[Vaillinainen. Julk. huom.]
Ens ilta heinäkuun. Ruis tekee terää,
peruna vartta vain, mut aikoo kukkaa.
Yökasteen niitty keltanoihin kerää,
ja kaalimaani -- sata taimirukkaa,
joist' eloon ehkä neljäsosa jää... --
kuin korviansa salaa ylentää.
Ma siunaan niitä -- siunaan niitä syyttäin
syypäät on iloihini, itkuihini
ne tähkät, varret, taimet -- ikävyyttäin
ne illoin ruokkii, kuinka aamuihini
ne lapsen ilomieltä lainaakin.
Ja nyt sen tajuan: nyt nousee hiljaa
maan tunteet juuriin, varsiin, teriin maasta,
öin keinuttaa ne vaikenevaa viljaa,
-- ei päivin tähkät salaisuuttaan haasta,
ma vasta verissäni tunsin vain:
maan tuskan myös maan hedelmistä sain.
Ja näen, kuulen nyt: nyt tuska suurin
paraisiin varsiin, taimiin nousee tuolla,
ne imee vahvoin, vahvenevin juurin,
ne vettä vaatii, saa -- ei saa ne kuolla,
mun kasvattini, -- -- -- -- -- -- -- --
-- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- --
Maan kipein murhe -- noin se tähkät täyttää
mun varalleni, kallis kipusisar, -- -- --
-- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- --