(Adolf Bartels.)
Jo kotiin vaiti palaisin
enk' enää kulkis pois.
Taas nähdä tanhut rakkahin,
miss' elin lasna, mielen' ois.
Puutarhaan isän tulla
taas kera kevään mulla
ois kaipuu -- ah, jos päästä vois!
Eess' ikkunani seisoo puu,
jo aikaa alaston.
Se muurein väliin piiloutuu
valosta taivaan, auringon.
Puu pian kaadetahan,
ma pian kuihtumahan
jään yksin tänne, juureton.