Oi, vaimot ja lapsoset, itkekää!
Te itkien nokkoset kitkekää!
Vilun vaivanen elämänne,
sydäntuskanne, kärsintänne
ja kaihot ja raskaat huolet
ja pistävät mieron nuolet —
ne kaikki te vesiksi itkekää,
niin jotta ne virtoja synnyttää
ja virrat täyttävät tulvanaan
joka kaupungin ja kaiken maan
ja sortajat virtaan hukkuvat
ja virrassa sulavat kalseat
sydänkalliot,
jääkammiot —
ja kukkia kasvavat rauniot!
Niin paljo kun itkeä jaksatte,
maan huuhtovi kyynelsuihku se.
Ja yltä sen vettenpaisumuksen
taas nousevi aurinko siunauksen.
Ja silloin taivas ja kaunis maa
sen loistossa kirkasna kimaltaa.