matkansa edistyi nopeasti. Kierrettyään erään niemen kuulivat he
veden kohinaa, jonka Jake sanoi aiheutuvan niin jyrkästä putouksesta,
että heidän oli sivuutettava se maitse. Tämä heidän matkansa ikävä
vastus tuli pian näkyviin. Muudan kallioinen pengermä, jonka yli vesi
syöksyi, ulottui rannasta rantaan. Kanootti ohjattiin viettävälle
rannalle ja metsästäjät alkoivat nopeasti purkaa tavaroitaan maalle.
Ollen parhaillaan siinä toimessa hämmästyivät he nähdessään useita
metsästäjiä, jotka lähestyivät heitä. Ne kuuluivat samaan joukkoon,
jonka he olivat kohdanneet Saskatchewanilla Jaken ystävän, tuon
ranskalais-kanadalaisen johdon alaisena. He olivat nyt matkalla
tuolle virralle menetettyään kanoottinsa sattumalta tapahtuneessa
onnettomuudessa ja voimatta mitenkään rakentaa uutta täällä erämaassa
aineiden puutteessa. He auttoivat mielellään metsästäjiä kanootin
ja tavarain kantamisessa putouksen sivu tahtomatta avustaan mitään
palkkaa. Pierre pakotti heidät kumminkin lopulta ottamaan vastaan
hieman tupakkaa nähtävästi heidän suureksi tyydytyksekseen. Sitten he
läksivät jatkamaan matkaansa kadoten pian puiden runkojen muodostamaan
synkkään sokkeloon.
Putouksen niskassa oleva virta oli nopea ja kova hypellen kivettömässä
uomassa, jota joen yli nojautuvien puiden oksien lomitse tunkeutuvat
auringonsäteet valaisivat. Gaultierin terävät silmät huomasivat joessa
paljon purolohia, jotka pakenivat rantojen ja kallioiden varjoon
kanootin lähestyessä.
Muutamassa paikassa muodosti joki melkein puolen penikulman pituisen
aivan viivasuoran kanavan, jonka rannoilla kasvavien puiden oksat
ulottuivat sen yli toisiinsa. Kirkasvärisiä sananjalkaryhmiä kasvoi
siellä täällä rannoilla taivuttaen solakoita kauniita lehviään vettä
kohden. Tämä vesitie oli hyvin kaunis; kaikki oli heleän väristä ja
raikasta eroten miellyttävästi joen alajuoksun synkästä luonnosta.
Kierrettyään sen päässä olevan niemekkeen huomasivat metsästäjät
saapuneensa joen niskaan suurelle metsien ympäröimälle järvelle, jonka
takaa Kalliovuorten rosoiset huiput vartioivat maisemaa. "Noilta
vuorilta", sanoi Jake, "laskee tähän järveen neljä virtaa, ja ne
ovat aivan täynnä majavia. Näette kai", lisäsi hän, "noiden kukkulain
rinteillä olevat kuivuneet puut? Majavat ovat kuolettaneet ne kaikki
kootessaan puita patoihinsa. Ylempänä jokien varsilla on muutamia
niittyjä, jotka ovat aikojen kuluessa muodostuneet samalla tavalla."
Kanootti suunnattiin nyt Jaken ohjeitten mukaisesti järven poikki
erääseen syvään lahteen, joka parin pitkän metsää kasvavan niemen
välitse pisti syvälle maahan. Sen päässä oli pieni viheriä mäki,
jota suuret männyt ympäröivät kaikilta muilta tahoilta paitsi järven
puolelta, jossa ruohokkoa reunusti hopeanvärinen hietikko, mitä aallot
pehmeästi huuhtelivat.
"Tässä on se paikka", sanoi Jake, "ja mielestäni ei juuri
miellyttävämpää voi löytääkään. Järvessä ja joissa on paljon kaloja,
metsissä ja kukkuloilla paljon riistaa ja joissa kosolta majavia.
Ruvetkaamme rakentamaan majaa heti saadaksemme elämämme niin mukavaksi
kuin suinkin."
Nuorukaiset olivat riemuissaan vanhan metsästäjän heille osoittamasta
paikasta. Eläminen hirsimajassa tällä viheriöitsevällä rinteellä
järven rannalla kalojen ja riistan ollessa melkein käden ulottuvilla
oli heidän mielestään onnellisen elämän huippu. Muu maailma oli
jäänyt johonkin käsittämättömään etäisyyteen ja täällä he luulivat
vapautuvansa kokonaan kaikista monista ikävyyksistä, joita he olivat
huomanneet seurustelemisen muiden ihmisten kanssa aiheuttavan.
Kanootti, jonka he tyhjensivät ja nostivat vedestä, kannettiin
mäelle puiden suojaan. Sitten he sytyttivät suuren nuotion, jonka
paisteessa pian pihisi melkoinen hanhi, jonka Pierre oli ampunut juuri
heidän järvelle saapuessaan. Väsyneinä päivän vaivoista paneutuivat
metsästäjät tulen viereen pitkäkseen odottaen nälän aiheuttamin
kärsimättömyyksin ateriansa valmistumista.
Aurinko laskeutui nyt kuin hehkuva rautapallo läntisten vuorten
huippujen taakse kullaten loistavilla säteillään pilvet ja värjäten
vuoret, metsät ja veden kirkkaan värisiksi. Kaukana järvellä, juuri
siellä, missä vesi loisti kuin kiilloitettu kupari, oli paljon
vesilintuja, joiden äänten kaiku pitkästä välimatkasta huolimatta
kuului epäselvästi leiriin.
"Katsokaa, pojat", sanoi Jake viitaten kauemmas rannalle, "tuolla on
paljon riistaa."
Totellen kehoitusta kääntyivät nuorukaiset nopeasti katsomaan huomaten
rannalla pienen antilooppilauman. Kauempana polviaan myöten vedessä
oli useita hirviä, jotka illan hämärtyessä olivat tulleet sammuttamaan
janoaan.
"Tästä paikasta, jossa nyt istun, olen nähnyt järven rannalla yht'aikaa
viisikymmentä hirveä lukuunottamatta valkohäntäisiä antilooppeja, ja
se sattui sen jälkeen kuin olin jo metsästellyt täällä kokonaisen
metsästyskauden."
Koska he eivät nyt tarvinneet lihaa, eivät he ruvenneet ahdistamaan
eläimiä, ja päättivät jättää sen tekemättäkin lähimmässä ympäristössä,
kunnes he olivat saaneet majansa valmiiksi. Sen työn toivoivat
he voivansa suorittaa viikossa. Syötyään läksivät nuorukaiset
kuljeskelemaan järven rannalle ihastellen uutta kotiaan ja löytäen joka
käänteestä jotakin uutta mielenkiintoista nähtävää.
Siellä oli poukamia, jotka näyttivät kokonaan katoavan sananjalkojen
nojollaan olevien rehevien oksien alle. Niihin olivat myskirotat
rakentaneet kupolimaiset pesänsä, ja nuorukaisten tunkeutuessa
tiheikköön ilmaisivat alituiset loiskahdukset, kun ne peloissaan
syöksyivät veteen, niiden suuren lukumäärän. Monenlaiset vesilinnut
ohjasivat pieniä poikasiaan vesitse johonkin syrjäisempään lahdelmaan,
jossa ne saisivat olla rauhassa. Pensaikosta usein kuuluva äänekäs
risahtelu ilmaisi siellä olevan suurempaakin riistaa.
Heidän kulkiessaan alkoi ilma jäähtyä, järven pinnasta alkoi kohota
valkoista sumua, joka pysyi joko paikoillaan tahi vieri hitaasti suurin
pilvin eteenpäin oikullisten tuulenpuuskien kuljettamana. Kun he
palailivat leiriin, kuuluivat lintujen äänet terävinä ja selvästi, ja
järven toisella rannalla olevalta kukkulalta kantautui heidän korviinsa
jaguaarin kiljunta. Heidän saapuessaan leiriin kokosi vanha Jake juuri
parhaillaan risuja.
"Kuulin pantterin kiljunnan", sanoi vanhus, "ja kokoan sen vuoksi
risuja voidaksemme polttaa suurta nuotiota. Se peloittaa pedot pois."
Metsästäjät paneutuivat nyt pitkäkseen nauttiakseen unesta, joka,
kiitos heidän päivän kuluessa kestämäinsä vaikeuksien, tuli syväksi ja
virkistäväksi.
XVI.
ENSIMMÄISET MAJAVAT JA LOPPU.
Juuri kun aurinko ensimmäisillä säteillään kirkasti järven pintaa,
nousivat metsästäjät seuraavana aamuna. Heidän oli sinä päivänä
työskenneltävä ahkerasti, sillä heidän oli valittava ja hakattava
majan hirret ja kuljetettava ne valitsemaansa sopivaan paikkaan. Se
oli tuon ennen mainitsemamme niityn toisessa päässä, jossa eräs suuri
puu suojeli paikkaa polttavilta auringonsäteiltä. Gaultier ja Pierre
tarttuivat kirveihinsä ja pian kaikui metsä kaatuvien puiden ryskeestä.
Ensimmäiseksi työkseen pystyttivät he neljä sileätä paalua maahan niin,
että ne muodostivat neliön. Veistettyään tukit hirsiksi rupesivat
he rakentamaan majaansa hakaten hirsien päihin syvät salvokset ja
kiinnittäen ne lujasti toisiinsa noiden salvosten avulla. Tämä oli
vaivalloista työtä, joka vei heiltä monta päivää, koska hirsien
sijoittaminen paikoilleen kävi sitä vaikeammaksi, kuta korkeammaksi
seinät kohosivat. Mutta nuorukaiset olivat kumminkin kestäviä miehiä,
ja vanha Jake tiesi kokemuksesta monta keinoa, jotka helpottivat työtä.
Viidentenä aamuna heidän tulostaan järvelle olivat majan seinät
valmiit, mutta siinä ei ollut vielä ovea eikä ikkunoita. Ne hakattiin
siihen kirveellä, työ, johon heiltä meni kokonainen päivä, koska
alimmaiset hirret olivat hyvin paksut. Toiseen sivu- ja takaseinään
tehtiin ikkunat ja oviaukko hakattiin järvelle päin olevaan seinään.
Hirsien väliin tukkivat he sammalia ja märkää savea tehdäkseen seinät
aivan ilmanpitäviksi. Sitten veistettiin seinät sisäpuolelta hyvin
sileiksi, nahkoja jännitettiin niiden peitoksi, ja niin saatiin
majan sisäpuoli aivan valmiiksi. Pierre halkoi sitten nuoria mäntyjä
ja näistä karkeista laudoista valmistettiin katto, jolle ladottiin
tuohikappaleita kuten tiiliä niin paljon, että se varmasti tuli
vedenpitäväksi.
Seuraava työ oli uunin muuraaminen. Hakattuaan majan ovenpuoleiseen
seinään noin viisi jalkaa korkean ja leveän aukon latoivat he sen
täyteen kiviä ja turpeita. Tämän aukon ulkopuolelle muurattiin sitten
savupiippu, jonka valmistamiseen kului metsästäjiltä kokonainen päivä,
koska heidän oli pakko kantaa kivet ja turpeet mäelle järven rannalta.
Vihdoin saatiin se kumminkin valmiiksi ja Gaultier kokosi melkoisen
kimpun kuivia risuja heittäen ne uunin avaraan pesään. Ne syttyivät
nopeasti palamaan, ja metsästäjät huomasivat suureksi mielihyväkseen
uunin täyttävän oivallisesti tehtävänsä. Se veti ihmeellisen hyvin,
ja ylpeinä he katselivat savun tupruamista piipusta ja sen leviämistä
majaa suojaavan puun oksien väliin.
Metsästäjät alkoivat nyt valmistaa tarpeellisia huonekaluja uuteen
kotiinsa. Se olikin verraten helppo tehtävä. Tuoleiksi kelpasivat
hirrenpätkät, joiden päät silitettiin kirveellä. Vuodelaitteiden
kehykset saatiin nuorista männyistä, joille levitettiin patjoiksi
nahkoja, hopeamännyn silkinpehmeille lehville levitettyjä karhun-
ja puhvelinvuotia vain, mutta niin joustavia, että niin valmistetut
vuoteet olisivat tyydyttäneet suuremmatkin kuin metsästäjiemme
vaatimukset. Pöydän he veistivät muutamasta äärettömän suuresta
pölkystä tehden sen niin taitavasti, että he siitä oikein ylpeilivät.
Ollen kiintyneet näihin hommiin ei metsästäjillä ollut aikaa
metsästämiseen. Se olisi kumminkin ollut melkein välttämätöntä, ellei
eräs onnellinen sattuma olisi tehnyt sitä tarpeettomaksi.
Eräänä päivänä heidän kovasti työskennellessään tunkeutui komea hirvi
rannalla kasvavasta pensaikosta syöksyen järveen. Pian sen jälkeen
ilmestyi lauma nälkäisiä susia, jotka seurasivat jälkiä kuin koirat
ulvahtaen tuntiessaan hajun silloin tällöin kimakasti.
Huudettuaan Gaultierille ja Jakelle, että he kantaisivat kanootin
järveen, tarttui Pierre pyssyynsä juosten rannalle. Heti kun sudet
huomasivat metsästäjät, peräytyivät ne metsän laitaan, jossa ne
istuivat riippuvin kielin nähtävästi odottaen osaansa saaliista.
Hirvi ui kumminkin sillä aikaa voimakkain vedoin järven keskusta kohti
pitentäen itsensä ja takaa-ajajiensa välisen matkan ainakin sadaksi
viideksikymmeneksi metriksi. Pierre luotti kumminkin taitoonsa ja
tähtäsi tarkasti eläintä päähän, joka suurine sarvineen ylpeästi halkoi
lainehtivaa vettä.
Laukauksen vaikutuksesta rupesi eläin telmimään hurjasti vedessä
kääntyen takaisin rantaa kohti. Sen ponnistukset heikkenivät kumminkin
pian lakaten vihdoin kokonaan. Mutta ennen sen vajoamista pohjaan
saapui Gaultierin ja Jaken meloma kanootti paikalle, ja kumartuen
eteenpäin tarttui vanha metsästäjä sen suuriin sarviin käskien
Gaultierin meloa takaisin rannalle, jolle hirvi sitten vedettiin. Tämän
jalon riistan herkullinen liha riitti heille niin pitkäksi ajaksi,
kunnes he seitsemännen päivän iltana saivat majansa valmiiksi.
Seuraavana aamuna läksivät metsästäjät kanootillaan vesille suunnaten
kulkunsa eräälle virralle, joka alkaen vuoristosta laski vetensä
järveen. Harmaa sumu, joka oli kohonnut järvestä edellisenä iltana, ei
ollut vielä haihtunut.
Aurinko hajoitti kumminkin pian tuon kylmän höyryn valaisten sekä
metsän että järven lämpimillä säteillään.
Jake oli suunnitellut tämän matkan ottaakseen selville majavien
olinpaikat ja saadakseen varmuuden, oliko niiden lukumäärä vielä
yhtä suuri kuin ennenkin. Heidän ei tarvinnutkaan olla pitkää aikaa
tietämättöminä tästä, sillä he saapuivat pian padolle, jonka nuo
ahkerat insinöörit olivat rakentaneet joen poikki. Sen yli syöksi
vesi muodostaen pienen putouksen. Gaultier ihmetteli noiden sitkeiden
pienten eläimien taitavuutta, jolla he olivat suunnitelleet patonsa.
Sen sijaan että se olisi rakennettu kohtisuoraan virtaa vasten, oli se
kyhätty niin vinoon, ettei se vastustanut virtaa, joka paremmin liukui
sitä pitkin kuin syöksyi sitä vastaan.
Eläimet olivat nähtävästi aivan äskettäin otaksuneet virran rupeavan
tulvimaan, koska ne olivat osittain purkaneet padon jättäen vedelle
vapaan kulun. Niiden pesien kupolinmuotoiset katot pistivät esiin
virrasta säännöttömien välimatkojen päässä. Niiden katoilla oli
juuri äskettäin poikki nakerrettuja paaluja, joita eläimet olivat
koonneet joko vahvistaakseen majojensa kattoja tahi kuljettaakseen
ne ensimmäisen tulvan avulla kauemmaksi. Yksikään eläin ei ollut
näkyvissä, ja tyytyväisinä näkemäänsä tarkastivat metsästäjät
kaikki joet järjestyksessä. Kaikissa niissä oli majavia kosolta, ja
ahdistamatta niitä palasivat metsästäjät hyvin mielissään asuntoonsa.
Seuraavan viikon kuluessa saivat metsästäjät, jotka olivat virittäneet
ansansa kaikille poluille, viisikymmentä majavaa. Nahkojen kuivaaminen
vei heidän aikansa kokonaan, koska he keskeyttämättä jatkoivat
pyyntiään. Eivätkä ainoastaan majavat, vaan myöskin hirvet, karhut,
vuoristolampaat, jaguaarit ja muut eläimet saivat luovuttaa nahkansa
heidän varastonsa lisäämiseksi.
Kertomuksemme lähenee nyt loppuaan. Olemme seuranneet metsästäjiämme
heidän monissa seikkailuissaan ja vastuksissaan siitä asti kuin he
läksivät Finlay Housesta, nähdäksemme heidät vihdoin turvallisesti
sijoittuneina vuoristomajaansa, johon he ovat alkaneet koota suurta
saalista kalliita turkiksia.
Mielemme muuttuu surulliseksi hyvästellessämme reippaita nuorukaisiamme
ja heidän vanhaa toveriaan, tunne, johon toivomme nuorten lukijaimmekin
ottavan osaa. Keväällä aikovat metsästäjät palata samaa tietä
myydäkseen metsästyskauden kuluessa kokoamansa nahat. Ehkä meillä
silloinkin on tilaisuus seurata heitä myötävirtaa ja kertoa sitten
heidän seikkailuistaan niiden nuorien ystäviemme huviksi, joita näiden
sivujen sisällys on miellyttänyt.