"Vähän minä tiedän, Jörn, enkä voi sietää semmoisia, jotka ovat
tietävinään kaiken. Mutta ihanaa on, ja on oikeinkin ja viisasta
ennustaa pilvistä, jotka vaeltavat taivaan kantta, hyvää."
"Minä en osaa lausua ajatuksiani niin hyvästi, kuin sinä", sanoi
Jörn Uhl, "mutta olen hyvilläni, että olen kanssasi samaa mieltä
tässä asiassa. Kun vielä olin nuori, laitin minä kirstuni ja
kammarini semmoisiksi kuin itse ne mielin, ja pidin niitä maailman
keskipisteenä ja katselin sieltä ulos Jumalaa ja maailmaa, ja
sinuttelin kumpaakin; mutta mitä vanhemmaksi olen tullut, sitä
vähemmiksi havaitsen tietoni ja sitä suuremmaksi kasvaa kunnioittava
ihmettelyni."
"Olet oikeassa", sanoi Heim, "on turhaa ja tuhmaa puhella paljon ja
pitkälti. Pitää tehdä kaikki selväksi teoillaan, eikä sanoillaan.
Mutta kun meillä kummallakin nyt jo on joltinenkin työannos
takanamme, niin luulen voimamme hiukan sentään sen johdosta puhuakin.
Taistelun jälkeen olkoon sotaveikoillekin sallittu hieman pakinoida
keskenään, kuinka olivat väistäneet iskuja ja kuinka olivat tehneet
hyökkäyksiään. Mutta nyt lähden. Minne sinä olet matkalla?"
"Kävin Brunsbüttelissä tarkastamassa erästä sulkua", sanoi Jörn
Uhl, "ja nyt menen jalan Aulangolle. Vie terveiset rouvallesi ja
lapsillesi, Heim."
"Samalla tapaa. Terveiset erittäinkin toiseksi vanhimmallesi. Se on
soma lapsi, Jörn."
"Jos käyt meitä tervehtimässä, älä sano sitä sentään hänelle, äläkä
äidilleen."
He menivät vieremää ylös kangastielle.
"Ja jos nyt sentään kertoisin elämäkertasi", sanoi Heim, "niin minkä
panisin sille nimeksi?"
Jörn Uhl pysähti ja sanoi vakaana: "Vaimoni ehdoitti kerran 'Nokkelaa
Hannua'."
"Olisi siinäkin ajatusta, Jörn. Toden totta! Oi noita naisia, Jörn!
Mutta väärä se luonnollisesti olisi! Eivät heidän sanansa ole koskaan
kuin puoliksi todet, Jörn. He näkevät kaikki asiat tasaisina, olipa
se sitte vaikka muna. He eivät käy sitä ympäri ja tarkasta, Jörn."
"Totuutta siinä on, Heim. Enpä tiedä, riippuuko se siitä, ett'ei
minulla ratkaisevimpina vuosinani ole ollut ohjausta: mutta minun ei
koskaan ole ollut helppo osata oikeaan, minulla on tunne, kuin olisin
tehnyt pitkiä tarpeettomia harhamatkoja."
Heim pudisteli päätään. "Samaa tuntevat kaikki ne, jotka eivät
kuunnelleet toisia, ja vannoneet heidän sanojensa mukaan, vaan jotka
itse ovat hankkineet itselleen oman maailmankatsomuksen."
"Noh", sanoi Jörn Uhl, "ellei 'Nokkela Hannu' siis kelpaa, niin keksi
sitten minulle joku rehellinen saksalainen nimi ja sano lopuksi:
vaikka elämänsä kuluikin huolissa ja murheissa, oli hän sentään
onnellinen ihminen. _Hän oli onnellinen siksi, että hän oli nöyrä ja
että hän tunsi luottamusta_. Mutta älä tekeydy liika viisaaksi. Me
emme kumminkaan osaa sitä selittää."