Vaikka Dmitrin vaikutuksen alaisena en vielä ollutkaan antautunut
tavallisiin ylioppilashuvituksiin, joita sanottiin vifteiksi, tulin jo
tänä talvena kerran tilaisuuteen ottamaan osaa siihen iloon, mutta
siitä ei jäänyt minulle aivan mieluista muistoa. Näin se oli.
Vuoden alussa, kerran luennolla, paroni Z., pitkä, vaaleaverinen,
sangen totisen näköinen, säännöllisen kasvoinen nuori mies kutsui
meidät kaikki luokseen viettämään toveri-iltamaa. "Meidät kaikki"
merkitsi enemmän tai vähemmän comme il faut vaatimuksia täyttäviä
toveruksia, joiden joukkoon tietysti eivät kuuluneet Grappit, ei
Semjonovit, ei Operovit, eivätkä nuo muut puolivillaiset herrat.
Volodja hymähti ylenkatseellisesti, kun sai kuulla minun lähtevän
ensikurssilaisten viftiin: mutta minä puolestani odotin harvinaista ja
suurta huvia tästä minulle vielä tuntemattomasta ajanvietosta, ja
määräaikana, täsmälleen kello kahdeksan, saavuin paroni Z:n luo.
Paroni Z. otti vastaan vieraita valkosessa liivissä, takin napit auki,
pienenlaisen rakennuksen valaistussa salissa ja vierashuoneessa. Hänen
vanhempansa olivat luovuttaneet juhlaa varten koko illaksi päähuoneet.
Käytävässä näkyi uteliaiden palvelustyttöjen hameita ja päitä ja
ruokasalissa vilahti jokin rouva, jonka otaksuin itse paronittareksi.
Vieraita oli noin parikymmentä henkeä, kaikki ylioppilaita, paitsi
herra Frostia, joka oli tullut yhdessä Iivinien kanssa, ja muuatta
pitkää, punatukkaista siviliherraa, joka oli kemujen johtajana ja
esitettiin kaikille paronin sukulaisena ja entisenä tarttolaisena
ylioppilaana. Liian kirkas valaistus ja tavallinen virallinen huoneiden
järjestys vaikuttivat alussa niin kylmentävästi koko nuorisoon, että
kaikki pysyttelivät seinämillä, lukuunottamatta muutamia uskalikkoja ja
tarttolaista ylioppilasta, joka jo oli avannut liivinsä napit ja
näytti olevan läsnä yhtaikaa jokaisessa huoneessa ja joka huoneen
joka nurkassa, ja tuntui täyttävän koko huoneen soinukkaalla,
miellyttävällä, milloinkaan vaikenemattomalla tenorillaan. Toverit sitä
vastoin olivat enimmäkseen vaiti ja sävyisästi keskustelivat
professoreista, tieteistä, tutkinnoista tai yleensä totisista ja mieltä
kiinnittävistä asioista. Kaikki erotuksetta tirkistelivät tuon
tuostakin ruokasalin ovelle päin, ja salaamisesta huolimatta oli
kaikkien kasvoilla kysymys: "eiköhän jo olisi aika alkaakin."
Minustakin näytti, että oli jo aika alkaa, ja odotin tätä _alkua_
maltittomalla innolla.
Teenjuonnin jälkeen, jota lakeijat kantoivat vieraiden eteen ympäri
huonetta, kysyi tarttolainen ylioppilas Frostilta venäjäksi:
-- Osaatko laittaa boolia, Frost?
-- O ja! vastasi Frost saksaksi, mutta tarttolainen kysyi häneltä taas
venäjäksi.
-- Ryhdyppä siis laittamaan (he sinuttelivat toisiaan entisinä Tarton
ylioppilaina), ja Frost rupesi pitkin askelin kulkemaan vierashuoneesta
ruokasaliin ja ruokasalista vierashuoneeseen, ja pian ilmestyi
pöydälle suuri soppavati, jonka päällä kolmen ristikkäin asetetun
ylioppilasmiekan varassa seisoi kymmenen naulan painoinen sokeritoppa.
Paroni Z. kulki tällä välin herkeämättä vieraan luota vieraan luo,
jotka olivat kokoontuneet vierashuoneeseen katsomaan soppavatia, ja
liikkumattomin, totisin kasvoin puhui kaikille melkein yhtä ja samaa:
"hyvät herrat, juokaamme yleinen veljenmalja, eihän meidän kurssillamme
muuten synny mitään toveruutta. Avatkaa toki takkinne, tai riisukaa ne
kokonaan, niinkuin hän tuolla." Tarttolainen ylioppilas oli todellakin
riisunut takkinsa ja käärinyt hihansa valkosia kyynäspäitä ylemmäksi,
sekä seisten tanakasti hajareisin paraikaa sytytteli soppavatiin
kaadettua rommia.
-- Hyvät herrat, sammuttakaa kynttilät! huusi tarttolainen äkkiä niin
tarmokkaan äänekkäästi, ettei olisi voinut kuulua kovemmalta, jos
olisimme kaikki suu auki yhtaikaa kiljuneet. Mutta me katselimme
äänettöminä soppavatia ja tarttolaisen valkoista paitaa, ja tunsimme
ratkaisevan juhlahetken tulleen.
-- Löschen sie die Lichter aus, Frost! huusi tarttolainen uudelleen,
tällä kertaa saksaksi, koska taisi olla ylen innoissaan. Frost ja me
muut rupesimme sammuttamaan kynttilöitä. Huoneeseen tuli pimeä,
ainoastaan valkoset hihat ja kädet, jotka kannattivat miekkain päällä
olevaa sokeritopanpäätä, olivat sinertävän liekin valaisemat. Äänekäs
tarttolaisen tenori ei ollut enää yksinäinen, sillä huoneen kaikissa
nurkissa oli alettu puhua ja nauraa. Monet riisuivat takkinsa
(erittäinkin ne, joilla oli hienot ja moitteettoman puhtaat paidat),
minä tein samoin, ja ymmärsin, että _nyt se oli alkanut_. Vaikka mitään
erikoisen hauskaa ei vielä ollut, olin kuitenkin lujasti vakuutettu
siitä, että kyllä siitä hyvä tulee jahka vaan juomme lasillisen tuota
juomaa.
Juoma kypsyi. Tarttolainen ylioppilas kaateli sitä laseihin, ja
kaatelipa paljon syrjäänkin, sekä huusi: "no nyt, hyvät herrat,
alkakaamme." Kun olimme jokainen ottaneet käsiimme täyteen kaadetut
tahmeat lasit, virittivät ylioppilas ja Frost saksalaisen laulun, jossa
usein toistettiin huudahdusta _juhhei!_ me aloimme kaikki epätasaisesti
laulaa mukana, kilistelimme laseja, jotain huusimme, ylistimme juomaa,
jota joimme käsi kierrettynä toverin käden ympäri, tai ilman tätä
temppua. Nyt ei ollut enää mitään odotettavaa, vifti oli täydessä
menossa. Olin juonut jo kokonaisen lasin, minulle kaadettiin toinen,
ohimoissani jyskytteli, ympärilläni kuului huutoja ja naurua, mutta ei
sittenkään tuntunut hauskalta, olinpa päinvastoin vakuutettu siitä,
että minun ja muiden oli ikävä, vaan että pidimme jostakin syystä
tarpeellisena teeskennellä, että oli hyvin hauskaa. Teeskennellä ei
tarvinnut ainoastaan tarttolainen ylioppilas: hänen kasvonsa kävivät
yhä punasemmiksi ja hänen äänensä oli yhä kuuluvampi, hän täytteli
kaikille tyhjät lasit ja kaateli yhä enemmän pöydälle, joka oli
tullut joka paikasta imeläksi ja tahmeaksi. En muista enää, mitkä
asiat seurasivat toisiansa, muistan ainoastaan, että minä tänä
iltana hirveästi rakastin tarttolaista ylioppilasta ja Frostia, opin
ulkoa saksalaisen laulun, ja suutelin heitä molempia imeliin huuliin;
muistan myöskin, että samana iltana vihasin tarttolaista ylioppilasta
ja aijoin paiskata häntä vastaan tuolin, mutta pidätin itseni; muistan,
että paitsi tuota kaikkien ruumiinjäsenten tottelemattomuutta, jota
olin kokenut myöskin noissa päivällisissä Jahrin ravintolassa, minun
särki ja pyörrytti niin päätäni, että kovasti pelkäsin heti kuolevani;
muistan vielä, että me jostakin syystä istuimme kaikki lattialle ja
käsiämme huitoen ja laulaen kansanlaulua Volgasta matkimme soutamista,
ja että minä silloin ajattelin sitä aivan tarpeettomaksi tempuksi;
muistan edelleen että minä permannolla maaten painin mustalaispainia,
nyrjäytin jollekin kaulanikaman ja ajattelin, että tuota ei olisi
tapahtunut, ellei hän olisi ollut humalassa; muistan, että syötiin
illallista ja juotiin vielä jotakin toista juomaa, -- että minä kävin
pihalla virkistymässä, -- että päähäni tuntui kylmältä, -- että
lähtiessä oli hirveän pimeä, että vaunujeni astinlauta oli tullut
viettäväksi ja liukkaaksi, eikä Kuismasta voinut pidellä, koska hän oli
tullut heikoksi ja heilui kuin ruoko; mutta myös muistan erittäinkin,
että tänä iltana kaiken aikaa tiesin menetteleväni hyvin tyhmästi, kun
teeskentelin iloa ja olin muka rakastavinani juomista ja olevinani
aivan selvä, ja myöskin lakkaamatta tunsin muidenkin menettelevän hyvin
tyhmästi, kun teeskentelivät samaa. Minusta näytti, että jokaisen oli
samoin epämieluista olla kuin minunkin, mutta kun jokainen luuli yksin
tuntevansa tätä epämiellyttäväisyyttä, niin jokainen myöskin piti
velvollisuutenaan teeskennellä iloa ollakseen häiritsemättä yleistä
iloa: tämän ohella pidin, ihmeellistä kyllä, velvollisuutenani
teeskennellä yksistään siitäkin syystä, että soppavatiin oli ajettu
kolme pullollista samppanjaa, à kymmenen ruplaa, ja kymmenen
pullollista rommia à neljä ruplaa, mikä teki yhteensä seitsemänkymmentä
ruplaa, illallista laskematta. Olin aivan varma, että asian laita oli
tämmöinen. Senpä vuoksi minua seuraavan päivän luennolla suuresti
kummastutti, kun toverini, jotka olivat illalla olleet paroni Z:n
luona, eivät lainkaan hävenneet muistella mitä olivat siellä
suoritelleet, vaan päinvastoin kertoivat illan tapahtumista tahallaan
niin ääneen, että muut ylioppilaat saattoivat kuulla. He kehuivat
juominkeja suuremmoisiksi, sanoivat että tarttolaiset ovat niissä
asioissa mestareja, ja että paronin luona oli juotu neljäkymmentä
pullollista rommia kahteenkymmeneen mieheen, joista miehistä monet
olivat jääneet pöytien alle. En voinut käsittää, minkä vuoksi he tätä
kertoivat ja laskettelivat lisäksi vielä valeitakin.