Voi onnea joulukuista
puun hankien saartaman!
Sen oksat ei voi muistaa
kesän riemua vihannan,
ne vilun ja viiman kestää,
ja tuiskut ei voi estää,
että aukee sydämmestä
itu uuden keväimen.
Voi onnea joulukuista
puron, jäässä jonk' aallot on!
Sen kuplat ei voi muistaa
kesäkatseita Apollon,
vaan unhon nautinnoissa
ne nukkuu kätköissä, joissa
on tuskan tunto poissa
ja ajan talvisen.
Ah, noin jos huoleton, vapaa
moni ihmislapsi ois!
Mut ken ei surua tapaa,
jonk' ilo pakeni pois?
Miel' autio, murhe itää,
sen pistot tuntea pitää,
eikä parantajaa mitään, --
sit' ei sanota laulaen.
OODI TOUKOKUULLE. (Katkelma).
Oi Hermeen äiti, iki-nuori Maia,
jos laulaa voisin
kuin lauloi sulle rannoiltansa Baia,
nyt etees toisin
sen uhrihymnit ammoin kaikuneet,
ja laulut, joita kuuli Kreikan veet,
kun suuret runoilijat pienen maan
niit' antoi, kuollen tyytyväisnä pois!
Oi, anna mulle voima laulamaan,
vaikk' yksin kukkaset sen kuulla vois
ja taivaan sini tuo,
ja helmassas taas iloisesti sen
pois kuolla suo
sun päiväs rikkauteen ja onnehen.