(Kaupunkikuva.)
»Autuaat ovat hengellisesti vaivaiset.»
Hämärässä välkkyy ikkunaverhot,
talvinen päivä on laskussaan,
lumihiuteet kuin valkeat perhot
peittävät katuja hurstillaan.
Kuurassa seisovat naapurin tammet,
Birgerin linna se häämöittää,
Vanajaveden jäiset lammet
puiden puitteista kimmeltää.
Ikkunalaudalla tintti hyppii:
titi, ti, talia talia, saan;
pihlajamarjoja tilhi nyppii
viippuen vaappuen varvullaan.
Ruskea Poku se tallissa rustaa:
joulukauroja purressaan,
tallissa laulaa renki-Kustaa
piippunsa pohjat sammumaan.
Päätään nyökkää tutulle tuttu,
tullinsuustapa kulkuset soi,
porteilla käy jo vilkas juttu,
siellä ne tiimoja seistä voi.
Torille vaarit mennä heiskuu,
silkkihatut on kallellaan,
vanhanaikainen sortuuki leiskuu;
kaikki on aivan ennallaan.
Kuperan kirkon puistikon puolla
»lintumaisteri» hiihtää pois,
kanslistit seisovat kulmassa tuolla
niinkuin senaattoreita ne ois.
Hautaan vei ne jo lukkarivaarin,
sitä sen keväinen yskä ties;
mitalin saanut on, eihän määrin,
koikkuva, uninen poliisimies.
Lahdelta pesurin kurikat paukkaa,
jäiset korennot heilahtaa,
»pitkällä sillalla» hevoset laukkaa,
asemalle neidit tepsuttaa.
Raastuvan salissa ruunut hohtaa,
porvarit pohtivat aivoissaan,
samat puheet ne samaan johtaa;
kaikki on aivan ennallaan.
Iltatoitotus valliin raikuu
Parolannummien perien taa,
yhtätoista jo kello kaikuu,
porvarit suojissa kuorsata saa.
Öiset vartijat katuja kulkee
kolkkien kuhmurasauvoillaan;
kaikki kapakat ovensa sulkee,
enkeli käy kai nyt yli maan...
Viisarit kääntyy ja väärin ne näyttää;
ihmiset kuolee ja ihmiset nai,
hyvä kun oikein lahjansa käyttää,
unessa ei ole syntiä kai.
Maailman humusta huoletonna
vuos'sadan vanhassa loukossaan
kaupunki nukkuu kuin kilpikonna;
kaikki on aivan ennallaan.