VI.

Gulyásin herrasväki oli sillä aikaa onnellisesti saapunut ----'iin ja,

löydettyänsä Julian asunnon, tähän majoittunut. Emäntä vastaan-otti

kunnioitetun perheen erinomaisen sydämellisesti ja vei heidät sairaaksi

luullun nuoren herran luokse, jonka Zsuzsi täti tunsi pojaksensa.

Kovasti nyyhkyttäen lankesi hän hänen kaulaansa, ja huomasi vasta

sitte, että emäntä hyväntahtoisuudessaan oli pukenut tuon kelpo pojan

kauniisen, silkkiseen yö-nuttuun, kirjaeltuihin tohveleihin ja

kulta-tupsuiseen myssyyn, jotka kapineet vielä oli tallella

ensimmäiseltä mies-vainajaltaan.

Zsuzsi täti ei voinut kylläksi kiitoksiansa lausua poikansa

ihmeellisestä pelastuksesta ja hellästä hoidosta, ja varmaankin

kymmenen kertaa sanoi hän Julialle suoraan: "jospa Sándor'illani olisi

noin kelpo puoliso, silloin olisin huoleton hänen kohtalostaan, silloin

tietäisin, että olen uskonut hänet hyviin käsiin". Julia vastasi tähän

puheesen suloisimmalla hymyllään; sitte vei hän tuon kunnon perheen

komeain saliensa lävitse, näytti posliininsa, hopeiset pöytäkalunsa,

koristeensa. Zsuzsi täti oli aivan haltioissaan ihmettelemisestä ja

ylisti kaikkia pilviin saakka; kaikki oli hänestä aivan erinomaista.

Sillä välin otti Nánásy setä herra Menyhért'in erikseen, vei hänet

kanssansa tupakka-huoneesen ja teki hänet yhdessä henkäyksessä tutuksi

Julian omaisuus-olojen kanssa, puhui hänen taloudenhoitajastaan, hänen

pehtoristaan, hänen loistavista tuttavuuksistaan komitatin ylhäisinten

perheitten kanssa, eikä unhottanut mainita hänen mies vainajansa

testamenttia, joka antoi leskelle täyden oikeuden omaisuuden

käyttämiseen siinäkin tapauksessa, että hän uudestaan naimisiin menisi.

Kaikki nämät asiat esiintoi Nánásy setä puheliaalla ystävällisyydellä,

eikä Menyhért herra herennyt häntä suurimmalla tarkkaavaisuudella

kuuntelemasta, tuskin huomaten että aika kulumistaan kului.

Atrian aikana nousi ihmetteleminen korkeimmilleen; vieraat eivät

tietäneet, mitä enemmän kiittäisivät, ruokiako vai maljoja, joissa

niitä tarjottiin. Ainoastaan Péterkelle oli asia selvillä: häntä

miellyttivät vaan nuot kaikenlaiset tortut, joita hän mielensä mukaan

sai valita; mitä hän ei jaksanut syödä, pisti hän taskuihinsa, niin

että hän ruoalta päästyä tuskin pääsi liikkumaan. Julia täytti vielä

hänen lakkinsakin kaikenlaisilla makeisilla. Poika mukula riemasteli ja

särki iloissaan rikki yhden lautasen.

-- "No, poikaseni", sanoi Zsuzsi täti, ottaen syliinsä tuon herttaisen

sikiön, "kenestä pidät enemmän, Linka tädistä vai Julcsa tädistä?"

-- "Linka tädistä en pidä, sillä hän ei antanut minulle suklaata, kun

sitä pyysin".

-- "Sinä pidät siis enemmän Julcsa tädistä, etkö niin?"

-- "Hm".

Julia hymyili ja taputteli poikaa hellästi poskille.

Tämä oli jo seitsemäs päivä, ja koko kaupunkiin oli se tieto levinnyt,

että kaunis leski tänäpänä viettää häitä. Sukulaisetkin alkoivat

saapua, yhdet vaunut toistensa perästä vierivät pihaan, huoneet

täyttyivät juhlavaatteisin puetuilla vierailla, joitten keskellä

perheen _perpetuum mobile_ hääri salaperäisellä katsannolla, siellä

täällä kuiskaellen. "Missä morsian on? Missä ylkämies on?" kysyttiin

joka taholta, eikä hän tällä kertaa kenellekään sanonut muuta, kuin

että Julia pukee itseään.

Hääväen kokoontuessa pääsaliin, otti Julia yllensä Pestistä tuodun

loistavan morsiuspuvun. Hän näytti siinä todelliselta haltiattarelta,

hänen kauneutensa herätti ehdotonta ihastusta. Hän seisoi juuri ison

seinäpeilin edessä pääkoristettansa järjestämässä, kun ovi aukenee, ja

ken astuu sisään katuvaisella katsannolla? -- Kálmán'imme.

Julia, joka seisoi selkä häntä päin, näki peilistä sisään-astuvan

runoilijan ja, hämmästystään kerkeästi salaten, kääntyi hänen

puoleensa, katseli häntä ystävällisillä silmäyksillä ja sanoi hänelle

hellällä soimauksella:

-- "Häijy ihminen! Panna minut näin kovaan koetukseen. Jos en niin

hyvin tuntisi teidän mielenlaatuanne, olisin ollut valmis epätoivoon

teidän tähtenne lankeemaan".

Kálmán joutui aivan ihastuksiin tästä odottamattomasta vastaan-otosta,

syöksi heti Julian jalkoihin ja huudahti innoissaan:

-- "Te ette siis koskaan ole epäillyt minua?"

-- "Kuinka olisin saattanut uskoa, että te jättäisitte minut, kun koko

maailma jo tietää, että aion naimisiin mennä? Minun olisi täytynyt

ajatella sangen pahaa teistä, jos olisin voinut otaksua, että te noin

epäjalosti tahdoitte masentaa naista, joka teitä rakastaa. Minä en

uskonut sitä, minä olin varma siitä, että tämä teiltä vaan oli

runollinen oikku, jolla tahdoitte sydämeni voimaa koettaa, ja että te

viimeisellä hetkellä olisitte takaisin palaava. Todistuksena siihen on

se, etten peräyttänyt kutsumuksiani, vaan päin vastoin suoritin kaikki

valmistukset määrätyksi päiväksi; niin lujasti luotin teidän

uskollisuuteenne".

-- "Niin, Julia, sinä et ole luottamuksessasi pettynyt", änkkäsi

ihastuksissaan Kálmán, "tämä oli vaan koetus, jonka sinä olet

voitollisesti kestänyt, ja minä rakastan sinua nyt sata kertaa

enemmän".

Julia käänsi itsensä ympäri peilin edessä, teki viehättävästi hymyillen

kumarruksen Kálmán'in edessä ja kysyi veikistelevällä silmäyksellä:

-- "Olenko kaunis?"

-- "Oi, taivaallinen!" huusi runoilija ja lankesi taas innostuneena

Julian jalkoihin.

Samassa hetkessä astui Nánásy setä sisään, ilmoittaen että pappi oli

tullut vihkimistä toimittamaan.

Julia kaatoi muutamia tipauksia essbouquétä nenäliinaansa ja astui

ulos saliin, nojautuen Nánásy sedän käsivartta vastaan, joka

menuetti-askelilla käydä tepsutteli kauniin holholaisensa rinnalla.

Vieraat riensivät tavan mukaan viehättävää morsianta tervehtimään;

herra pastori astui, käsiään hieroen, hänen eteensä ja kysyi

virallisella hymyllä kunnioitetun ylkämiehen nimeä.

Julia heitti voitonriemullisen silmäyksen ympärillä seisoviin miehiin,

jonka huomattuansa Kálmán syöksähti edessään seisovien ihmisten

varvasten ylitse, raivataksensa itselleen tietä kauniin morsiamen

luokse. Mutta juuri kun hän oli ehtinyt perille, oli Julia jo tarttunut

-- Sándor orpanamme käteen, ja esitteli hänet papille.

-- "Tässä on ylkämieheni, jalo herra Sándor Gulyási".

Kálmán hoiperteli säikähtyneenä seinää vastaan ja kadotti niin kaiken

mielenmalttinsa, että hän ensin kompastui kolmen tuolin ylitse, istahti

sitte erään lihavan rouvan syliin ja, siitäkin pois karkoitettuna,

aukasi ison kaapin oven, mennäksensä sen lävitse ulos huoneesta; kun

hän vihdoin oli päässyt ulos pihalle, puhutteli hän vastaansa tulevaa

lapsentyttöä rouva tädikseen ja pyysi häntä antamaan itselleen lasin

vettä, sillä hänen oli vilu.

Vielä suurempaan hämmästykseen joutui muuan toinen ylkämies. Kun Julia

vei hänet papin eteen, katsoa töllisteli hän vaan, kuin paistettu kala,

ihan kuin olisi luullut kuoleman-tuomion päänsä ylitse luettavan. Asia

oli jo aikaa sitte suoritettu vanhusten välillä, ja Sándor'ille sitä

ennakolta ilmoittaa oli katsottu tarpeettomaksi; Julia oli liiaksi

vakuutettu ihanuutensa voitosta, jotta hän olisi epäillyt tämän

uhkayrityksen onnistumisesta.

Sándor antoi siis asettaa itsensä vihkipöydän eteen, niinkuin

pyhä uhrikaritsa, ja kun pappi häneltä kysyi: "rakastatko tätä

kunnian-arvoisaa naista, jonka kädestä kiinni pidät?" unhotti hän

siihen vastata ja tuijotti vaan herra pastoriin, kunnes hänen isänsä

huusi: "rakastat kuin rakastatkin, kuinka et häntä rakastaisi, tietysti

häntä rakastat". Tästä Sándor palasi järkeensä ja kertoi sitte

kauniisti vihkisanat. Emme kuitenkaan voi kieltää, että hänen hampaansa

silloin vähäisen kalisivat.

Kaikki kävi hyvässä järjestyksessä. Sitä seuraavat kemut vapauttivat

mielet ahdistuksesta. Lukijain rauhoitukseksi täytyy mainita, että

Sándor orpanamme illallisen jälkeen vielä tanssikin, ja astui monen

herran ja naisen jalalle.

* * * * *

Varhain aamulla seuraavana päivänä näemme kolme nuorta miestä kävelevän

eräässä kaupungin ulkopuolella olevassa puistossa; yksi niistä oli

Károly, molemmat muut hänen kumppanejansa paikkakunnalla, jotka olivat

kutsutut todistajiksi kaksintaistelussa Kálmán'in kanssa.

Loukattu nuori mies vaati todenperäistä hyvitystä kohtauksesta

Berkessyn kanssa, ja todistajat katsoivat Károly'in tarjouksen

hyväksyttäväksi.

Kohtaus Julian häissä oli vielä kymmenkertaisesti kiihoittanut

Kálmán'in murhahimoa; hän juoksi kaikissa kahviloissa, korkealla

äänellä huutaen, että hän huomenna on kylpevä joko omassa taikka toisen

veressä, ettei hän tyydy ainoastaan siihen, että lähettää luodin

Károly'in päähän, vaan leikkaa noilta muiltakin nenät korvat poikki.

Turhaan hänelle muistutettiin, että jos hän tahtoo kaikki nämät tehdä,

hän kumminkaan älköön sitä ennakolta kuuluttako, koska häntä muuten

pantaisiin kiinni. Se on hänelle yhdentekevä! Viekööt hänen päänsä, jos

mielivät, mutta hän on veristä kostoa etsivä...

Károly ja hänen kumppaninsa olivat jo kävelleet hyvän puolen tuntia

mainitussa puistossa, kun vihdoin Kálmán'in molemmat todistajat

saapuivat -- yksinänsä, ja suuttuneella katsannolla antoivat

vastapuolueelle kirjeen, jonka Kálmán herra oli kirjoittanut ja joka

julki luettuna kuului näin:

"Hyvät herrat!

"Tyvenemmällä mielellä asiata mietittyäni, olen havainnut, että

jokapäiväistä korkeammat velvollisuudet kieltävät minua henkeäni

alttiiksi panemasta. Se nero, jonka luonto minulle on lahjoittanut, ei

ole ainoastaan minun, vaan isänmaani, koko ihmiskunnan oma, ja sitä en

saa unhottaa. Kaksintaistelu voipi tapahtua ainoastaan yhdenvertaisten

välillä, eikä minun tarvitse teille selittää, että hengelläkin on

ylimyskuntansa. Tuokaa vastaani joku, joka hengen valtakunnassa seisoo

samalla asteella kuin minä, silloin minä mielelläni mittelen miekkaani

hänen kanssaan. Muuten lähden minä ijäksi pois tästä kaupungista,

etsimään nerolleni paremmin sopivaa vaikutus-alaa", jne, jne.

Todistajat katsoivat hämmästyneinä toisiinsa, yksi nauroi, toinen

kiroili. Károly sanoi heille jäähyväiset, astui odottaviin vaunuihinsa

ja ajoi takaisin Berkessyn maatilalle.

Siellä tulivat häntä vastaan tämän vaunut. Hänen äitinsä, sisarensa,

vanha Berkessy ja tämän tytär istuivat siinä ja kaikki riemuitsivat

suuresti kun näkivät hänet. Joku heidän tuttavistaan, joka oli kuullut

Kálmán'in kerskailua kahvilassa, riensi heille siitä vielä samana yönä

tietoa viemään; nämät ajoivat nyt kaikki täyttä laukkaa ----'iin ja

iloitsivat sanomattomasti, nähdessään Károly'in eheänä takaisin

palaavan, varsinkin kun hän rauhoitti heitä sillä tiedolla, että koko

asia oli päättynyt ilman mitään onnettomuutta.

Mukavuuden vuoksi astui sitte Berkessy Károly'in vaunuihin istumaan, ja

kaikki lähtivät takaisin hänen asuntoonsa.

Matkalla kysyi vanha herra Károly'ilta, minkätähden he tahtoivat

tapella, ja saatuansa tietää syyn siihen, levitti hän silmät selälleen.

-- "Mutta mikä oikeus sinulla on minun puolestani hyvitystä antaa?"

-- "Se oikeus, joka pojalla on isänsä puolesta".

Berkessy hymyili.

-- "Mutta ethän sinä ole minun poikani".

-- "Mutta minä voin tulla siksi".

-- "Hm, orpanani. Se on totta, että sinä olet kelpo, hyväsydäminen

poika, mutta sinusta sanotaan, että myöskin olet iso hulivili".

-- "Siinä sanotaan oikein. Mutta eikö se juuri puolestani puhu? Jos en

olisi ollut hulivili, seuraisi siitä, että vastedes saattaisin tulla

siksi".

-- "Niin, mutta kuka vakuuttaa minua siitä, ettet vastedes tule

semmoiseksi, kuin tähän asti olet ollut?"

-- "Hyvä, setäseni; antakaa minulle yhden vuoden määrä-aika. Jos sen

vuoden kuluessa saatte kuulla jotakin pahaa minusta, silloin älkää

minua enää huoneesenne laskeko; mutta jos sillä aikaa voin osoittaa

itsessäni olevan kylläksi voimaa pitämään lupaustani, niin..."

-- "Silloin en enää laske sinua huoneestani", täydensi vanha herra

lausetta.

* * * * *

Yhden vuoden kuluttua näemme uudestaan ystävämme.

Károly piti lupauksensa. Rautaisella johdonmukaisuudella täytti hän,

mitä oli luvannut; hän meni tosin huveihin, mutta koko aikana häntä ei

voitu pakoittaa ainoatakaan viinilasia juomaan; juopuneitten ihmisten

joukossa istui hän yksin selväpäisenä, eikä häntä myöskään voitu saada

kortteja käteensä ottamaan. Sen sijaan asetti hän talouttansa

järjestykseen ja oppi kieliä. Yhden vuoden kuluttua häntä tunnettiin

mitä säädyllisimmäksi, sivistyneimmäksi nuoreksi mieheksi koko

paikkakunnassa. Minun täytyy sanoa, että hän vielä nytkin sitä on.

Hän otti Linan vaimokseen, ja rakasti häntä uskollisesti. Seitsemän

talvea, seitsemän kesää eivät ole heidän perheellistä onneansa

häirinneet. Tämä onni tavallisesti kuvautuu vaimon kasvoille, ja Linan

kasvot kävivät vuosi vuodelta kauniimmiksi.

Sándor orpanammekin on onnellinen; hänellä on tarpeeksi kaunis puoliso,

tarpeeksi paljon rahoja ja hän itse on enemmän kuin tarpeeksi

yksinkertainen, jottei hänen onnensa olisi täydellinen. Zsuzsi täti käy

heitä joka vuosi tervehtimässä, ja käyttää miniänsä vanhoja

silkkihameita.

Abrahám herrakin on onnellinen: hän nai Boriskan; hänen ei kumminkaan

nyt enää tarvitse tälle mitään palkkaa maksaa.

Setä Lörincz Kassay'kin on onnellinen. Sukulaisista, vieraista ei

koskaan ole puutetta hänen talossaan; hänen tyttärellänsä on joka

sormen päässä yksi kosija, ja näitten joukossa ei nyt jo täysikasvuinen

Péterke ole viimeinen, ei ainakaan mitä pään suuruuteen tulee.

Ainoastaan Kálmán on vielä nytkin onneton. Tuosta suuria toiveita

herättävästä hengestä tuli aikojen kuluessa särkynyt, väärin tuomittu

nero. Joka kerta kun luette huonoja värssyjä, ajatelkaa häntä ja

surkutelkaa hänen kohtaloansa!