Tämä aika on taiston ja kärsinnän,
mut taistoa toivehet johtaa.
Ne viittovat luolista tehdasten
ylös, kauvaksi, koittohon päivän sen,
jona ahkera raataja elämän
ilon, onnen ja rauhan kohtaa.
Työ ei ole silloin niinkuin nyt —
se ei ole orjan työtä.
Se uusien sankari-ihmisten
on kunniatehtävä riemuinen,
jota toimivi ihminen veljeynyt
vain hetkisin, ei läpi yötä.
Hän hetkinä päivyen parhaimman
luo elämän pohjan ja kaiteen.
Mut päivä kun päättyvi kätten työn,
niin raataja löystävi raadevyön
ja ravitsevi rintansa rauhaisan
mehuhedelmillä hengen ja taiteen.
Yks soutavi aavalle aatteitten,
yks laskevi lahdelle lemmen;
yks laulavi laulua sointuvaa,
yks tietehen tarhassa askartaa;
yks istuvi nurmella uinaillen,
yks karkelot kiitävi ennen.
Vähät siitä mi millekin mieleen on,
kun kaikilla vaan on aikaa;
koko kansa kun vapaat illat saa
sydäntyötänsä hetkisen harrastaa,
se kasvavi, nousevi taivohon,
ja rinta sen riemua raikaa.