Suomen kansalle.
(Herää Suomen johdosta).
Arot Aasian muinen sä mittailit,
Poro sull' oli vain sekä sukset.
Kotaliedellä lastasi lämmitit,
Kun kuurass' ol' kodan ukset.
Oli taikoja tietosi, taistoja työs,
Ja synkkä se oli sun yös.
Ja sitten sä läksit lännemmäs,
Löit niitä, kun kulkuas esti.
Sä taistelit, sait yhä tännemmäs,
Ja vielä sun yötäs kesti.
Moni lapsesi tiellen lankesikin,
Jäi vierahan kahleisin.
Mut etpä sä kuollut kuitenkaan,
Oli synnyt sulla ja kalpas.
Sä aamua vuottaen eistyit vaan
Ja murtelit tieltäsi salpas.
Ja vihdoin, vihdoin koitti jo koi --
Mut kylm' oli aamusi, oi!
Oli halla ja nälkä ja rauhattuus,
Tok' hetkeä ei, jona horjuit!
Sun voimasi, laulusi ain' oli uus,
Ja niillä sä kuoloa torjuit.
Sä toivoit päivää selkenevää,
Mi tuskia lievittää.
Mut vielä sun vastahas hankittiin --
Oli holhonas vieras toinen --
Sun valtasi, kielesi vangittiin,
Oman lieden luon' olit loinen.
Ken uusia itkujas kuunteli, ken?
Sinä turvasit oikeuteen.
Oli niinkuin päiv' olis seljinnyt!
Ihastellen mailma sun huomas.
Hikes, vaivojes heelmät ne _sun_ oli nyt,
Ja Väinönlaulu on luomas!
Jo vartioääniä vahvoja soi,
Ne lohtua mielees toi.
Vaan on kuni taas uus synkeys sais --
Lopun Luoja ei sallinut tulla --
Ja taas sun päätäsi tallattais,
Mut vielä on synnyt sulla!
Ja vielä on uskosi horjumaton,
Ja lapsesi valveill' on.
Siis, Suomeni, kansani, synnyinmaan',
Ei sammune huomenes koittoon.
Sä Herää Suomeas laula vaan,
Ja oikean luota voittoon!
Elon virran ne luottehet suoniis luo,
Ja toivoa, hoivaa tuo.
1891.
Oksaselle.
(Lausuttu Aug. Ahlqvistin haudalla 23/11 1889).
Jo hautansa aukes,
Jo peittävi seppoa santa.
Käs' raution raukes,
Ja surren huokuvi ranta,
Kun kuusien alla hän uinuu.
Mut "säkenet" sentään,
Mitk' ilmahan nousivat yössä,
Ne vieläkin lentää,
Vaikk' ei ole seppoa työssä,
Vaikk' kuusien alla hän uinuu.
Ja loistaen kauan
Ne kertovat rakkaudesta,
Mi lämmitti rauan --
Ja raution raatamisesta,
Mi kuusien alla nyt uinuu.
Ja matkallansa
Yhä, luoden tulta, ne liitää,
Ja Suomen kansa
Se siunaten seppoa kiittää,
Mi kuusien alla nyt uinuu.
Aug. Ahlqvistin hautapatsasta paljastettaessa 1/5 1893.
Tän paaden alle,
Joka kylmänä kumpua painaa,
Sen kummun hiekkaan
On suljettu vainaa,
Yks seurasta Suomen lasten.
Mut paaden yllä,
Ja loitos ympäri senki
On niin kuni kulkis
Sen vainajan henki,
Yks Suomen henkiä suurin.
Ja paaden alla
Vilu viertävi vainajan tuhkaa.
-- Mut ympäri, yllä
Jos kylmätä uhkaa,
On niinkuin henki se haastais.
Ja ken haaston kuuli,
Sen voimaks' urheni mieli:
Näet hengen kieli
On _Suomen kieli_,
Ja aines on _Suomen valta!_
Ja taistelutyössä
Se henki on kansalla myötä,
Ja se syttävi tulta
Jos aik' olis yötä --
Ja Ahlqvist elävi jälleen.
Häme.
Oi katsos harjua korkeaa
Ja katsos peltoja noita,
Ves-vyötä katsos valtavaa
Ja kuuntele kuusikoita,
Suvitaivohon sitten silmäs luo
Kuva Hämeen sulla on tuo.
Ja kuule vielä kun kulkeissas
Sävel tuttava soi salotieltä,
Saat riemua uutta ja lohtua taas:
Se Suomen on, Suomen kieltä!
Omin äänin, vierahat yllättäin,
Se ain' on laulanut näin!
Ja sitten nähkös sä kansa tää,
Sen jäykkyytt' älkösi pilkkaa!
Maat tähkivän näet, ah, monta nää
Hien nieli ja hurmehen tilkkaa!
Se taistoja kylläkin koittanut on,
Mut sen jäykkyys voittanut on.
Sä kertoman kaunihin kuulitkos
Se jäänyt on kansan suuhun --
Kun sodan sorrossa, ahdingoss'
Se aapisen piirsi puuhun!
Silt' iso-viha jo kaiken vei,
Mut uskoa Luojaan ei!
Ja yössä myöskin se johdokseen
Sai taijan vain sekä loihdun,
Mut katsos kuinka jo korkeellen
Se nostavi tiedon soihdun! --
Häme herttainen! Ole onnekas ain',
Tätä soihtua valvo vain!
Kangasalan harjulla 9/7 1890.
Suomen päivä.
(Juhlaruno Tampereen arpajais-kansanjuhlassa Etelä-Hämeen
kansanopiston hyväksi 4/7 1895).