vaikeana kuin jalopeuran luolaan meneminen. "Jos menen hänen
huoneesensa", sanoi hän, "on hän samalla hetkellä vievä minut
Jerusalemiin, sillä olen yksi Kristuksen oppilaista, minä en tohdi
mennä". Jumala sanoo silloin: "Katso, hän rukoilee". "Jos niin on",
sanoo Ananias, "on se minulle kyllin. Jos hän on mies, joka rukoilee,
ei hän tee minulle mitään pahaa: jos hän on totisesti Jumalaa pelkäävä
mies, olen turvattu". Ole varma että aina voit luottaa ihmiseen,
joka rukoilee. En tiedä mistä se tulee, mutta myöskin jumalattomat
ihmiset pitävät arvossa vakavaa kristittyä. Monen isännän mieleen
on, että palvelijat rukoilevat; jos hän ei itse välitä uskonnosta,
niin pitää hän mielellään hurskasta palvelusväkeä, ja hurskaaseen
hän luottaa enemmän kuin muihin. On totta, että monta löytyy näistä
ihmisistä, jotka rukoilevat muodon vuoksi, joilla ei todellisuudessa
ole mitään rukouksesta omanaan; mutta niin pian kuin tapaat ihmisen,
joka todellisuudessa rukoilee, saat luottaa häneen ummessa silmin. Jos
hän todella rukoilee, et tarvitse häntä peljätä. Joka elää Jumalan
yhteydessä hiljaisuudessa, siihen voi myöskin julkisesti luottaa.
Tunnen aina itseni turvalliseksi sen seurassa, jonka tapana on lähestyä
armo-istuinta.
Olen kuullut pienen kertomuksen kahdesta herrasta, jotka matkustelivat
kerran Schveitsissä. Näin tulivat he kerran synkkään metsään, ja te
olette kuulleet kerrottavan kamalia kertomuksia majataloista näissä
yksinäisissä seuduissa, kuinka vaarallista niissä asuminen on.
Toinen matkailijoista, joka ei ollut uskovainen, sanoi kristitylle
matkatoverilleen: "Minä en halua ollenkaan tänne jäädä, talo on
sangon kummallisen näköinen". "Totta kyllä," vastasi toinen, "mutta
koettakaamme joka tapauksessa". Niin menivät he taloon sisälle, mutta
molemmista tuntui kaikki niin epäilyttävältä, ettei kumpikaan ollut
mielissään: ilman epäilystä olisivat he tahtoneet olla tällä kertaa
kotonaan Englannissa. Hetkisen kuluttua sanoi isäntä: "Herrani, ennen
vuoteelle menoa minä aina luen ja rukoilen perheeni kanssa; sallitteko
minun tehdä niin myöskin tänä ehtoona?" "Kyllä", vastasivat he, "aivan
mielellämme". Mennessään ylös rappusia, sanoi toinen, joka ei ollut
uskovainen: "Minua ei yhtään peloita nyt". "Miksi ei", kysyi kristitty.
"Koska isäntämme on rukoillut". "Mutta sittenkin", sanoi kristitty,
"näyttää siltä kun välittäisitte uskonnosta. Kun miehemme vaan rukoili,
voitte paneutua nukkumaan hänen huoneessaan ilman murhan tai ryöväyksen
pelkoa". Ja ihmeteltävän hyvästi nukkuivat molemmat. Suloisesti he
uneksuivat, sillä he tunsivat, että missä rukous on rakentanut huoneen
katon ja Jumalan pelko veistänyt seinät, ei kukaan voisi heille pahaa
tehdä. Tämä olikin se todistuskappale, joka voi vakuuttaa Ananiasta
menemään Sauluksen asunnolle.
Rouva Berryn tapana oli sanoa: "Tuhatkaan maailmaa ei voisi minua
pakoittaa lähtemään loukostani; jossa rukoilen". Minä sanoin: "Jos
nuo kaksitoista apostolia eläisivät teidän ajallanne; eikä seurustelu
heidän kanssaan voisi eroittaa teitä omasta rukouspaikastanne, ja
olisiko heidän seuransa vahingollinen sielullenne?"
Rukous on laiva, joka kuljettaa kotiin rikkaimman tavaravaraston
taivaan rannoilta. Rukous on maaperä, joka antaa rikkaimman sadon.
Veljeni, kun aamusella nouset ylös, kiinnittää sinua toimiesi
mietteet niin, että kaksi, kolme sanaa sanottuasi kiiruhdat maailman
hälinään; ja iltasella kun olet suurista ponnistuksista väsyneenä,
annat Jumalalle päivän hylkyosan, ja seurauksena on, ett'et koskaan
tule mihinkään yhteyteen hänen kanssaan. Syy siihen, että meillä ei
ole todellista uskonnollisuutta, on siinä, ettemme harjoita hiljaista
rukousta enemmän. Minulla on aivan vähäpätöiset ajatukset niistä
seurakunnista nyky-aikana, jotka eivät rukoile.
Sano papillesi: "Herra, meidän täytyy enemmän harrastaa rukoilemista".
Kehoita kansaa rukoilemaan. Pidä rukous-kokouksia, joskin olisi pakko
pitää se yksinäsi; ja jos sinulta kysytään kuinka monta oli saapuvilla,
niin sano, että meitä oli neljä. "Neljä, kuinka niin?" "Niin, olin itse,
Isä Jumala, Poika ja Pyhä Henki; ja meillä oli rikas ja todellinen
yhteys keskenämme". Meidän täytyy tulla todellisen jumaluuden voiman
vaikutuksen alaisiksi, sillä mitä muuten ovat monet seurakuntamme?
Herättäköön ja kehoittakoon Jumala meitä kaikkia rukoukseen, sillä
silloin me voittoon edistymme! Tahtoisin ottaa teidät kiinni, sekä
sitoa rukouksen tuliset siteet teihin ja lähettää teidät kylvämään
kunnes koko keto tulessa leimuten liekitseisi. Tahtoisin sanoillani
herättää tulipalon teissä ja sytyttää kaikki seurakunnat intoon Jumalan
kunnian puolesta.
Muutamia tavallisia hairahduksia.
Löytyy monta, jotka kuvittelevat että vapahdus ei voi tapahtua
muuten kuin jollakin määräämättömällä ja salaisella tavalla; ja
pappi sekoitetaan siihen, saaden siten lukea ansiokseen suuren osan
armotyötä. Niin kuulkaa nyt; jos ette olisi koko elämässänne nähneet
pappia, jos ette koskaan olisi kuulleet piispan aukasevan suutaan, ette
edes vanhimmankaan piispan, niin olisi vapahduksenne yhtä varma yhdelle
kuin toisellekin, jos vaan avuksenne huutaisitte Herran nimeä. Pappeja
olemme kaikki, jotka rakastamme Jesusta Kristusta, ja jokainen, jolle
Jumala on kyvyn antanut, on yhtä oikeutettu evankeliumia saarnaamaan.
Ei mitään papillista kättä, ei piispan kättelyä, ei mitään inhimillistä
asetusta ole tarpeen; me vetoomme ihmisen oikeuteen puhua mitä hän
uskoo sekä Jumalan Hengen kutsumukseen hänen sydämessään, joka
kehoittaa häntä todistamaan Hänen totuuttansa. Mutta yhtä vähän Paavali
kuin taivaan enkelikään, yhtä vähän Apollos kuin Kephaskaan voi tehdä
vapahduksellesi. Se ei lähde ihmisistä, ja yhtä vähän on paavilla,
arkkipiispalla, piispalla, papilla yleensä, tai jollakin muulla
ihmisellä armoa toisille annettavana. Jokaisen meistä täytyy mennä
lähteelle, turvautuen tähän lupaukseen: "Jokainen joka Herran nimeä
avuksi huutaa, tulee autuaaksi". Vietäköön minut Siperian kaivoksille,
jossa olisin estetty kuulemasta evankeliumin saarnaa: jos vaan avukseni
huudan Kristuksen nimeä, niin on vaellukseni aivan yhtä suora papitta
kuin hänen kanssaan, ja tie taivaaseen on yhtä selkeä Afrikan erämailta
ja vankeuden kammioista kuin Jumalan pyhätöistä. Kaikki kristityt
kumminkin rakastavat pappiansa hänen sanojensa tuottaman virkistyksen
tähden, joskaan se ei ole mikään autuuden ehto; ja vaikkakaan he eivät
pane luottamustaan pappiin tai saarnamieheen, on kumminkin kaunista
kuulla Jumalan sanaa, ja "suloiset ovat niiden jalat, jotka rauhaa
julistavat".
Toinen sangen yleinen erehdys on, että joku hyvä uni pidetään
erinomaisena keinona vapahdukselle. Monet teistä eivät luulekaan
kuinka laajalti tämä erehdys on vaikuttamassa; minä tiedän sen.
Monella ihmisellä on se käsitys, että jos näkevät Herran unessa,
tulevat he autuaiksi, jos näet hänet ristillä, uneksut enkeleistä tai
kuulet Jumalan sinulle sanovan: "Syntisi annetaan sinulla anteeksi,"
niin on kaikki hyvin; mutta jos et näe kaunista unta, niin et tule
vapahdetuksi. Näin uskoo koko joukko parempaa väkeä. Jos näin olisi,
niin tulisi meidän, edistääksemme asiaa, syödä opiumia, sillä ei löydy
ainetta, joka enemmän saattaa uneksimaan; ja paras neuvo, jonka voisin
antaa, olisi se, että jokainen pappi saisi jakaa opiumia suuret määrät
ja panna ihmiset uneksumaan itsensä taivaaseen.
Pois nämät tyhmyydet, sillä ei niihin ole mitään arvoa pantava. Kuinka
unet, jotka ovat hillittömän mielikuvituksen tuotteita, voisivat
kelvata keinoksi vapahdukselle? Olette kenties kuulleet Rowland Hillin
hyvän vastauksen: kumminkin kerron sen tässä paremman puutteessa. Kun
eräs naishenkilö selitti hänelle olevansa vapahdettu, koska oli nähnyt
unta, sanoi Hill: "On hauskaa nähdä kauniita unia, mutta tahdon katsoa
miten valveilla ollessanne menettelette; sillä jos käytöksenne ei ole
yhteydessä evankeliumin vaatimuksen kanssa, en tahdo antaa palanutta
puolukkaa unistanne." Olen ihmetellyt, miten ihmiset ovat saattaneet
taidottomuudessa edistyä niin paljon kuin olen saanut kuulla heidän
kertomistaan unista. Typerät raukat, parhaillaan nukkuessaan näkivät
he taivaan portit aukenevan, ja valkea enkeli tuli ja pesi heidän
syntinsä, ja näin he saivat syntinsä anteeksi; ja sen jälkeen heillä
ei ole ollut pelkoa eikä epäilystäkään. Olisi aika alkaaksenne silloin
epäilemään; sangen tärkeä aika; sillä jos toivonne on tällainen, on se
kurja. Muistakaa kirjoitetuksi: "Jokainen, joka Herran nimeä huutaa,"
eikä jokainen joka hänestä uneksuu.
Unet voivat olla hyödyksi. Joskus ihmiset ovat säikähtäneet niiden
takia ja menettäneet mielensä; mutta oli niin parempi, kuin että he
olisivat pysyneet selväpäisinä ja tehneet pahaa; ja täten oli unista
hyötyä. Monia ihmisiä ovat unet tehneet levottomiksi, mutta niitä
uskominen on varjon tavoittelemista, kuplille rakentamista, jotka ensi
tuulen puuska hajottaa. Muista, ettet tarvitse mitään näkyä, mitään
erityistä ilmestystä! Jos sinä olet nähnyt näyn eli unen, et tarvitse
sitä halveksia, se on voinut olla sinulle siunaukseksi: mutta älä pane
siihen luottamustasi Jos sinulla ei ole mitään senkaltaisia ollut, niin
muista, että ainoastaan Jumalan nimen avuksihuutaminen on pantu ehdoksi
lupauksen täyttämiselle.
Löytyy taas toisia ihmisiä, jotka luulevat tarvitsevansa erityisiä
tunnelmia tuntea, sillä muuten he eivät muka voi tulla vapahdetuksi.
Eräs vaimo pyysi kerran päästä kirkkomme jäseneksi. Kysyin silloin
häneltä, jos hänen sydämessään on muutosta tapahtunut. "Kyllä, herra,"
vastasi hän, "niin merkillinen muutos; minun rinnassani tuntui niin
oudolta, ja kun rukoilin eräänä päivänä, tuntui niin kumma muutos
minussa, etten tietänyt, mitä minulle oli tapahtunut. Ja kun minä olin
eräänä ehtoona kirkossa, niin tuntui kokonaan toiselta kuin ennen; niin
helpolta". "Kyllä köykäisyydessänne sen uskotte, mutta ei mitään muuta,
pelkään minä". Tuo hyvä vaimo oli kyllin vakava; hän luuli kaikki
nyt hyvin olevan, sillä joku vika oli ollut hänen keuhkoissaan tai
muu ruumiillinen vaiva häirinnyt häntä. "Ei", kuulen teidän sanovan,
"niin hulluja eivät ihmiset voi olla." Voin vakuuttaa teille, että
monella ei ole korkeampaa käsitystä taivaasta kuin tuollainen; sillä
tahdon esittää nyt aivan tavallisen käsityksen. "Ajattelin", sanoi
eräs henkilö, joka kerran kävi luonani, "että Kristus voisi ottaa yhtä
helposti syntini pois, kuin hän hajoittaa pilven. Ollessani puutarhassa
oli pilvi auringon edestä poikessa parin minuutin ajan, joten aurinko
pääsi paistamaan. Silloin ajattelin itsekseni: Herra ottaa pois kaikki
syntini". Tällaisen naurettavan käsityksen ette luulisi monesti
esiintyvän. Sanon sen, että se todellisuudessa tapahtuu sangen useasti.
Ihmiset otaksuvat, että tolkuttomin mielettömyys maan päällä on
jumalallisen armon ilmestys heidän sydämissään.
Ainoa tunne, jota koskaan tarvitsen kokea, on juuri tämä: olen
syntinen, ja Kristus on Lunastajani. Pidä sinä kiinni näyistäsi
ja ihastuksen ilmauksista; ainoa tunne, jota halajan, on katkera
katumus ja nöyrä usko; ja jos sinä köyhä syntinen saat tuntea samaa,
olet vapahdettu. Niin, muutamat ihmisethän luulevat, että heidän
täytyy saada sähkö-isku, koskea jotakin merkillistä, joka vaikuttaa
kiireestä kantapäähän. Kuulkaa mitä raamattu sanoo: "Sana on juuri
sinun tykönäsi, suussasi ja sydämessäsi. Jos sydämestäsi uskot Herraan
Jesukseen Kristukseen ja suullasi tunnustat hänet, tulet autuaaksi."
Mikä on tarkoituksesi naine sisällyksettömine uninesi ja luonnottomine
havaintoinesi? Kaikki, joka on tarpeellista, sisältyy siihen, että apua
tarvitsevana syntisenä tulet Kristuksen tykö ja antaudut hänen syliinsä.
Silloin on sielusi turvallinen, ja kaikki näyt yhteensä eivät voi tehdä
sitä turvallisemmaksi.
Ja vielä eräs harha-luulo on minulla ojennettavana. Hyvin köyhän kansan
keskuudessa -- ja monen luona heistä olen käynyt -- kansan, joka
on sangen köyhää ja taitamatonta, on se luulo yleinen, että ehtona
autuuteen on jonkullainen taito osata lukea ja kirjoittaa. Kenties
hymyilette tälle, mutta minä tiedän sen varmaksi. Usein sanoo köyhä
vaimo: "Tästä ei ole mitään hyötyä näin köyhille, taitamattomille
olennoille kuin me olemme; ei minulla ole mitään toivoa; en osaa
lukea. Tiedättekö herra, ett'en tunne kirjaintakaan. Luulisin voivani
tulla vapahdetuksi jos osaisin edes vähän lukea; mutta taitamaton
kuin olen, en ymmärrä miten sitä voisin, sillä ei minulla ole mitään
kykyä oppiin". Samallaisia käsityskantoja olen tavannut muuallakin,
sellaisten ihmisten keskuudessa, jotka oppisivat lukemaan jos vaan
tahtoisivat. Ja ketään lukutaidottomia ei ole, muutoin kuin laiskuuden
takia.
Ja kumminkin jättäytyvät he jäykästi välinpitämättömiksi vapahdukseen
nähden, selittäen että pastorilla on mahdollisuus tulla autuaaksi,
sillä hän osaa lukea niin kauniisti; lukkari voi tulla autuaaksi,
koska hän sanoo "amen" niin kauniisti; "hänen armonsa" voi tulla
autuaaksi, sillä hän tietää niin paljo asioita ja kun hänellä on niin
paljo kirjoja kirjastossa; mutta että heillä ei ole mahdollisuutta,
kun he elävät tietämättömyydessä, ja siksi on se mahdottomuus. Ystävä
parka, paljon et tarvitse tietää, tullaksesi taivaaseen. Kehoitan sinua
tietämään niin paljon kuin mahdollista; älä ole leväperäinen tietoja
hankkiessasi. Mutta mitä tulee taivaaseen pääsyyn, on tie niin selvä
että: "Yksikertaisinkaan ei voi siitä eksyä".