"Silloin oli hirveä aika, Nikolenka, jatkoi Karl Ivanovitsh, -- silloin
oli Napoleon. Hän tahtoi vallottaa Saksan ja me puolustimme isänmaata
viimeiseen veripisaraan asti! und wir verteidigten unsern Vaterland bis
auf dem letzten Tropfen Blut!
"Minä olin Ulmin luona, minä olin Austerlizin luona! minä olin Wagramin
luona! ich war bei Wagram!"
-- Oletteko todellakin sotinut? -- kysyin minä kummastellen katsellen
häneen. -- Oletteko todellakin tappanut ihmisiä?
Karl Ivanovitsh rauhotti minut heti tämän kysymyksen suhteen.
"Kerran ranskalainen grenadieri jäi omasta joukostaan jäljelle ja
kaatui tielle. Minä juoksin kiväärilleni ja tahdoin pistää hänen
läpitsensä, aber der Franzose warf sein Gewehr und rief pardon, ja minä
päästin hänet!
"Wagramin luona Napoleon ajoi meidät saareen ja piiritti sen, niin
ettemme mistään kautta voineet pelastua. Kolme vuorokautta olimme ilman
ruokavaroja, seisten polvia myöten vedessä, Napoleon, ilkiö, ei ottanut
meitä vangiksi eikä päästänyt vapauteen! und der Bösewicht Napoleon
wollte uns nicht gefangen nehmen und auch nicht frei lassen!
"Neljäntenä vuorokautena meidät otettiin jumalankiitos vangiksi ja
vietiin linnaan. Jaloissani oli siniset housut, ylläni sotilaspuku
hyvästä kankaasta, viisitoista talaria ja hopeakello -- lahja
papaltani. Ranskalainen sotamies vei kaikki. Onneksi jäi minulle neljä
tukaattia, jotka mamma oli ommellut villapaitaani. Niitä ei kukaan
löytänyt.
"Linnaan en tahtonut kauan jäädä, vaan päätin paeta. Kerran, suurena
juhlapäivänä, sanoin kersantille, joka meitä vahti: 'Herra kersantti,
nyt on suuri juhlapäivä, minä tahtoisin sitä viettää. Tuokaapa tänne
kaksi pullollista madeiraa, niin juomme yhdessä.' Ja kersantti vastasi:
'hyvä'. Kun kersantti oli madeiran tuonut ja me olimme juoneet
lasillisen kumpikin, otin minä häntä kädestä ja sanoin: 'Herra
kersantti, onhan teilläkin isä ja äiti?...' Hän vastasi: 'on, herra
Mauer...' -- 'Minun isäni ja äitini, sanoin minä, -- eivät ole
kahdeksaan vuoteen nähneet minua eivätkä tiedä olenko elossa vai ovatko
luuni jo aikaa sitten kosteassa mullassa. Oo, herra kersantti! minulla
on kaksi tukaattia villapaitaani ommeltuina, ottakaa ne ja päästäkää
minut. Tulkaa minun hyväntekijäkseni ja minun äitini on koko ikänsä
rukoileva teidän edestänne Kaikkivaltiasta Jumalaa!'
"Kersantti joi madeiralasin ja sanoi: 'Herra Mauer, pidän teistä paljon
ja surkuttelen teitä, mutta te olette vanki ja minä sotamies!' Minä
puristin hänen kättänsä ja sanoin: 'herra kersantti!' ich drückte ihm
die Hand und sagte: 'Herr Serjant.'
"Ja kersantti sanoi: 'te olette köyhä ihminen, enkä minä huoli
rahoistanne vaan autan teitä. Kun minä menen maata, ostakaa te
sangollinen paloviinaa sotamiehille, ja he nukkuvat. Minä en käännä
katsettani teihin päin.'
"Hän oli hyvä mies. Minä ostin sangollisen paloviinaa ja kun sotamiehet
päihtyivät, vedin minä saappaat jalkaani, puin ylleni vanhan sinellin
ja läksin salaa ulos ovesta. Minä menin vallille aikoen hypätä alas,
mutta siellä oli vettä enkä minä tahtonut tärvellä viimeistä pukuani:
minä menin portille.
"Vahtisotamies käveli pyssyineen edestakasin ja näki minut. 'Qui vive?'
sagte er auf ein Mal, mutta minä olin vaiti. 'Qui vive?' sagte er zum
zweiten Mal ja minä olin yhä vaiti. 'Qui vive?' sagte er zum dritten
Mal. Ja minä läksin pakoon. Minä hyppäsin veteen ja pääsin toiselle
puolelle. Ich sprang ins Wasser, kletterte auf die andere Seite und
machte mich aus dem Staube.
"Koko yön minä juoksin pitkin tietä, mutta kun tuli päivä, niin
pelkäsin että minut tunnetaan ja piilouduin korkeaan ruislaihoon.
Siellä laskeusin polvilleni, panin käteni ristiin, kiitin taivaallista
Isää pelastuksestani ja nukuin rauhoittuneena. Ich dankte dem
Allmächtigen Gott für Seine Barmherzigkeit und mit beruhigtem Gefühl
schlief ich ein.
"Heräsin illalla ja läksin eteenpäin. Yhtäkkiä saavuttaa minut suuret
saksalaiset kuormarattaat, kaksi pikimustaa hevosta edessä. Rattailla
istui hyvin puettu mies poltellen tupakkaa ja katseli minua. Minä
kuljin hiljaa eteenpäin, jotta rattaat olisivat ajaneet edelleni, mutta
minä kuljin hitaasti ja rattaat ajoivat hitaasti ja mies katseli minua;
minä kuljin nopeammin ja rattaat ajoivat nopeammin ja mies katseli
minua. Minä istuin tiepuoleen; mies pysäytti hevosensa ja katseli
minua. 'Nuori mies, hän sanoi, -- minne vaellatte näin myöhään?' Minä
vastasin: 'olen matkalla Frankfurtiin.' -- 'Istukaahan rattailleni,
tässä on tilaa, ja minä vien teidät perille... Miksi ei teillä ole
mitään evästä mukananne, miksi partanne ei ole leikelty ja vaatteenne
ovat liassa?' sanoi hän minulle, kun minä olin rattaille istunut. 'Minä
olen köyhä ihminen, vastasin hänelle, -- aikomukseni on hakea työtä
jostakin tehtaasta; mutta vaatteeni ovat likaset siksi, että olen
tiellä kompastunut.' -- 'Tuo ei ole totta, nuori mies, sanoi hän, --
tie on nyt kuiva.'
"Ja minä olin vaiti.
"'Sanokaa minulle puhdas tosi, vaati se hyvä ihminen: -- kuka olette ja
mistä tulette? näkönne miellyttää minua ja jos olette rehellinen mies,
autan minä teitä.'
"Ja minä kerroin hänelle kaikki. Hän sanoi: 'hyvä on, nuori mies,
lähtekää nyt minun köysitehtaalleni. Minä annan teille työtä,
vaatteita, rahoja, ja te tulette asumaan luonani.'
"Ja minä sanoin: 'hyvä.'
"Me tulimme köysitehtaalle ja hyvä mies sanoi vaimollensa: 'tuossa on
nuori mies, joka on taistellut isänmaansa puolesta ja karannut
vankeudesta; hänellä ei ole kotia, ei vaatteita, ei leipää. Hän on
asuva luonani. Antakaa hänelle puhtaita vaatteita, syöttäkää häntä.'
"Puolitoista vuotta olin minä köysitehtaalla ja isäntäni rupesi minusta
niin pitämään, ettei tahtonut päästää pois. Ja minun oli hyvä olla.
Olin silloin kaunis mies, olin nuori, pitkäkasvuinen, silmät siniset,
nenä roomalainen... ja Madame L. (en voi ilmaista hänen nimeänsä)
isäntäni vaimo, oli nuori, sievä nainen. Ja hän rakastui minuun.
"Nähtyään minut hän sanoi: 'herra Mauer, kuinka äitinne kutsuu teitä?'
Minä vastasin: 'Karlchen.'
"Ja hän sanoi: 'Karlchen, istukaa viereeni.'
"Minä istuin hänen viereensä, ja hän sanoi: 'Karlchen, suudelkaa
minua.'
"Minä suutelin, ja hän sanoi: 'Karlchen, minä rakastan teitä niin,
etten voi enää kestää, ja hän alkoi vavista'."
Karl Ivanovitsh teki nyt pitkän paussin ja ylöspäin katsellen ja
päätänsä keikutellen alkoi hymyillä niinkuin hymyilevät ihmiset
suloisten muistojen vallassa ollessaan.
"'Niin', alkoi hän jälleen, oikaisten itseänsä nojatuolissa ja
kääräisten yönuttuansa ympärilleen, -- 'paljon olen minä kokenut
elämässä sekä hyvää että pahaa; mutta tässä on todistajani', sanoi hän
katsahtaen kanavavaatteeseen ommeltuun vapahtajan kuvaan, joka riippui
hänen vuoteensa yläpuolella, -- ei kukaan voi sanoa, että Karl
Ivanovitsh olisi epärehellinen mies! Minä en tahtonut mustalla
epäkiitollisuudella palkita sitä hyvää, jota herra L. oli minulle
tehnyt, ja päätin karata hänen luotansa. Illalla, kun kaikki olivat
menneet maata, minä kirjotin kirjeen isännälleni ja panin sen huoneeni
pöydälle, otin vaatteeni, kolme talaria rahaa ja läksin salaa ulos. Ei
kukaan ollut minua nähnyt ja minä läksin pitkin tietä."
X