
markkinoilla myödyksi, sanoo, ja ne kaksi palvattua lampaan reittä —
niissä jo taitaa matojakin ryömiskellä, sanoo — ja multa, sanoo, alkaa
jo kahvikin loppua, niin pitäisihän sitä saada kahvirahoja. Ja ehkä ne
kanatkin siksi jo ehtivät pari tivua munia...
TUOMARI. Mite sine nyt haasta? Mite Samuli Huilull' on sinun munat
kanss' tekemist'?
JEREMIAS. Justiinsahan minä tahdoin siitä porsaastakin haastaa. Eikös
se herra korkea laki ja oikeus malta pikkuruisen vuottaa, että minä
siihen pääsen?
JULKUNEN (joka istuu ylinnä sohvassa, osottaa Jeremiakselle uhkaavasti
sormeaan). So, so, so!!!
TUOMARI. Mutta haasta pika sitte!
JEREMIAS. Pianhan minä... Niin sitte se Serahviina sanoi, että "mitäs
jos sinä veisit sen porsaankin markkinoille ja möisit; mitäs me sillä
tehdään?" — "Mitäkö tehdään?" minä sanoin; "annahan tuon olla vaikka
ratoks' e'es, kun ei meillä lapsiakaan ole", minä sanoin...
PERSKA (nykii Jeremiasta takaa takista). Lyhyesti! Lyhyesti kerro!
JEREMIAS (puolikovaan). Ka, enhän minä lyhyemmin osaa... (Kovaan.)
Se oli nähkääs, meillä ensin pienempänä tuvassa, vaan sitte minä sen
muutin porstuaan, jossa sillä oli kaukalonsa vintin rappusien alla. —
TUOMARI. No, no, no! No, minne sine nyt mene taas?!
JEREMIAS. Sitähän minä vaan tahdoin sanoa, että siitähän se Serahviina
riitelemään rupesi! "Mokomakin elukka", se sanoi, — "vai ratoksi?
Vastusta siitä vaan on eikä hyötyä mitään." — "No, jokos senkin
ruokkiminen sulle liikaa on, ett'et sitäkään kehtaa", minä sanoin...
TUOMARI. Ole vait' ja vasta mulle lyhyest': miste sine syytte Samuli
Huilu?
JEREMIAS. Mistäkö syytän? Sitähän minä... tuota... korkea laki
ja oikeus, tässä juurta jaksain niinkuin selittää tahdoin. Siitä
markkinareisustahan minä aloin, kun se varkaus siihen aikaan tapahtui.
TUOMARI. Sine siis syytte Samuli Huilu varkaust'?
JEREMIAS. Varkaudesta, varkaudesta? Mistäs sitte?
SAMULI (naurahtaen). Kyllä se ei ole totta. Se valehtelee, tuo
Jeremias. Elkää sitä uskoko!
JULKUNEN (sormellaan osottaen). So, so, so!!
JEREMIAS. Vai ei oo totta? Vai valehtelen?!
TUOMARI. Ette saatte huuda? Kantaja haasta ensin!
JEREMIAS. Haastan, haastan kernaastikin, kunhan vaan suun vuoroa
saan. Niin, nähkääs, tuota... Minnekäs se jäikään? Kun se tuo Samuli
sekoitti koko asian...
TUOMARI. Mite hen sulta sitte varasti?
JEREMIAS. Mitäkö varasti? Sen porsaanhan se varasti, sillä minä en sitä
kiusallanikaan markkinoille vienyt, vaikka se Serahviina sitä kyllä
itkienkin penäsi.
SAMULI (rehennellen). Mutta onkos sulia mitä vieraitamiehiä, jotka ovat
sen nähneet?
TUOMARI. Ole vait'!
JEREMIAS. Ka, mitenkäs ilman. On kylläkin vieraitamiehiä. Tietäähän
sen koko kyläkin. Ja itsehän minä, omin silmin, hänet varastamasta
tapasin...
TUOMARI. Sinehen justiin sanoit, ette olit markkinareisull' ja nyt
sanot, ette sen itse neit? Kuinkas se ole?
JEREMIAS. Enkä minä... Sitähän minä, että minä vasta käkesin
markkinoille lähtemään. Voin ja lampaan reidet se oli Serahviina
völjyyn pannut, vaan matkalla kaupunkiin, kun Osikon mäkeä nousin, niin
muistui mieleeni, että tokkohan se Serahviina munat panikaan mukaan.
Seisautin ruunan keskellä vastamäkeä, käänsin heinät ylösalasin — ei
munia missään.
TUOMARI. Et saat poikkia asiast'! Pite pysye asiass'!
JEREMIAS. Asiassahan minä... Eiköhän ne kanat olekaan munineet,
ajattelin, vai jokohan se eukko pakana kiusallaan sekin...
JULKUNEN (varottaen sormellaan). So, so!!
TUOMARI. Kunnioitust' oikeuden edess'! Muista se! Muuten mine sine
sakotan. —