hänen ystävänsä Camachon osaksi oli tullut sama kohtalo.
Nähdessään minun katkovan nuo kuunarin mastoon naulatut oksat olivat he
ymmärtäneet olla varuillaan ja niin oli Petrelin onnistunut torjua
kuunarin ja Okopan miesten tekemä hyökkäys. Kuunari oli tuossa
ottelussa joutunut karille ja luultavasti kokonaan tuhoutunut. Koska he
eivät olleet tunteneet minua, eivät he olleet voineet aavistaakaan
minun olevan läheisyydessä. He olivat todellakin olleet siinä luulossa,
että minä veneemme kaaduttua Whydahin tyrskyissä olin joko hukkunut
tahi joutunut haikalojen saaliiksi.
Isäni oli ilmoittanut hallitukselle Petreliä vastaan tapahtuneesta
hyökkäyksestä, mutta koska hän juuri silloin oli sairastunut ankaraan
kuumeeseen, oli hän matkustanut kotiin poikkeamatta enää virralle.
Muutamien kuukausien kuluttua oli hän kumminkin jälleen matkustanut
Ogowaihin eräässä englantilaisessa sotalaivassa. Rangaistuaan Okopaa
tämän ansion mukaan olivat he kuulleet Hararulta, että oleskelin
Kareman luona. He olivat silloin heti lähettäneet miehiä noutamaan
minua rannikolle mutta ne olivat palanneet ja sanoneet minun kuolleen.
Ville sanoi olevansa vapaa purjehtimaan minne hyvänsä, ja jos minulla
oli halua, niin lähtisi hän mielellään kanssani Ogowaihin, jonne me
sitten matkustimmekin. Tultuamme joelle tuli eräs kanootti meitä
vastaan. Siinä oli vanha ystäväni Tom, joka oli päässyt isänsä kuoltua
päälliköksi ja hallitsi nyt sekä omaa että Okopalta valloittamiansa
kyliä.
Kun asukkaat kuulivat minun vielä olevan hengissä, tulivat he hyvin
iloisiksi, eivätkä kaikille ystävilleni antamani lahjat tehneet heitä
surullisemmiksi.
Olisin hyvin mielelläni lähtenyt vierailemaan Kareman luo, mutta hän
oli kuulemma jo kuollut. Kylää hallitsi nyt hänen poikansa, jolle
lähetin lahjaksi pyssyjä, kankaita, helmiä ja ruutia, kiitokseksi hänen
isänsä minulle osoittamasta ystävällisyydestä.
Tomilla oli varastossa paljon norsunluuta, kumia ja muita tavaroita, ja
ennen lähtöämme Ogawaista olivat ruumamme täydet ja me voimme purjehtia
suoraan Englantiin, jonne saavuimmekin melko nopeasti. Isäni tervehti
minua kuin kuolleista noussutta.
Aina siitä alkaen olen ollut merillä ja olen nyt Petrelin kapteeni.
Isäni varat riittivät nimittäin erään suuren parkin, Ocean Queenin,
ostoon, ja sen päälliköksi määrättiin tietysti veljeni Ville. Aikani
kuluksi olen nyt, ollessamme ankkurissa täällä Whydahissa, kirjoittanut
nämä muistelmani Afrikasta.
Ellen noilla matkoillani muuta oppinutkaan, niin opin ainakin säälimään
orjain kovaa kohtaloa. Toivon, että tuo sisämaasta peräisin oleva
orjakauppa pian kokonaan lakkaa ja että Livingstonen ja hänen työnsä
jatkajain ponnistukset avaavat pian Afrikan äärettömät alueet
kristinuskolle ja sivistykselle.