I.

Ihmisjärki ei käsitä liikkeen absoluuttista jatkuvaisuutta. Ihminen

pystyy käsittämään minkä liikkeen lait tahansa vasta silloin, kun hän

tarkastelee tuon liikkeen mielivaltaisesti otettuja osia. Mutta samalla

johtuu jatkuvan liikkeen mielivaltaisesta jaottelusta keskeytyviin

osiin enimmät inhimilliset erehdyksetkin.

Yleisesti tunnettu on se muinaisten sofistien väite, ettei Akilles

koskaan saavuta edellään liikkuvaa kilpikonnaa vaikka Akilles kulkee

kymmenen kertaa nopeammin kuin kilpikonna, sillä niin pian kun Akilles

on kulkenut sen matkan, joka erottaa hänet kilpikonnasta, pääsee

kilpikonna hänen edellään kymmenennen osan eteenpäin tuosta matkasta;

kun Akilles on kulkenut tämän kymmenennen osan, on kilpikonna kulkenut

silloin sadannen osan j.n.e. loppumattomiin. Tämän väitteen ratkaisu

tuntui silloin mahdottomalta. Ratkaisun mahdottomuus (ettei Akilles

koskaan tapaa kilpikonnaa) johtui yksinkertaisesti siitä, että

mielivaltaisesti pidettiin kiinni liikkeen keskeytyvistä osista, sen

sijaan että sekä Akilleen että kilpikonnan liike tapahtui jatkuvasti.

Ottamalla lukuun liikkeen pienentymistään pienentyviä osia, me vain

lähenemme kysymyksen ratkaisua, mutta emme koskaan saa sitä loppuun.

Vasta kun otamme äärettömän pienen suureen ja siitä nousevan sarjan

kymmenesosaan saakka ja sitten otamme tämän geometrisen sarjan summan,

me saavutamme kysymyksen ratkaisun. Uusi matematiikan haara, joka on

tavottanut taidon käytellä äärettömän pieniä suureita, antaa nyt

muissakin paljoa vaikeammissa liikkeen kysymyksissä vastauksen

semmoisiin kysymyksiin, jotka ovat tuntuneet ratkaisemattomilta.

Tämä uusi, vanhoille viisaille tuntematon matematiikan haara, liikkeen

kysymyksiä tarkastellessaan ja olettamalla äärettömän pieniä suureita

s.o. semmoisia, joiden kautta liikkeen tärkein ehto (absoluuttinen

jatkuvaisuus) palautuu, korjaa juuri tämän avulla sen välttämättömän

virheen, jota ihmisjärki ei voi olla tekemättä, silloin kun se jatkuvan

liikkeen asemasta tarkastelee liikkeen yksityisiä osia.

Historiallisen liikkeen lakien etsinnässä tapahtuu aivan samoin.

Ihmiskunnan liike, joka johtuu ihmisten mielivaltaisuuksien

loppumattomasta sarjasta, tapahtuu jatkuvasti.

Tämän liikkeen lakien saavuttaminen on historian tarkotus ja päämäärä.

Mutta sitä varten, että saavutettaisiin jatkuvan liikkeen lait,

ihmisten kaikkien mielivaltaisuuksien summat, olettaa ihmisjärki

mielivaltaisia, keskeytyviä osia. Historian ensimäinen temppu on siinä,

että se ottamalla mielivaltaisen sarjan jatkuvia tapauksia, tarkastaa

sitä erikseen muista, vaikka ei millään tapauksella ole eikä voi olla

alkua, koska yksi tapaus jatkuvasti johtuu toisesta. Toinen temppu on

siinä, että se tarkastaa yhden ainoan ihmisen, hallitsijan,

sotapäällikön toimia ihmisten omavaltaisuuksien summana, vaikka

inhimillisten omavaltaisuuksien summa ei koskaan ilmaannu yhden

historiallisen henkilön toiminnassa.

Historiatiede ottaa aina tarkastettavakseen pienenemistään pieneneviä

osia ja pyrkii tätä tietä lähestymään totuutta. Mutta niin pieniä kuin

historian ottamat osat ovatkin, tunnemme me kuitenkin, että toisestaan

erotetun osan otaksuminen, jonkun ilmiön osan _alun_ otaksuminen ja

otaksuminen siitä, että kaikkien ihmisten mielivaltaisuudet ilmenevät

yhden historiallisen henkilön toimissa ja teoissa, on itsessään väärä.

Jokainen historian johtopäätös hajoaa, ilman että arvostelun tarvitsee

vähintäkään ponnistella, kuin tuhka tuuleen eikä jätä mitään jälkeensä

ainoastaan siitä syystä, että arvostelu valitsee tarkastuksensa

esineeksi suurimman tai pienimmän keskeytyvän osan; siihen sillä on

aina oikeus, koska otettu historiallinen osa on aina mielivaltainen.

Vain otaksumalla tarkastelun esineeksi äärettömän pieniä osia --

historian differentsialin s.o. ihmisten samanlaiset viehtymykset --

sekä saavuttamalla taidon integneerata (ottaa noiden äärettömän pienten

summat), me voimme toivoa saavuttavamme historian lait.

* * * * *

19:nen vuosisadan viisitoista ensimäistä vuotta Europassa edustaa

miljoonien ihmisten suunnatonta liikettä. Ihmiset jättävät

jokapäiväiset askareensa, tulvivat yhdestä Europan osasta toiseen,

ryöstävät, surmaavat toisiaan, vuoroin riemussa hekumoivat, vuoroin

epätoivossa tuskailevat. Elämän kulku muuttuu muutamaksi vuodeksi aivan

kokonaan, se esiintyy valtavana liikkeenä, joka alussa vyöryy paisuen,

vaan sitte heikkenemistään heikkenee. Mikä oli tämän liikkeen syynä eli

minkä lakien mukaan se tapahtui? kysyy ihmisjärki.

Vastatessaan tähän kysymykseen esittävät historioitsijat meille

muutaman kymmenkunnan ihmisen jossain Parisin kaupungin palatsissa

pitämiä puheita ja suorittamia tekoja mainiten näitä puheita ja tekoja

sanalla vallankumous. Sitte he kuvailevat tarkkaan Napoleonin ja

joidenkuiden hänen vastustajiensa ja suosijoidensa elämäkerran,

kertovat, miten joku näistä henkilöistä vaikutti toiseen henkilöön ja

sanovat: siitä se alkoi tämä liike ja siinä ne ovat sen lait.

Mutta ihmisjärki kieltäytyy sekä uskomasta tämmöiseen selitykseen, että

sanoo suoraan, että tämä selitystapa on väärä, sillä tällä tavalla

selittäessä pidetään heikointa ilmiötä vahvimman aiheena. Ihmisten

mielivaltaisuuksien summa on luonut sekä vallankumouksen että

Napoleonin ja ainoastaan näiden mielivaltaisuuksien summa myöskin kesti

ja hävitti kummankin.

"Mutta onhan joka kerran, kun on tapahtunut vallotuksia, ollut myöskin

vallottajia; joka kerran kun on tapahtunut valtakunnallisia

mullistuksia, on ollut myöskin suuria henkilöitä", sanoo historia.

Totta kyllä on joka kerran, kun on ilmestynyt vallottajia, ollut

myöskin sotia, vastaa ihmisjärki; mutta se ei todista, että vallottajat

olisivat olleet sodan syynä ja että sodan lait olisi voitu löytää yhden

henkilön mieskohtaisessa toiminnassa. Joka kerran, kun minä kelloani

katson ja näen, että viisari on kääntynyt 10 kohdalle, kuulen minä,

että naapurikirkossa alkaa jumalanpalvelus; mutta siitä, että

joka kerran kun viisari osottaa kellon olevan 10 silloin, kun

jumalanpalvelus alkaa, minulla ei ole oikeutta päättää, että viisarin

asema on syynä kellojen liikuntaan.

Joka kerran, kun minä näen höyryveturin liikkeen, kuulen minä

vihellyksen äänen, näen venttiilin aukenevan ja pyörien liikkeen; mutta

tästä ei minulla ole oikeutta päättää, että vihellys ja pyörien liike

ovat syynä veturin liikkeeseen.

Talonpojat sanovat, että kevätmyöhällä puhaltaa kylmä tuuli, sillä

tammen silmikot aukenevat ja joka kevät puhaltaa tosiaankin kylmä tuuli

tammen silmikkojen avautumisaikaan. Mutta vaikka syy kylmän tuulen

puhaltamiseen tammen silmikoimisen aikana ei olekaan minulle tuttu, en

minä sittenkään voi olla talonpoikien kanssa yhtä mieltä siitä, että

syynä kylmään tuuleen on tammen silmikkojen aukeneminen, ja siitä

syystä, että tuulen voima on silmikon vaikutuksen ulkopuolella. Minä

näen vain semmoisten syiden ilmenevän samaan aikaan, joita elämässä

tapaa aina ja kaikkialla ja huomaan, että tarkastinpa minä kellon

viisaria, veturin venttiiliä ja pyöriä ja tammen silmikkoja kuinka

kauan ja miten tarkkaan tahansa, en minä saa jumalanpalveluksen,

veturin liikkeen enkä kevättuulen syytä selville. Sitä varten on minun

kokonaan muutettava huomioni kanta ja oppia tuntemaan höyryn, kellon ja

tuulen liikkeen lait. Samoin täytyy tehdä myöskin historian. Kokeita

tähän suuntaan onkin jo tehty.

Historian lakien oppimista varten meidän täytyy kokonaan muuttaa

huomion esine, jättää hallitsijat, ministerit ja kenraalit rauhaan ja

oppia tuntemaan ne yhdenlaatuiset, äärettömän pienet ainekset, jotka

joukkoja ohjaavat. Ei kukaan voi sanoa, miten syvään historian lakien

käsitykseen ihmisen on suotu tällä tavoin päästä; mutta se on selvää,

että tällä tiellä piilee vain historiallisten lakien saavuttamisen

mahdollisuus ja ettei ihmisjärki ole tällä tiellä uhrannut vielä edes

yhtä miljoonasosaa niistä ponnistuksista, joita historioitsijat ovat

uhranneet kuvatessaan kaikenkarvaisia hallitsijoita, sotapäällikköjä ja

ministereitä ja esittäessään mielipiteitään näiden teoista ja toimista.