(Novalis.)
Ei moni tiedä
salaisuutta rakkauden,
tunne janoa ikuista
ja nälkää sammumatonta.
Pyhä ehtoollinen
ei arkimielelle
syvyyttänsä avaa.
Mutta ken kerran
hehkusta armasten huulten imi
hengitystä elämän,
keltä pyhä tuli
värinäksi aallon sulas sydämen,
kenen silmä aukes
tuntemahan taivaan
syvyyttä tutkimatonta,
saa syödä jumal-ruumista
ja jumal-verta juoda
iäti.
Ken lihallisen ruumiin
tajus jalon arvon?
Ken voinee sanoa,
ett' ymmärtää hän veren?
-- Vain _yhtä_ ruumista
on kerran kaikki,
autuutehen aallot
taivaallisen veren
keinuttavat ihmisparin silloin.
Oi jospa maailman meri
jo punertuisi
ja kivi lihalliseen, tuoksuvaan
sulais elämään!
Ei atria kallis pääty koskaan,
ei rakkaus kylläiseksi saa;
ei kyllin syvään, kyllin läheltä
se autuuttaan voi omistaa.
Ain' hellemmiks saa huulet
ja siirtävät nautinnon
yhä syvemmä sydämeen.
Kuuma nautinnon väristys
käy sielun läpi,
sydän isoo, janoo
aina enemmän:
niin kautta ikuisuutten
jatkuu atria rakkauden.
Jos kerran vain
sitä saituri maistoi,
hän kaiken jätti
ja viereemme istuutui
ääreen kaipuun pöydän,
mi ei koskaan tyhjene.
Hän rakkauden
ylivuotavaks tuntee
ja nauttii ylistäin
verta ja ruumista.