Ja vaikkapa maailma kahleihin
mun elämäni vangiksi saisi,
ihanteitani en minä sittenkään
ikipäivinä unhottaisi!
Mitä painavammin
mua multahan poljettais,
sitä ankarammin
mun mieleni kaihoais!
Tuliroihuna loimotellen
mun sieluni palaisi
ja säkeninä välkähdellen
kevätriemua halaisi!
Ja vaikkapa ruoskalla suomittais
mua elämän rientoni tähden,
niin ruoskakin ennen katkeais
kuin uraltani syrjään lähden!
Mitä kirpeämmin
mun haavani kirveltäis,
sitä virkeämmin
mun henkeni ryntäjäis,
ja ukkospilvenä jälleen
mun ääneni jyräjäis,
tulisimmalle välkynnälleen
mun salamani säilähtäis!
Mut ollapa kumpua välkeää
mun vapahana liikkua hiukan,
ja ollapa valoa ja lämpimää
ja saadapa leivänkin niukan!
Mun lauluni saisi
sulin kielosin kajahtaa!
Se heijastaisi
niin kirkasna maailmaa!
Se huolet ja murheet voittais,
ne tyynenä tulkitseis
ja iloa ja onnea soittais
ja kansaa palveleis!