Kyll niis taudeis vaan goera on gaikisakki, mutt se o sendän gaikkjan
gamalimppa, ko ihmne joutu sulkku saerastama. Em mnää stää sembualest
san, ett mnää stää koska saerastann olsi, mutt Tasala Vilkk, kon
gaikki on goitann, saerast stääkin gerra.
Taikk ei hängä stää sendä saerastannp peräldäkkä, mutt hän sai kerra
vaa niin gamala yskä, ett hän luul se sulkku olevas ja nii luuli mnää
ja Hakkri Iiroki ja siitt mnää sen diädä, ett se sulk häijy tautti o.
O händ.
Hän sai se yskäs, ko hän ol fölis, sillongon "Gasakk" mäkke men, ja
niin gova se ol, ett se oliki sitt vast yskä. Antteks se, ettei se
häne nukku andann, mutt hän sanos ett joka kert, ko hän gröhäse,
ni se sattu niingom baha katti vedetäis takakondeist pisi häne
rindrustingeijas -- sisäpuald meinate.
No ymmärtä se, ett kon doinen gerra nii huanos kunnos ol, ni em
me händ ruakottomuutte jättät taitann. Em maare jättänykkän, gon
droppama me händ rupesi ja oikke isoma jouko lääkkeit mes siint
touhus kulutingi ja vähä mond sorttiakki, ennengo häm baranema
saatti. Ja mond harmi ja vastust meills siin huuslaagamises ol. Ol
händ.
Iiro sanos koht, ko Vilkk ol selittännk, kuis se taut oikke äkseeras
hänen gropsas, ettei semne vika ol mistän gotosi ja meinas, ett
munatodi semsse om baras lääke ja ett sills se mene niingom byhjett.
"Ei mittä muut ko snää ota munatodi vähä runssambualsest, nii ett
oikken dukasas tundu ja sitt mep pistä snuu vahvattem beitotte ali,
nii ettäs hikkoile hyvim bäevi ja se hien gans meneväs sitt kaike
mailma roskas snuu ruumistas ja viävä yskä mennesäs", pauhas Iiro
ja ko met tiäsi -- niingo jokanen diätä -- ettei munatodi olekkan
gaikkjan goohomppa lääkett yskähä ja mone muuhungin dauttihi, ni me
meinasi, ett sillaill oikke se ongin, go Iiro se o selittänn.
Mitäst täst. Vilkk ost ussemam bualen doopim böhkö rommi ja Tasala
muar hakkas koko ehtopualem bäevä munangeldvaist ja fiini sokeri
sekasi, nii ett vähä henkki ol. Ja ko hän viime lakas siit toimest,
ni oikke runssast stää trahtmentti karttunn ol; stää ol kannum
bilkkum melkkem barttattes tasall. Asi ol näättäk semne, ett Vilkk
meinas, ett mep pidäisi hänell vähä niingo seora siin lääkittemises,
nii ett häne olis hauskeve nauttis stää.
-- Sillaill oikke -- meinas Iiro -- kyll se nii ongi, ett saera o ai
hupeve, ko joku toinengi nautti lääkkeit hänen gansas, ettei häne
niit yksnäs tarvitt niäleskell eik se munatodi meillekkä sunkkam baha
tee. Ei stää tiäd, mikä taut meis kullongin gyte ja munatodi o oikke
hyvä lääkett noi niingo vastukselttaki nautti.
Kos viiti jaaritell, mnää ajattli itteksellen, mutt em buhunns sendä
mittän, go anno Iirom bauhatt ja kyll se poik pauhasiki.
Ko sitt ehto tul, ni me istusin gaikin Dasala salis ja joi munatodi
niingon galja vaa eik ol aikkaka, ni Vilkk, ko ol heikondunnt
taudistas, tul siihe reeda, ett hän rupes tapplust hiistlemä. Sillo
Iiro vilkautt mnuulls silmä ja me Vilkun grivoihin giik, kallisti
häne sänkkyhy ja Tasala muar toi suure hööhembolstri hänem bäälles.
Se polstar kuulus kans niihi Iiro orneerauksihi. "Nii Saksasakkim
bruukata", sanos hän ja kyll nii dosi ongi, ett Saksas niim bruukata
ja lämmi sillaill maates tleekin, go om bolstar all ja pääll. Kyll
Vilkk siins sitt viäl vähä aikka vastam byristel ja koitt pääst ylös,
mutt hyvi me häne sendä hoilasi ja viimem boik väsys ja nukus.
Tasala sali ol juur niingo siäll olis aupsioom bidett, ko mes sitt
kotti läksi. Muar tul meit portills saattama, pyhkeskel silmiäs
liinanglipuihi ja sanos: "Kyll te nyp, pojat, tropann olett kukatiäs
vähä liiemäksikki, mutt ei sill väli olk ko saadais Vilkk vaan
derveks."
-- Se o jo terv -- puhel Iiro ja sitt hän rupes veissama, nii ett
koko kaupung kajatt ja mnää pelkäsi, ett mes saisim brannvahti
niskahan.
Seoravan aamun me menin Dasalaha Vilkku kattoma. Siälls se makas viäl
polstris all ja Iiro kysys koht: "Oleks hikkoll?"
-- Ole, -- oikke laimiskottaisi -- vastas Vilkk ja pyhkeskel ottatas.
-- No sitt men ysk kans sem bitkän diä, meinas Iiro.
-- Älä luulekka, vastas Vilkk ja yskes, takos -- kyll mnää vaa siit
ny oikke ornaar yskä saann olen, gosk tundu rinnoisanikki niingo olsi
riivrauda niäll.
-- Mitäst nyt tehdängä, Iiro, sanosi mnää siihe.
-- Mitä nyt tehdä; ei mittä muut ko anneta sill yskäll uus sats
munatodi tänäp ehtost.
Ja nii met teingi sinä ehton ja viäl seoravanakki ehton, mutt kodei
se ysk vaa ottann mennäkses ja Iiro olis tahtonn ettippäingim
bitkittäs stää lääkitystäs, nin Dasala muar sanos, ettei hänen
ganases saa niim bali muni kokkon, go mek kolme niit hotki ja ettei
hän sunkka rupp muni ostama semssen dohtroittemissen, gon ei mittä
näy auttavas.
Kyll Iiro koitt vastam bulitta, mutt ei häne mikkä auttannk, ko
mnää ja Vilkkuki vähitellen gallistusi muarim bualell. -- Ja
sitt algovak kova aja Vilkull. Ei siink kyll, ett me ajo hänehen
gaikengaldast lääkett, pikiöljyst ja kalamaksöljyst ruvete, muttko
lisseks laahas Tasala muar sinn Vilkun dyän gaikk kaupungi ämmä ja
kyll niill orneeramist piisas, kuingastetei, kosk niill vaimihmsill
nyk kerra o se luand, ett he ova olevannas semssi piäni tohtrej
jokikine. -- Vilkk park niäl kaikk lääkke niingo miäs ja ol välist
viäl semselläkkim bääll, ett häm byys meit osalisiks niihi lääkkeihi
ja muistutt Iirot niist häne sanoistas, ett saera o ai hupeve, kon
doisekki nauttiva lääkkeit hänen gansas. -- Olsitt sillo nähnk, kuik
kamala vinttaha Iiro suu men ja hän rupes koht pauhama, ett hän nyp
pärjä oikke isoma aikka ilma lääkkeitäkkin, go hän stää munatodi nii
runssast joudus nauttima. Nii oikke "joudus nauttima" hän sanos,
vaikk mnää takka, ett se ol hänell hyvingi miälulist lääkett. Vaikk
olkko se asjan gans niin daikk näi, ni summ ol vaa se, ettei se Vilku
ysk vaa lähtennt tiähes ja hän ol jo nii laihtunukki, ett luu oikken
grapisivat toissias vastas, ko hän liikus eik koko miähest oll enä
muut kom baljas riiting jälill.
Sillo mek kaikk päätingi, ett kyll se vaa sulkku on, go Vilkk
saerasta ja ko se asi meills selkes, ni mnuu rupes harmittama niitte
ämmätte vehke Vilkun gans ja yks päev mnää sanosingi Vilkull:
"Tiädäks, ny o asi semne, ett snää aja nua ämmäk kotti mukuloitas
kaittima ja menet tohtrin dyä, oikke laillsen dohtrin dyä."
-- Em mar menekkä, sanos Vilkk, -- kyll mar sen diätä, ett tohtor
ruppe mnuu ruakan määrämä. Sano, ett stää ja stää es snää saas
syäd. Mutt semmost em mnää sallikka. Mnää syä mitä mnää tahdo eng
kaikengaldassi klutuj, kon dohtri määrävä.
Mutt mnää en andanukkam berän, go jahnasi stää tohtrill, meno niin
gaua, ett Vilkk vihdo viime läks. Nii oikke, läks oikke hän, mutt
täydes kiukus hän ol mennesäs.
Oikke nuugasten dohtor sitt olikin dutkinns se Vilku, ol knaputell
ja kuulustell händ, kirjott sitt lääkke hänell ja määräs häne juaman
gaturiäska oikke vähä enemän gon durkasen davall.
-- Vai kuturiäska, ihmettel Tasala muar, -- no, mistäst stää otetan,
gonei kuttu olk koko kaupungis eik likimaisakka.
-- Mist se oteta, sanos Iiro. -- Kodisjoeld se oteta; siäll on gutuj
vaikk kuip pali ja huamispäevän mnää lähde sinnk kuttu ostaman, go
vaa raha annatt.
-- Täsä o raha, sanos Vilkk ja löi kahdengymmne marka sedelim
böyttähä ja nii se asi ol sitt päätett ennengo mnää kerkesi mittäm
buhuma.
Asja lait ol näättäk semne, ett mnää pelkäsi, ettei se asi mennykkä
ny lailist kurssi. Sill ett sanottakko mitä hyvänäs, ni nii hyvä miäs
ko Iiro ongi merell, niin gyll hän mais o mond krohelon dyät tehn ja
kutungaupoihi mnää en koskam bäästäis stää poikka mnuu rahoillan,
eng juur muittenga rahoill, jos mnuull vaa sanavald olis. Mutt
niingo sanott, ny hep päätiväs se asja nii äkki, etten mnää keijenn
ajatustan sanoma eng tahtonnp perästpäi ruvet heijäm bäätöstäs
kähjämä.
No nii, Iiro läks seoravan aamun ja tul ehtohämys kotti oikke aika
piänes. Mutt ol sillp pahalls sendän guttuki rattaill, oikken gaunis
kutt oliki ja mnää oll hyvim bäevi ilone, ett hän se asja nii
hyvin doimittann ol. Mutt ei stää ilo kestännk kaua. Se ol näättäk
sillaill, ett ko muar sitt hiljemppä ehtost mene stää kuttu lypsämä,
ni hän dleeki vähä äkkin dakasi, präiski ovej, nii ett koko talo
tudju vaa, heittä kiulus kööki harkum bääll, nii ett yks kropsaus o
ja hoke yhtmita: "Saastane muatt!"
-- Mikäst ny o, muar kuld, sanosi mnää, -- ong se paha potkima vai?
-- Kyll mnää tleem bitämän giis siit, jos ei se ann lypsät ittiäs.
-- Menn vaam bitämän gii, josas tahdo, mutt mnää en rupp pukki
lypsämä! Saastane muatt, se Iiro. Olis se täsä, niin giulun mnää
mänttäisi säpäliks se hulttemem bäähä. Koerangureillas se tämän dyän
dehn on, go se semne ylönannett o.
Ol oikke Jumala onn, ett Iiro ol kerjennp pistämä ittes kotti,
ennengon Dasala muar huamas, kumsen gutu hän ol tuannt tullesas. Kyll
häne muuto huanost olis käynns, sill ett siin o leikk kaukank, ko se
Tasala muar oikkem baha nahkas käändä.
Mnää rupesin goittama hiuka lauhdutta muarin giukku ja sanosi: "Ei
se sendä nii mahd oli, muar, ett Iiro sen gaupa ehdon dahdon dehn o,
muttko händ om brakatt jäll oikkem bahom bäevi."
-- Kas nii, rupp nys snää viäl pauhama hänem bualestas -- vaikk
mikses ruppeis, kon de olett juur yhtläissi aabrotei kaikk -- snää
niingo Iiroki, mnää meina. Vilkk teit tähä astikk o saann vähä aisois
pidetty, mutt Jumal tiätä kuit teijän gäy, jos hängi nyk kuale tohon
gamala yskähäs.
Ja sitt muar rupes itkemä oikke harttast. Nii händ, kuingastetei,
sill ett mnää ole menn ja merkinns se, ett semssi ne vaimihmse ova
ai. Ens hek kiukuttleeva hyvim bäevi ja sitt hep parguva ja siihe
se heijän giukkus sitt lahoki. Se o niingon gattiki, ettei se tykk
märjäst.
Mutt se Tasala muarin giukk oliki sendän dällk kertta vallan doist
sortti. Stää kest näättäk viäl jälkke sem bargumisengi ja Iiro sai
aika kiärun, go hän jällt tul Vilkku kattoma. Nii oikken, gunnjas
oikke hän guulls sai, hän ja koko hänen sukus. Ja Jumalan gaikk
kymmnen gäsky ja pitkä rämsy huanen daulust ja Davedi salmeist ja
saltrist muar siin yhtäkkin grapist häne ettes, nii ett mnää takka
se, ett poik ol ripitett, ko muar vihdo viime saarnas lopett. Mutt
niim bali se löylytys sendä vaikutt, ett Iiro rupes koittama joingin
gorjat stää kutujuttuas ja viime hän geksekin goko hyvän gonsti.
Yks päev ko muar jäll ol huanollp pääll ja kiukuttel stää, ettei
Vilkullk kuturiäska saattukka, nii Iiro sano: "Kuulkkast muar, mnää
olen däsä itteksellen fundeerann, ettei juust oikkjastas ol mittä
muut kon guivattu riäska ja kosk kutujuusto saa osta joka toripäev,
ni anneta Vilkum daunat kutujuusto, siks ett Kalkke kerkke ostama
uuden gutun, gosk se mnuun guttun gans semnem biän glumm tul."
Ei muar siihe mittä vastann ja mitä hän olis vastanns sitt, sill ett
kyll se Iirom buhe ol nii sliipatt puhe kom bääsiki. Siihem bäähä
me lopuld kaikk tlii ja ensmäis toripäevän mnää menin gutujuustoj
ostama. Mnää saingin gässihin yhden Godisjoe äijä, ostin gaikk häne
juustos ja käski hänen duad niit enemän Dasalahan, go hän gaupunkkin
dlee.
Muttko mnää tlii juustoinen Vilkun dyä ja muar ol maistann niit, ni
hän suutus kon dupakk ja sanos, ett semmost se on dähä aikka mailma,
ettei enä saa lailist kutujuustoakka: "Näihi juustoihi" -- sanos muar
-- "om bantt kummingim bualiks lehmäriäska." Ja sitt sai Iiro jällk
kuuli, ett mikä hän oikke o. Mutt ei Iiro pali tiättos pistännk, ko
men peräkamari Vilkun dyä ja hetkem bääst mnää kuulin, gui nep pojas
siäll naurovak krikotiva ja kuiskuttliivak kesknäs.
Mnää tunne nep pruuni nii hyvi, ettän diäsin goht, ett niill ol
joku koeranguri taas miäles ja ko mnää menim beräkamarihi, nii Iiro
kysyki: "Kuulestis Kalkke, kosk se Kodisjoe äij jällt tlee tänn
juustoines?"
-- Lauanda se lupas tuli.
-- Vai lauanda, sanos Vilkk, me ole nääks ajatell, ett kyll mes se
junkkrim bane lailissi kutujuustoi mnuull laittama.
Siin oltti, ajattli mnää, ja meinasi ruvet heit nuhtlema, mutt em
buhunns sendä mittän, gon diäsi ett semnem buhe vaikutais heihi juur
saman, go jos kakkii seikka vett viskatais.
No, ko sitt lauanda tul, ni ol mar sillo Iirollt toimitust siällt
Tasala salis. Ja hyvä häne oliki askroit, ko muariki ol niin
gipjängörrö, ettei sängystäs pääss, ko makas toises peräkamaris. Ja
Iiro ol hankkinn ittelles apulaisengi, se Linnala uurmaakri, yks
hyvä kans, ko ai o valmis pahuttehe ja kaikengaldast jekku tekemä.
Uurmaakar kruuvas parastaikka salim böyttähän giis semmost svarvi,
ko uurmaakrik käyttävä jumal tiäs mihin darkotuksehe ja Iiro pladas
muarin glasisilmäp pääs yht ijangaikkise vanha nahkkandist kirja.
-- Kas nii, sanos Linnala uurmaakar, ko mnää siin hetke olin gatell
heijän gohinatas, -- kas nii, nys saa Kodisjoe äij tullk kosk hyvänäs.
Ja samas se osas tullakki ja ol viäl ottann muijaski fölihis.
-- Hyvä päevä, mnuull olis täsä kutujuustoi, kon dilattin dähän
daloho -- pan äij.
-- Jumal andakko, vastas Iiro, -- se o hyvä ett toitt, andakkast tänn.
Äij ott kymmengunna juusto pussistas ja oijens ne Iiroll. Iiro rupes
koht syynämä niit, käändel niit ja haistel ja ol se näköne, ett
Kodisjoe äij vissi luul, ett siin ongi semnem boik, kodei olk koko
elämä ijäsäs tehn mittä muut kon gutujuustoj.
-- Näis o lehmäriäska joukos, räyhäs Iiro viime.
-- Ei yhtikäm bisara, sääkkräs äij.
-- Vai ei ol, no, kyll se pian dotte näytetä. -- Panest snää
härashööring tämä siihe oktanttihi.
Linnala uurmaakas ott juustom, ban sen giis siihe svarvihis ja rupes
veivama, nii ett juust näytt valla ymbyrjäiseld, ko se siink kiäpus
se svarvi nokas.
-- Ong siin lehmäriäska? kysys Iiro, ko uurmaakar ol hyvä aikka
veivaskel.
-- O oikke! vastas uurmaakar.
-- Siin oltti, sanos Iiro ja kattel luinauttel klasisilmättes yli
vähä kalppjast stää äijä ja ämmä. -- No, mitäst te nys sanott?
Mutt ne juustomyyjä oliva jo niim belgo hallus, ettei nes saanns
sanaka suustas. Ja sillongost Iiro ol äijä, ko hän se äkkäs.
-- Jaahah, sanos hän, kuulestis härashööring, misäst se paikk on däsä
kirjas, ko selittä mitä siit seora, ko juustoj väärenetä.
-- Neljäs luku, ykstoistas parangraaff -- vastas se julmett ja ol
niin dotine ett mnuu oikke harmitt.
-- Sillaill oikke, mnää lue nys sitt teijä etten sem barangraafi --
puhel Iiro jällk, ko hän ol hetkem bladaskells stää kirjatas.
-- Ei stää meill lukkit tarvitt, asessor hyvä, rupes ämm selittämän,
-- gyll se tosi ongi, ett mnää panim biänen dilka lehmäriäska
joukkon, go mnää näit juusto tei.
-- Vai piänen dilka, vastas Iiro, -- panest, härashööring, se toisen
graadi veivaus toime, ni nähdän, gui iso se tilkk o oli.
Uurmaakar riisus jakkus, sylk piohos ja veivas, nii ett yks fyrin vaa
ol salis ja juust kiäpus ko helkkar. Sillongost äijäm bolve rupesivat
tutisema ja leuk tärräs, nii ettei sill oll mittä määrä. Ja ämmä vet
nii heikoks, ett häm butos lussuhu niingon dyhi säkk salim bengill
istuma.
-- Stopp, huus Iiro, kuip palist se oktant ny näyttä?
-- Kuus kymmnett ossa lehmäriäska, -- vastas urmaakar taikk
härashööring, joks händ nyk karahteeratti.
-- Kuus kymmnett ossa! -- huus Iiro. Se o vähä enemän gon doinem bual
lehmäriäska. Teijän dilkkan o vähä isosorttine, muar. -- -- Ja laki
sano semsist tilkoist näi, jatko se junkkar ja rupes taas kiijatas
pladama.
-- Älkkä lukekk, -- sanos äij sillo, muttko sovitam bois tämä asi
ilma mittä muut. -- Oles snää kans ämm, oikken gamal, kos niim bali
lehmäriäska olep pann näihi juustoihi.
Mutt sillo muar virkosiki vähä äkki ja tiuskas: "Vai nii, vai snää
täsä ruppe mnuu viäl syyttämä, vaikkas itt ai närise, ett meijä
juustoihi liiam bali kuturiäska panna." -- Ja yks kaks pariskund ol
semses riidas ettei paremast puutett.
-- Kas niin, gas nii -- sanos Iiro, ko hän ol aikas stää meno
kuulusteli -- ei sill hyvä, ett te olett lai unhottann, mutt nyt te
unhotatt viäl evangeeliumingi. Kuingast papp teills sanos, kon de
vihill olitt? Käskikös hän deijä riidell? Kyll te olett, näämäs,
oikken gaunist sellskaappi.
Siilo se riit lopus niingon duppehe ja sitt tehti semne sovind,
ettei Iiro ilmotais koko asjast kruunumiähillk, ko hän vaa lailissi
kutujuustoj saa. Ja nii äij ja ämn läksivä, mutt ovesuus äij pyäräytt
viäl takasin, gatos stää svarvirustinkki vilaukseld vaa ja kysys:
"Kui, mikä tomse mäsiini nimi jäll olika?"
-- Oktant se o, vastas Iiro.
-- Vai oktant, kyll on glookk nimi, mutt kyll on glookk masiiniki --
puhel äij ja men.
Piisas mar niills sitt, Vilkull ja Iiroll ja uurmaakrill nauru ja
puhe ainett koko sem bäevä ja naurat täydys mnuungi, vaikk mnuu samas
harmittiki heijän gureilemises.
Kyll Vilkk se jälkke sitt lailissi kutujuustoj sai ja oikken
dusingaupall hän niit sitt piänensiki, mutt ei hän sembualest
yskästäs ero saann. Eik olis kukatiäs koska ero saann, josei Raumall
olis tuli väliaikkanen dohtor. Vilkk men sen dyä ja se sanos, ettei
hänells sulkku ol, kirjott lääkke ja käsk häne lähtik Kokemäellt
taikk Eorahan daikk johonkki semssem baikkaha, ett häm buhdast ilma
saa.
-- Semssi hullutuksi, sanos Vilkk, ko hän gottit tul, -- niingonei
Raumall ilma tarppeks olis.
Mutt mnää rupes fundeerama stää asja ja sanosi Vilkku: "Tiädäs,
mnää luule, ettei täsä autakka vastan gränittämine, muutko snää
tee juur niingon dohtor käske. Mnää ole nähns se, ett vanh kellon
grapaki ruppe käymä, ko siihem buhaleta oikke lujaste ja miksedei
sitt ihmsengi sisikund klaaranuis, ko Jumalan duulep pääsevä oikken
gulkema se läpitt. Ja huakkjast net tomsen gropa läpitt meneväkkim,
gon ei ol muut jälillk ko suure luu ja nahk niittem bääll."
Se puhe vai Vilku järkkihis ja hän läksiki Säkylähän, go se o siäll
Eoran gulmill ja siäll on gutuijakki. Mutt kahde viikkom bääst tämä
pahus tlee takasi, vaikk mek kaikk näi, ett hän ol rahdum bareve.
-- Oles snää sendä oikken gahko, kos tleep pois, juur kos paranema
ruppe, sanos Tasala muar sillo ja mnää sanosi sama.
-- Älkkän gohisk, älkkän gohisk, puhel Vilkk, -- paremaks oikke
mnää tull ole ja viisas miäs se tohtor o, mutt kyll hän sendä hiuka
erhettynn o.
-- No, mitäst snää nys sitt meinat tehd?
-- Lähde merells, Saksa reissuhu ja niim bian go suingi. "Efrosiina"
on glaar lähtemän gosk hyvänäs ja tänäp ehtost mnää jo menem buurihi.
Semsellp pääll oikke Vilkk ol eik siin mikkä auttannk, ko hän gerra
siihe järken dull ol. Naha yll hän haminaha läks ja nii heikk hän ol
viäl, ett oikke hoipproitt. Mutt ko hän guude viikkom bääst palas
kotti, ni hän ol endses höyskäsäs eng me oikken dahtonns silmiän
uskok, ko me häne näi.
-- No, snää ole nys sitt vallan derv, mnää sanosi -- mutt kyll se
sendä nii o, ett ilma stää tohtri snää makkaisi ny Nummellk, kolmk
kyynrä muitta peitton.
-- Taedais kyll nii ollakkin. Kyll se tohtor viisas miäs o, mutt kyll
hän sendäm biäne erhetyksen dek. Nääks, Kalkke, hän ei ymmärtänns
stää, ett merimiähe ruumis vaati vähä friskemppä tuuld, ko mitä tääll
maillt toime saada. Mutt mnää ymmärsi sen goht, ko mnää näi, ett
mnää paremaks tlii siälls Säkyläs. -- Mutt viissa miähe net tohtris
sittengi sendä ova.
Nii händ, kyll mes siihem bäähän dliin gaikk, mnää ja Tasala muar
ja Vilkk, ett se tohtor Vilkum barans, mutt menkkäst Iirolls sanoma
semmost, ni hän gattle niingo hän eppälis, ett te olett Seilist
karkkum bääss ja sano, ettei Vilkust olis ikipäevi miäst saatt, jos
ei hän olis lailissi kutujuustoj Vilkullt toimittann.