Jo lahdelta kuuluvi tyttöjen laulu
ja pojat ne soutavat jouten vaan,
ilo illalla on, surulaulu ja leikki,
ei huomista muistele ainoakaan;
on ruuhessa Ansu ja Veijari-Heikki
ja Henna se kirkas ja hiljainen Tilta,
niin lenseän lämmin on kesäinen ilta
humuharppua tuulonen lyö.
Ja Heikki se veitikka viskovi vettä,
ja Henna se huiskivi huivillaan,
mut Tilta vaan Ansunsa polvilla kiikkuu,
ne kahden keulassa kuiskivat vaan.
Ja ruuhi se ääneti liukuu ja liikkuu,
jo saarien sorsat ja kaijat nukkuu,
vain männikön rinnassa käkönen kukkuu,
ruisrääkkäkin laihosta soi.
Mut lahdelta kuuluvi sammuva laulu,
pois pojat jo soutivat teljoillaan,
yön sointuja viidakkorannat kantaa,
ne on kaikuja onnessa nukkuvan maan;
koin-rusko se kultavi lännen rantaa —
jo tirske ja laulelu toisiinsa vaihtuu
ja airojen loiskekin tuulessa haihtuu,
käen huilukin vaikeni jo...