Oli jo aamupuoli yötä, mutta yhä istui Horslunti pöytänsä luona ja
kirjoitteli, — illasta asti oli kirjoittanut. Vähä väliä hän nousi
kävelemään, sytytti pitkävartisen piippunsa ja mietti.
Vihdoin, kun aurinko jo oli noussut ja kylällä alkoivat ihmiset
heräillä, sai hän valituskirjeensä valmiiksi ja laski tyytyväisenä
kynän kädestään.
Ja nyt hän pani piippuunsa ja luki ynisten koko sepustuksensa.
»Teidän ylhäisyytenne kenraalikuvernööri ja ritari asuva Helsingissä.
Saan kunnioittaen esittää itseni, että olen Horslunti, josta luulen,
että olette kuulleet mainittavan, sillä kyllä minun nimeni on käynyt
Senaatissakin. Ja asiat, joidenka vuoksi nyt kirjotan ja apua pyyvän
on näin. Vanha tuomari Tikelli on yksi vastustaja ja oikean lain
alastallaaja, kun tulette Heinärannalle niin kyllä selitän. Ja uskon
että tämä kaikki otetaan huomioon, koskapa Löysä Juhan Petterin
valituskin on perille tullut. Ei ne uskaltaneet ruveta prosessaamaan
Juhan Petterin kanssa, kun uhkasi sinne kirjoittavansa. Obs! On siinä
jo alkulausetta, kun selitän ja todistan, että ajoi pois käräjistä
kaksi liippasaksia, joita meillä on ollut yötäkin ja minä olen monelle
vanhemmalle veljelle antanut ruokaa ja joskus kukkaroryypytkin...»
Horslunti tiesi kaiken tuon olevan valetta, mutta uskoi sen vaikuttavan
parhaiten.
»Ja mitä tulee siihen, niin yhtenvertainen tahtoisin olla ja sen
vuoksi suojelen liippasaksia ja muitakin ryssiä, joita ei päästetä
sisälle täällä Heinärannalla mihinkään muualle kuin meille...»
Hän tiesi hyvin, ettei »liippasaksia» ollut miesmuistiin Heinärannalla
käynytkään.
»Ja terve tuloa teidän ylhäisyytenne meille?? Mutta viittaamalla
äskeiseen ja ottaen huomioon nerokkaan arvostelukykynne, mainitsen,
että kyllä Tikellin saisi nyt jo tänä kesänä lähettää västinkiin
Pietariin, jossa olen kerran Haapamäen isäntävainajan kanssa käynyt.
Karassoo??»
Tämäkin oli valetta, sillä Horslunti ei ollut koskaan etelässä päin
käynyt.
»Ottakaa nyt huomioon ja kun tulette niin minä olen vastassa. Mutta
sitten pyyvän armollisesti että sanotte näille heinärantalaisille,
että jolleivät rupea tietämään huutia, niin kyllä teillä konsteja ja
koukkuja piisaa. En ole, näemmä, maininnut siitä, että Tikelli on
juuri niitä miehiä, joka ei tottele eikä kuuntele, se panee vastaan
oikeaakin lakia vastaan jopa sitten yhtenvertaista lakia vastaan. Eikä
kenellekään ryssälle anna passia eikä lain huutoja...»
Tämän luuli Horslunti olevan parhaan pykälän »Tikellin» vioista.
»Koska olen nähnyt ja kuullut, että sinne otetaan vastaan valituksia,
joita heikompi väki hädässään täytyy lähettää. (Saapuiko Löysä
Juhan Petterin valitus sinne!!) Ja muun muassa tahdon mainita, että
ajoi minut ulos oikeussalista, kun puolustin oikeaa asiaa. Ottakaa
kaikki huomioon??? Kaikki selitän sitten tarkemmin kun tulette tänne
Heinärannalle, jossa korkein teitä kaitsekoon?? Ja jossa aion pitää
puheen. Ja jos ette tunne minua niin olen melkein teidän näköisenne
mies ja melkein saman ikäinen...»
Tämä viimeinen oli ainoa asia, joka voi olla lähellä totuutta. Sen
myönsi Horsluntikin itselleen.
»Ja täällä on yksi vanha valehtelija ja kälmi, joka on sinne
kirjoittanut mutta ei ole saanut vastausta eikä eläkettä. Visa versa!!
Rec.
Mitä muuten Heinärannalla otatte huomioon, niin pyyvän mainita
että talokas Salmo Päkkilä, joka aina haukkuu ylhäisyyten oikeita
rangaistuksia uppiniskaisia kohtaan ja kirjoittaa sanomalehtiin,
pitäisi myöskin ottaa lujalle, vaikkapa västinkiin. Ja vielä
mainitsen, että olen yksi niistä, joka lähetin surusähkösanoman
edesmenneen Poprikohvin kuolemasta...»
Tätä ei Horslunti olisi itse hoksannut, mutta hän käytti hyväkseen,
mitä telefoonissa oli kuullut.
»Ja jos ritari ja arvonimiä annatte niin kauppaneuvos olisi hyvä.
Enkä nyt muuta tällä kertaa. Mutta jos täältä tulee valituksia
Pikku-Herralan Vantelta, Kuusimäen Auruuralta ja Aaseffilta, niin
pankaa ne kissan hännän alle.
Näin pyytää ja kirjoittaa. Ja olkaa tervehditty huoneenne ja karjanne
kanssa nyt ja iankaikkisesti.