Seuraavana päivänä saivat Erakkojärven miehet jouluostoksensa kokoon
ja asiansa kylässä toimitetuiksi. Ukko Rotoni heitti suopungilla
poroaidastaan veljesten kolme parhainta nimikkoajokasta, jotka yhä
vieläkin kulkivat Rotosen poromerkillä ja olivat hänen hoidossaan.
Nämä uhkeat haarasarvihärät valjastettiin nyt kolmen pulkan eteen,
ja erakkojärveläiset olivat jo pirtissä hyvästelemässä väkeä, kun
samassa sisään astui neljä Suurjärven miestä kummine uutisineen,
joita lähtijätkin pysähtyivät kuuntelemaan.
Suurjärvessä, Valasjoella, Vaarakylässä, Kiisjoella ja kaikkialla
niiden ympäristöissä oli kansa suuren kauhun vallassa. Siellä oli
nimittäin liikkunut pahojaan tekemässä kaksi pelättyä rosvoa, joiden
pari kuukautta sitten tiedettiin karanneen Arkangelin vankilasta, ja
joita ruununmiehet olivat kaikkialta etsineet, vaikkakin turhaan.
Nyt olivat nämä rosvot m.m. murhanneet postinkantajan Suurjärven
lähistöllä ja ryöstäneet hänet, sen lisäksi olivat ne Suurjärvestä
Juakoin talosta varastaneet lehmän navetasta, kiskoneet sen metsään,
teurastaneet ja palasen paistettuaan jättäneet loput hangelle,
omistajaa odottamaan. Vaarakylässä ne olivat murtautuneet kirkkoon,
vieden hopeat ja viinit, Kiisjoella Arhippaisen pirtistä varastaneet
kellon ja kaikenlaista muuta pikku tavaraa, isäntäväen heitä
kestitessä ja syötellessä kuin hyviä vieraita ainakin, j.n.e.
Niin kertoivat Suurjärven miehet sekä lopuksi vielä ilmoittivat, että
nämä rosvot nyt olivat lähteneet heidän kylästään Käpäliin päin ja
että ne oli jo nähtykin tiellä aivan kylän lähistöllä.
Silloin joutuivat käpäliläiset vuorostaan kauhun valtaan, ja he
pyytämällä pyysivät, rukoilemalla rukoilivat, etteivät Erakkojärven
miehet, joiden pelottomuuteen ja neuvokkuuteen he täysin luottivat,
lähtisi kylästä, ennenkuin saataisiin varmuus rosvojen poistumisesta
toisille seuduille, tai mikä vielä parempi, saataisiin heidät kiinni.
Vartavasten rosvonajoon olivat Suurjärven miehet lähteneet, ja he
myös puolestaan pyysivät erakkojärveläisiä, joiden maineen hyvin
tunsivat, jäämään avukseen.
Miehet jäivätkin, ja varsinkin Erkki erittäin mielellään, sillä
nythän hänelle tarjoutui oikein monipäiväinen tilaisuus Iron kanssa
jutteluun, jota niin harvoin oli ollut. Hyvillään oli Käpälin väki,
erikoisesti Rotoset ja ennen kaikkia Iro. Hän aivan säteili iloa,
nähdessään miesten pyörtävän takaisin pirttiin.
Nyt asetettiin kaikille kylään johtaville teille vartijoita. Viisi
yötä ja viisi päivää oltiin lakkaamatta vahdissa, mutta rosvoista ei
näkynyt jälkeäkään.
Kylä rupesi rauhoittumaan, ja Erakkojärven miehet päättivät lähteä
kotiinsa. Näytti kyllä nousevan pyry, mutta se ei heitä peloittanut,
tunsivathan he tien puu puulta, sadat kerrat kuljettuaan.
He laskeutuivat pulkkiinsa ja heläyttivät iloisesti matkaan,
mutta tuskin he vielä olivat päässeet jäälle, kun kuului pyssyn
laukaus läheisen venetalaan nurkalta, ja sieltä pöllähti savupilvi
hämärtyvään iltaan. Samassa huomasivat Paavo ja Ilves-Matti edellään
ajavan Erkin pulkkineen kaatuvan.
Paavo arvasi luodin osuneen Erkkiin ja riensi veljeänsä katsomaan,
mutta Ilves-Matti viiletti kuin hirvi hankea pitkin sala-ampujaa
kohti.
Saapuessaan talaan luokse hän näki kahden miehen parhaillaan olevan
hypähtämässä suksille. Toisen kasvojen piirteetkin hän selvään
erotti. Olisipa hänellä nyt ollut ase kädessään, niin varmaan
molemmat niistä olisivat hangelle kepertyneet. Nyt hän sen sijaan
koetti nyrkkeineen päästä heihin käsiksi. Toinen miehistä oli jo
pakoon hiihtämässä, mutta toisen suksenperille kerkisi Ilves-Matti
hyppäämään, saaden kuitenkin samassa semmoisen iskun pyssyntukista,
että tupertui polvilleen.
Kylässä tapauksen nähnyt väki riensi nyt avuksi, mutta sillävälin
ehtivät sala-ampujat metsänlaitaan, kadoten sinne, ja turhaa olisi
ollut pyryssä ja pimenevässä illassa koettaa heitä enää tavoittaa.
Muutamia laukauksia heidän peräänsä kumminkin ammuttiin, mutta tuskin
ne lienevät kohti käyneet, pitkän välimatkan ja hämärän vuoksi.
Kaikki riensivät nyt katsomaan, miten Erkille oli käynyt, mutta
ennenkuin he vielä ehtivät luokse, näkivät he Erkin reippaasti
kääntävän pulkan kohalleen, pyörtävän ympäri ja lähtevän ajamaan
heitä vastaan.
-- Hei, miten kävi? Ampuivatko sinua? -- Niinhän tekivät! Olkapäähän
taisi raapaista vain! vastasi Erkki.
Tultiin Rotosen pirttiin takaisin. Erkki astui edellä olkapää
veressä, veljensä ja Ilves-Matti sekä joukko kyläläisiä perässä.
Haavasta vuoti verta armottomasti. Varahvontta Sirkeini tunkihe
asiantuntijana sitä tutkimaan.
-- Luunvikaa ei ole tullut, Jumalan kiitos! Luoti on mennyt olkapään
vierestä hauislihaksen liepeitse ja sattunut käsivarren suureen
verisuoneen. Tästä ei tavallisella raudanluvulla selvitäkään!
vakuutti hän kotvasen kuluttua.
Luettuaan kuitenkin varalta ensin raudanluvun, sen kaikille tutun,
hän riensi kiireesti kotiinsa noutamaan sieltä tarpeellisia yrttejä
ja voiteita.
Veren vuoto oli aivan tavaton. Ukko Rotoni ja Iro koettivat parhaansa
mukaan sitä tuketa tilapäisesti, kunnes ukko Varahvontta joutuisi
takaisin. Huolestunut ilme oli kaikkien kasvoilla, eniten Iron.
Ilves-Matti vain oli hymyssä suin, ja virittäen piippuaan hän lausui
verkkaan:
-- Elkää hätäilkö! Kyllä se poika sen kestää!
Samassa saapui Varahvontta. Hän painoi haavaan kirpeitä yrttejä,
siveli salavoiteitaan päälle, veti tiukasti puhtaat liinaset
käsivarren ja olkapään ympäri sekä lausui vakavasti, tuon tuostakin
ponnekkaasti puhkuillen:
"Jos et sie sitä totelle,
viel' mie keksin uuvet keinot,
arvelen yhen asian.
Tappo isän, tappo äitin,
tappo Jiesuksen Kristuksen.
Seiso veri niinkuin seinä,
niinkuin miekka meressä,
impi koskessa isossa!
Tyyvy, täyvy Tyrjänkoski,
jos et tyyvy, niin tyrise!
Kuiva moa! Kuiva taivas!
Kuiva sie kuivemmaks' sitäki vielä!
Ota syli silkkiniittä,
ompele haava allakuulumattomaks,
päällätuntumattomaks,
keskell' on kivuttomaksi
Vanha akka rautahammas,
survo rautasuurimoita,
tules töitäs tunteman,
pahojas parentamah,
hyväksi kohentaman,
työnnäs helvetin tulehe,
pahan vallan valkiah!"
Illan kuluessa huomattiinkin verenvuodon heikkenevän ja vihdoin
lakkaavan. Raukeaksi se kuitenkin oli miehen vienyt. Pian hän
painuikin uneen, Iron vielä pitkän aikaa istuessa lähistöllä, siltä
varalta että haavoittunut sattuisi jotakin tarvitsemaan.
Kylän väki oli jo poistunut, ja jäljellä talonväen lisäksi olivat
vain Paavo ja Ilves-Matti sekä kaksi Suurjärven miehistä. Jotta
eivät puheellaan häiritsisi haavoittunutta, siirtyivät he gornitsaan
iltatshaijua juomaan.
Ilves-Matti alkoi kuvailla, millaisia ampujat olivat olleet näöltään.
Pitkälle hän ei vielä päässyt, kun Suurjärven miehet yhteen ääneen
sanoivat:
-- Siinähän ne rosvot nyt olivat!
-- Ne rosvot! kertasivat toiset.
-- Se on varma! Juuri samoja tuntomerkkejä ovat maininneet
kiisjokelaiset, jotka heitä parhaimmin ovat saaneet nähdä.
-- Ne rosvot! murahti Ilves-Matti. -- Olipa kirottu paikka, ettei
minulle sattunut pyssyä käteeni.
-- Mutta mikä syy heillä oli ampua teitä? tuumi ukko Rotoni. -- Ei
kai niillä ryöstöaikeitakaan voinut olla, ihan kylän rannassa, ja
kaiken kansan nähden?
Kummaa se oli kaikista. Ei siihen kukaan heistä saattanut selitystä
keksiä.
-- Ihankohan vain ilkeyksissään? arveli toinen Suurjärven miehistä.
-- No ei sitäkään saattaisi uskoa! Eihän hullukaan ilman aikojaan
vaan semmoiseen satimenpaikkaan antaudu kuin nämä rosvot äsken. Joku
tarkoitus niillä mahtoi olla, mutta mikä? päätteli Ilves-Matti.
Selvittämättä se kysymys vain jäi.
* * * * *
Yö läheni. Kaikki painuivat levolle. Mutta yhä istui Iro valveilla
haavoittuneen luona, kirjaillen punalangalla liinaista käsipaikkaa,
takkavalkean loimottavassa valossa. Usein pysähtyi hän kuitenkin
työssään, jääden pitkäksi aikaa katsomaan nukkuvan uroon komeita,
miehekkäitä piirteitä.