Ennen kirkkoon menoa joulun edellisellä viikolla istui meitä kylän
miehiä lukkarin arkipirtti aivan täynnä. Oli pitempimatkaisiakin. Oli
vaimoväkeäkin joukossa.
Siinä yhtä ja toista puheltiin. Kuulumisia kyseltiin ja talven kulusta
pääteltiin.
Jopa kääntyi puhe siihen, että nyt se alkaa olla sanomalehtien
tilausaika jo käsissä.
"Mikä lehti se nyt olisi paras tilata?" kysäisi Talvitien Matti, joka
takaliston kylästä tullen tahtoi kuulla kirkonkyläläistenkin
mielipidettä.
"Niitä on montakin hyvää lehteä", sanoi siihen Yliniemen isäntä.
"Onpa tietenkin, vaan ero niillä sentään on", alkoi Keskitalon emäntä
selittää. "Meillekin mennä vuonna tuli 'Vesa', vaan nyt kun on tullut
'Kansan Ääni', niin eri tavalla on tullut paperia... paljo on vankempi
pinkka nyt jo..."
"Mutta minä kun olen vanha mies, niin tarvitsisi olla selvää painoa,
että näkisi... Siinäkin 'Kansan Äänessä' on paino niin epäselvää, että
tavaamiseksi menee luku minunlaisella lukijalla, jolla on huono silmän
juoksu", arveli siihen Talvitien Matti.
Vauhtilan Nissi nousi penkiltä, kävi varistamassa tuhkan sikaaristaan
takkaan ja sanoi:
"Paljon on jo olemassa sanomalehtiä, mutta harvat niistä kansan parasta
katsovat ja kansan hyväksi tekevät. Mutta tilatkaa, miehet, 'Voima'.
Siinä on lehti, joka puhuu kuin kansan omasta suusta. Sen näkee jo
heti, kun tilausilmoituksen lukee... Kansamme hyvinvointia siinä
ensiksi luvataan..."
"Kansamme hyvinvointia ne lupaavat muutkin", huomautti Talvitien Matti
siihen. "Vaan minä en tule hullua viisaammaksi siitä enkä ymmärrä, mitä
ne sillä kansamme hyvinvoinnilla tarkottavat..."
Siihen ei heti vastannut kukaan.
Vihdoin sanoi kätilö, joka myöskin oli kirkkomiesten joukossa:
"Tietysti tarkotetaan hyvinvoinnilla sitä, että kansa pysyisi terveenä
ja reippaana ja etteivät kulkutaudit pääsisi levenemään."
"Vaan mistäpä ne sinne, jossa lehti lyödään, tietävät mikä tauti
mitäkin tilaajaa vaivaa", epäili taas Talvitien Matti.
Siihen tiesi Rousun emäntä sanoa:
"Ei tarvitse muuta kuin kirjoittaa sinne, että se ja se tauti on täällä
liikkunut..."
Mutta Jurttulan juureva ja lihava isäntä, joka tähän asti ei ollut
mitään puhunut, nousi ja sanoi:
"Hyvinvoinnilla tietenkin tarkoitetaan, että jokainen Suomen
kansalainen olisi täydessä lihassa... liitinki lujalla... vatsa
täynnä... se se hyvinvointia on..."
Mutta ei uskonut Talvitien Matti sitäkään, arveli:
"Kukapa köyhä mies sitä jaksaa ruveta itseään lihottamaan ja vatsaansa
kasvattamaan... ja jos sitä tarkoittavat tilausilmoituksissaan, niin...
niin kysynpä mikä sanomalehti lähettää tilaajilleen munia ja
makkaroita..."
"Sinä olet tyhmä, Matti", sanoi Matille Jurttulan isäntä.
"Saatanpa ollakin. Vaan jos minä tietäisin, mitä lehteä lukien pääsisi
paisumaan ja saisi liitinkinsä lujalle, niin sen lehden minä ensiksi
tilaisin..."
"Niin minäkin..."
"Joo, sen minäkin, josta ruuanapuakin olisi..."
Ja käännyttiin nyt Jurttulan pullean isännän puoleen kysymyksellä, mitä
lehteä hän tilaa.
Mutta näkyi jo jonkun suupielissä vähän pilkkaa, ja jokunen jo
ääneensäkin nauraa virnisteli, niin Jurttula suuttui ja siinä niille
laihimmille kivahti:
"Syökää ensin itsenne isännän näköisiksi ja kokoisiksi ja puhukaa
sitten hyvinvoinnista..."
"Samat sanat sanon minäkin", arveli siihen Talvitien Matti.
Muilla ei ollut puhumista senkään vertaa.
Mutta kun Matti kirkonajan jälkeen kävi pappilassa ja sillä aikaa kun
rovasti selaili kirkonkirjoja katseli Helsingin lehteä ja siitä luki
tilausilmoituksen, niin eikös ollut siinäkin, että kansamme
hyvinvoinnista luvattiin huolta pitää. Teki Matin mieli kysyä
rovastiltakin, minkä lehden tilaisi, mutta sitten ajatteli, että
olkoon...
Ja mennessään takalistolleen päätti hän tunnossaan, että Jurttulan
isännän puhe sittenkin oli oikea, -- että mitäs se hyvinvointi muuta
olisi kuin sitä, että on mies täydessä lihassa... liitinki lujalla...
vatsa täynnä...
Eikä Matti seuraavaksi vuodeksi tilannut yhtään lehteä.
(1895)