Raskauden aika on "sukua myöten": poikaa pitää kantaa hiukan kauemmin
kuin tyttölasta. "Pesemisistä" ei oikein tarkoin saata laskea
synnytyshetkeä, sillä ne voivat monesti käydä "kohunkin peällitshi".
Raskaana, _paksuna eli vatshan keralla_ ["vatshan kerallini naini"
sanotaan monesti raskaasta vaimosta] ollessaan on vaimon kaikin tavoin
huolehdittava elämästään ja toimistaan, jottei hänelle eikä varsinkaan
pienokaiselle sattuisi mitään vaaraa ja vahinkoa. On ehdottomasti
vältettävä kaikkia semmoisia vaikeita töitä, joista suorastaan olisi
pienelle ruumiillista vahinkoa. Niinpä ei saa kangasta kutoa, koska
pitäisi istua ahtaissa kangaspuissa, ei myöskään tunkeutua ahtaaseen
kiukaaseen uunia saveamaan eikä liioin lampaita keritä, lampaat kun
saattaisivat ketturoidessaan pahasti satuttaa.
Lisäksi ovat varsin monet seikat kiellettyjä, koska niistä saattaa olla
vahingolliset seuraukset. Niinpä ei saa siekloa (seulaa) käyttää, koska
lapsi tulisi siitä kipeäsilmäiseksi. Ei saa _leikata hiuksia_, ei
itseltä eikä toiselta, silloin lyhentäisi lapsensa ikää. Ei saa _sitoa
vastaa, ei uunihavua_, ei lattialuutaakaan, sillä siitä olisi
seurauksena vaikeat synnytykset. Ei saa istua _kynnyksellä_, siitä
tulisi lapsi kateeksi ja pahaveriseksi, ei myöskään _tulipuulla_
(palavalla puunrungolla), koska lapsi tulisi mustapäiseksi. Ei saa
astua _aisojen_ ylitse, kun reki on pihalla aisat maassa -- lapsi
tulisi siitä väärä-sääriseksi. Kylyssä käydessään ei vaimo saa _kylpeä
maassa_. vaan lauteilla, jottei synnytys tulisi olemaan vaikea. Kylystä
tultua ei saa _kasvojaan kuivata_ minkäänlaisiin pyyhkeisiin, silloin
saa verevämmän lapsen. Ei seulan eikä kankaiden alitse saa kontata,
muuten lapsi jää pienikasvuiseksi. Vaimon on myös varottava silmiään.
Ei saa kynnyksen yli katsoa huoneeseen, jossa on raskaana olevia
naisia, muuten synnytykset tulisivat olemaan vaikeat. Ei saa katsoa
jäniksen turpaa, koska lapsesta tulisi pahannäköinen. Sama seuraus on,
jos katsoo _peiliin_. Jos katsoo eläimien teurastusta taikka tulipaloa,
tulee lapsesta "tainnehtelija", kaatuvatautinen. Niin käy myös, jos
katsoo _kuolevan_ hengenlähtöä taikka on vain samassa huoneessakin,
samoin vielä, jos katsoo hautaan vainajaa sinne laskettaessa. Eikä ole
hyvä ensinkään mennä hautausmaalle, voi tarttua lapseen kalma. Vielä on
vaimon varottava, ettei mene metsään, missä saattaisi _kontion_
kohdata. Kontio hyökkäisi ja tappaisi heti, varsinkin jos vaimolla on
poikalapsi kannettavana. Sillä karhu kyllä tietää, kuka kantaa
poikalasta, sen vastaista vihamiestä.
"Vatsan kerallisen" vaimon pitää myös muistaa, ettei saa riidellä eikä
kiroilla, muuten tulee lapsesta pahantapainen ja kiroilija. Laulamista
ja pajattamista on myös vältettävä, siitä kun saa itkijän lapsen. Ja
pitää aina koettaa olla puhtaissa vaatteissa, jotta lapsikin tulisi
puhdasluontoinen.
Ruokiinsa ja syötäviinsä sekä syömistapoihinsa nähden on raskaalla
vaimolla paljon vaarinotettavaa. Jos hän syö kalanpäitä, tulevat lapset
isopäisiä, jos paistettuja perunoita, tulee lapsesta pahannäköinen. Jos
taas syö lautaselta, tulee lapsesta suurisuinen, jos keittäessään
maistelee kattilasta keittoa, tulee lapsesta varas, taikka jos
kattilasta suolaa maistelee, tulee lapsesta kärkäs. Ei liioin saa syödä
mitään "sisälöstäh", povestaan, eikä muuten salaisesti mitään suuhunsa
pistellä, siitä alkaa lasta "vihoamah". Hääpöytään ei "vatsan
kerallinen" saa ensinkään istua, koska se on varotettu pöytä, siitä
voivat helposti pahat tarttua.
Maatessaan ei vaimo saa nukkua selällään, koska silloin voisi
paholainen vaihtaa lapsen vatsasta. Eikä pidä koskaan nukkua yksin,
sillä paha helposti "pristaaniu" [tarttuu], pääsee lähemmäksi ja
vaihtaa lapsen. Miehensä kanssa kun makaa, pitää miehen käden olla
vaimon vyötäröllä tai kaulalla taikka säärivarren vaimon jaloilla,
jottei paha pääse pillojaan tekemään.
Kun vaimo tuntee lapsen ensimmäisen elämänilmauksen, pitää hänen heti
katsoa miestään silmiin. Siitä tulee lapsi isänsä näköiseksi ja vaimo
saa enemmän poikalapsia kuin tyttöjä.
Mitä vaimo kannanta-aikanansa tekee taikka vain aikoo tehdä, se tulee
lapselle tavaksi. -- Ne pahat, jotka lapsi äidin kannanta-aikana saa,
eivät korjaudu millään keinoin eikä taioin.
Ensimmäistä lasta kantaessaan vaimo varsin kovasti "häpieu". Hän ei
tahdo kehdata näyttää silmiänsä kellekään tutulle, moni ujostelee omaa
miestäänkin, varsinkin kun kuorma alkaa tulla kovin näkyväksi. Kun
vaimo alkaa "häpiellä", niin siitä jo huomataankin, että "ei ole oikein
tolkussa tuo imehnini, kun niin häpielöö". Mutta se on aivan "ilkie
imehnini ta ymmärtämätön", ken ei osaa hävetä, vaan silloin vielä
miehensäkin mukana lähtee jonnekin, "kävelöö Piiterih (Pietari)
näyttelömäh... ei häpietäh tunne." Kun sitten lapsi syntyy, niin ei
sitä "kehata näyttöä ni millänä". "Huikie" on antaa sitä isän "yskäh",
syliin, taikka siitä ottaa.
Jos vaimo raskaana ollessaan "pelästyy" ankarasti, mitä sitten
säikähtäneekin, voi sikiö _murentautua_ eli syntyä niin aikaisin,
"ettei ole vielä kovossa". Taikka voi vaimo silloin saada
"kesenaikusen". kesken syntyneen, kuolleen lapsen.