Joulu-aattona.
Oi sa joulu-ilta
Herttainen ja armas,
Vieno, rauhaisa!
Ilon puhtahimman,
Sovun, soinnun tuoja,
juhla korkea!
Kaikuessa maisten
Virsien ja lauluin
Kuulee sydämmein,
Kuinka kirkkahasti
Halki ilman helkkyy
Hymni enkelein.
Kuulee nöyrtyin, kuinka
Enkelit ne tuopi
Hyvän sanoman.
Vaikk' on synti suuri.
Ihmislaps' ei sorru --
Löytää taivahan.
Pyhä, puhdas ompi
Pelastajaks tullut
Kurjan syntisen.
Kristus eksyväiset
Johtaa Isän luokse,
Antaa autuuden. --
Oi sa joulu-ilta
Herttainen ja armas,
Vieno, rauhaisa!
Ilon puhtahimman,
Sovun, soinnun tuoja,
Juhla korkea!
Kirkossa.
Kaunis seisovi temppeli Herran
Valoloistossa auringon,
Yli kuulean alttariristin
Lehdet kiertävi kasviston.
Ja niin kauaksi kaikuvi valtava virsi,
Sitä kuullessa sulavi sydänten kirsi.
Visers' ulkona lintunen pieni,
Sekin herkesi kuulemaan,
Kuinka kuorissa nuorille noille
Jalo jakavi neuvojaan.
Ijankaikkisen, korkean sanan hän heille
Oppaaks antavi maaelon hirmuille teille.
Aamun auteren valosta äsken
Kautta laps'ajan laaksomaan,
Tulit nuoriso templihin Herran
Valan kallihin vannontaan.
Ja sa seisot nyt sykkivin sydämmin siellä,
Halu sulla on kulkea kaidalla tiellä.
Halu lämmin ja harras on sulla
Käydä jälkiä Kristuksen,
Sydän sykkivi tuntoa pyhää,
Miel' on nöyrä ja lentoinen.
Tämä tunnelma aina, oi aina jos säilyis,
Elonpursi jos kuinkakin myrskyissä häilyis!
Tuolla ulkona riemuten kuohuu
Elo uhkuva, keväinen;
Siell' on intoa, työtä ja tointa,
Siell' on taistoa aatteiden.
Sinne käyös, sa nuori, käy nimessä Herran,
Siell' on siunaten Mestari kulkenut kerran.
Siellä tulkitsi Mestari muinen
Pyhää oppia elämän,
Valtakunnasta, pieninpä jossa
Sijan saava on ylimmän.
Suurin laulaja suurinta aatetta siellä
Vielä julisti Golgatan kolkolla tiellä.
Käyös nuori, sa totisin tunnoin
Ulos työhön ja elämään,
Pyhän Mestarin jälkiä seuraa
Hän ne leimasi verellään.
Itses unhoita, heikkojen kuormia kanna,
Tue, lohduta, kieltäy ja anteheks anna!
Mitä povesi puhtainta tuntee,
Sit' on Herrakin tuntenut;
Mitä aatteli korkeinta mieles,
Sit' on Herrakin aatellut.
Ijankaikkinen rakkaus rintahas sulje,
Hämärästä sa valohon voittaen kulje!
Kerran kuu sekä aurinko sammuu,
Luomakunnass' on mustin yö,
Mailma hukkuu ja taivahat sortuu --
Mut ei Kristuksen huku työ.
Syntyy uusia taivaita, uusia maita --
Niihin johtavi sieluja tie tuo kaita.
Kaunis seisovi temppeli Herran
Valoloistossa auringon,
Yli kuulean alttariristin
Lehdet kiertävi kasviston.
Ja niin kauaksi kaikuvi valtava virsi,
Sitä kuullessa sulavi sydänten kirsi.
Vakamielisnä nuorukaisparvi
Ompi ääressä alttarin,
Ijankaikkisen kasvojen eessä
Valan vannovi kallihin. --
Pyhä hujaus vienosti mielihin hiipi,
On kuin koskisi nuoria Jumalan siipi.
Vainajain päivänä.
On päivä vainajain.
Oi nukkujia Herra siunatkoon,
Hän siunatkoon myös valvojia meitä! --
Käy kanssain äänetöinten kartanoon,
Käy maahan hiljaiseen,
Ja arkihuoles hetkiseksi heitä.
Tääll' on niin rauhaisaa.
Vain tuuli latvoissa se huminoi,
Ja keltalehdet kattaa kummut kultaan.
Maan lapsen lehteen verrata myös voi.
Noin lailla lehden myös
Hän vaipuu elon lyhven jälkeen multaan.
Mut elon mimmoisen? --
Jo aikain aamusta siin' ollut on
Niin paljon murhetta ja pettymystä.
Tiepuoleen usein vaipuu voimaton,
Ja tylyys rehoittaa
Ja sorto laulaa väärän ylistystä.
Yks ainut, ainut vaan
On pyhä ollut päällä laajan maan,
Mut Hän se ainut oli armollinen.
Hänellä nim' on rauhan ruhtinaan,
Ja veljen rakkaus
Povessa Hällä oli taivahinen.
Siks yksin Hänellä
On oikeus ja valta tuomita
Maan eksyviä lapsosia meitä.
Hän näkee syyt, Hän katsoo aikeita,
Ja kaikki ymmärtäin
Hän harhaan käynyttä ei luotaan heitä.
Tääll' alla kumpujen
Niin monta siunattua nukahtaa,
Ja monta, joist' ei paljon hyvää muista.
Mut armoos, Herra, uskoa ne saa,
Sa näet syvempään,
Ikuiseen tuskaan Sin' et heitä suista.
On päivä vainajain.
Oi nukkuneita Herra siunatkoon,
Hän siunatkoon myös valvojia meitä!
Me ihmislapset kalman kartanoon,
Asuntoon hiljaiseen,
Tulemme kaikki elon eri teitä.
Uskovaiset.
Uskovaiset usein valittavat:
"Mailm' on paha sekä syntinen.
Erillään on elettävä siitä,
Ett'ei koituis hukka sielullen."
Näin he valittaa, mut minä mietin:
Mailmakin on Luojan laatima;
Toinen puu on suora, toinen käyrä,
Oma kauneus on kummalla.
Toinen vuor' on jyrkkä, toinen luisu,
Harja kummankin on pilviin päin;
Toinen virta vuolas, toinen tyyni,
Kumpikin käy mereen vierähtäin.
Ihmisetkin ovat monenlaiset
Muodoltansa että lahjoiltansa.
Kaikkein kehnoimmallakin myös sentään
Jotakin on hyvää povessaan.
Oi niin kaunis ompi Luojan taivas
Ja niin kaunis ompi Luojan maa.
Pahan rinnalla on paljon hyvää,
Paljon ylvästä ja ihanaa.
Siks' en mailmaa kuohuavaa kammo,
Siell' on taistoa ja elämää;
Miss' ei luulis, piilee puhtahinta,
Helohelmi ilmi välkähtää.
Enkeli.
Jumalan kaunis
Ja kirkas enkel'
Pois paratiisista lennähti.
Ja alas maahan
Luo ihmislasten
Halk' avaruuden hän ennähti.
Ei kauan siitä
Viel' ollut aikaa,
Kun oli enkeli lapsi maan.
Kun maiset riemut
Ja surut, tuskat
Ja vastariidat ol' osanaan.
Hän maasta kanssaan
Vei kysymyksen,
Mi vielä vastinta vailla on.
Autuuden maassa
Hän sitä etsii
Yhtyissä enkelikuorohon.
Ja kun ei löydä,
Käy murheiseksi
Hän ihanuudessa Eedenin.
Mut taivaan Herra
Hymyillen viittaa
Ja kutsuu luoksensa enkelin.
"Sa valkosiivin
Nyt maahan lennä,
Käy kautta maiden ja mannerten.
Kun enkel'-silmin
Elämää katsot
Saat kysymykseesi vastimen."
Ja siksi kaunis
Ja kirkas enkel'
Pois paratiisista lennähti.
Siks' alas maahan
Luo ihmislasten
Halk' avaruuden hän ennähti.
Ja näki kaikki
Nuo monet sadat
Miljoonat maailman ihmiset.
Ja näki myöskin
Yksilön kunkin,
Sen ilot, surut ja kyynelet.
Niin pien' ol' ilo
Suruhun nähden
Kuin kyynel aaltohon verraten.
Ol' yksilökin
Miljooniin nähden
Kuin lehti metsähän suurehen.
Mut sama silmä
Se valvoi heitä
Ja sama tahto se hallitsi.
Ja sama Isä
Ylhäinen heille
Hän ilon soi sekä surunki.
Ja kaikki, kaikki
Ne toimi, hyöri,
Rakasti, toivoi ja taisteli.
Näk' enkel', kuinka
Sai hyvyys voiton
Ja totuus toimia leimasi.
Ja vastariidat
Nuo ihmiselon
Ne sulosointuhun sulivat
Ja enkel' riemuin
Hän katsoi, kuinka
Toteentuu aattehet korkeat.
Niin monen monta
Jaloa sortui
Totuuden puolesta taistellen.
Mut totuus voitti
Ja kyynelissä
Kiils' silmät enkelin ylhäisen.
Ja maasta ylös
Pois enkel' liiti
Ikuiseen ilohon Eedenin.
Kun elkel'-silmin
Elämää katsoo
Käy selväks tarkoitus korke'in.