Kirjoitti
Arne Garborg
Suomentanut
Minna Canth
Ensimmäisen kerran julkaissut
G. W. Edlund 1886.
Esipuhe.
_Norjan kirjallisuus on runsastuotteinen. Jokainen vuosi ilmestyy uusia,
arvokkaita teoksia. Ibsen, Björnson, Kielland ja Lie ovat väsymättömiä,
heitä seuraa kintereissä koko joukko nuoria, toivorikkaita
kirjailijoita. Ja he menevät yhä eteenpäin, pysähtymättä mihinkään
voitettuun asemaan; aatteiden moninaisuus, katsantotapojen alkuperäisyys
on heidän voimansa._
_Nuorempien kirjailijoiden joukossa on *Arne Garborg* viime aikoina
herättänyt suurta huomiota kirjoillaan "Ein Fritenkjar" ja
"Bondestudentar" sekä viimeksi lyhyemmillä kertomuksilla, joista tässä
muutamia käännettyinä esiintuodaan suomalaiselle yleisölle. Hän
kirjoittaa kansanmurteella, jo silläkin osoittaen, mihin suuntaan hänen
pyrintönsä käyvät. Georg Brandes lausuu Arne Garborgista
aikakauslehdessä "Tilskueren" muun muassa seuraavaa:_
_"Hän käyttää kirjoituksissaan mielihalulla sanaa *intens*; se kuvaa
koko hänen olentonsa. Siinä on jotain jännitettyä, semmoista, joka
käyttää täyden voimansa, kaikessa mitä hän eteen ottaa. Hänellä on
uskovan polemikerin luonto, hän käyttää erityisiä tapoja, kiistelevää,
puolustavaa, hyökkäävää, kertovaa, kuvaavaa, leikillistä esiintyen aina
julistajana sekä kurittajana. Hän on jo päässyt kehityksensä perille ja
ilmestyy nyt ei ainoastaan kirjailijana vaan myöskin miehenä, joka
muuten norjalaisessa kirjallisuudessa ei olekaan niin tavatonta kuin
usein muiden maiden. Hänellä on suuret voimat -- johdonmukainen
ajattelija, jonka suonissa talonpojan ja taiteilijan veri virtaa -- ja
hänellä on rikkaat voimat; sillä paitsi sitä, että hän on kriitikeri,
joka innolla harrastaa selvyyttä, ja jonka stiili on loogillinen, hän
myöskin on samalla todellinen runoilija, ja tuntee perinpohjin sen
pienen piirin ihmissieluja, jotka hänen kotimaansa suhteet ovat
synnyttäneet; ja hänellä on sekä elävät värit, että hieno, hyvin
kätketty ja valtavasti vaikuttava ironia käytettävinään, kun hän kuvata
tahtoo. Hänen taiteensa on karaktäri-taidetta ja siinä juuri sen voima
on tähän saakka ilmestynytkin._
_Samoinkuin Aleksander Kielland, joka on pari vuotta Arne Garborgia
vanhempi, kirjailijana kokonaan kuuluu tuohon korkeampaan keskisäätyyn
josta hän on lähtenytkin, ja jota hän taidolla kuvaa, edustaa Arne
Garborg taas "uutta yhteiskuntakerrosta", joksi Gambetta sen nimittää.
Hän on köyhän talollisen poika, joka vähitellen on valloittanut
itselleen koko aikansa kehittyneimmän sivistyksen ja seisoo nyt
ensimmäisessä rivissä oman säätynsä kasvattajana Norjassa ja kuuluu
samalla pääkaupungin etevimpien henkien lukuun, on voimakas puhuja ja
vielä voimakkaampi taistelija ylioppilasmaailmassa ja
sanomakirjallisuudessa, esiintyen varsinkin uuden ajan teoloogisen
katsantotavan puolustajana, on yhtähaavaa runoilija murrekielellä ja
kriitikeri yleisellä kirjoituskielellä._
_Arne Garborg syntyi 25 päivä tammikuuta 1851 Jäderissä, kolme tai neljä
penikulmaa Stavangerista. Seutu, jossa hän maailmaan tuli, on jylhimpiä
ja raivaamattomimpia pohjoisista rantamaista, todellinen vastekuva
Danten helvetille; elämä on jo aikaiseen näyttänyt hänelle karkean
muotonsa._
_Hänen ensimmäinen suurempi teoksensa murteellisuuksien puolustamiseksi
ilmestyi 1877. Se on kirjoitettu pontevuudella ja innolla. Hän siinä
taidokkaasti kumoo suuren osan tyhmiä väitteitä, joita oli tehty
norjalaista murteenharrastusta vastaan, jättäen kuitenkin yhden ja
toisen enemmän perustetun ja vähemmän ennakkoluuloisen epäilyksen
koskettamatta syrjään._
_Kuinka vähän Garborgin ajatussuunta jo siihenkin aikaan oli Norjassa
vallitsevain luokkien suosiossa, näkyy siitä, että hänen täytyi
lahjoittaa tämän ensimmäisen suuremman teoksensa eräälle tuntemattomalle
kirjapainon-omistajalle Bergenissä, kun Kristianiassa ei yksikään
kustantaja tahtonut ottaa sitä vastaan. Murrekysymys oli silloin
ainoastaan oppositionin ohjelmassa; murremies oli siihen aikaan samoin
kuin myöhempään vasenmies tai vapaa-ajattelija se, joka tahtoi osoittaa
mieltymystään yleiseen kansaan ja inhoaan sivistyspöyhkeyteen, sen
ylpeyksineen ja tekopyhyyksineen._
_Vuoden kuluttua ilmestyi nyt hänen merkillinen kertomuksensa *Ein
Fritenkjar* (Vapaa-ajattelija), Garborgin ensimmäinen suurempi runokoe.
Se on novelli, joka oikeastaan on puhtaasti lyyrillinen, hänen
nuoruutensa myöhään herännyt lyrika. Se on tuskanhuuto, valituslaulu,
joka patoksensa totuudella ja voimalla osoittaa, kuinka paljon
Garborgissa on tosirunoilijan henkeä. Sillä ken ikänä lukee tämän
kertomuksen, joka kuvaa vapaa-ajattelijan elämää Norjassa
kärsimyksenhistoriana, martyyrin taisteluna, saa siitä vakuutuksen, että
monivuotiset, katkerat kokemukset ovat kirjan perustuksena, niin
tunnettua, niin "elettyä" on kaikki -- ja kuitenkin oli vaan muutamia
vuosia kulunut siitä, kun tämä Paavali vielä oli Saul._
_Jo kirjan nimi, mutta vielä enemmän sen syyttävä ja hyökkäävä luonne
kauhistutti norjalaisia kirjakauppioita. Garborgin täytyi painattaa se
omalla kustannuksellaan. Olisikin synti sanoa, että tendensi tässä
kirjassa on kätketty. Se ilmestyy niin jännitettynä, niin voimakkaasti
pätevänä, että karakterit oikeastaan paljon vähemmän kuin nuo
leimahtelevat sananvaihdot herättävät vaativampien lukijoiden
mieltymystä._
_Kolmannen suuren kirjansa, romaanin *Bondestudentar*
(talonpoikaisylioppilaita) lahjoitti Garborg eräälle kirjakauppiaalle
Bergenissä, kun hän ei Kristianiassa saanut sille kustantajaa.
"Bondestudentar" tekee käännekohdan hänen kirjailija-toimessaan. Se on
raskas, rikas-sisältöinen kirja, vihlaisevan todellinen luonteen
kuvauksissa, selvä tarkoituksessaan, joka on kiihoittaa norjalaisia
talonpoikia rohkeuteen ja miehuuteen, sekä kurittaa heitä itsenäisyyden
ja yksimielisyyden puutteesta. Melkein saattaisi sanoa tätä kirjaa
taloustieteelliseksi, koska se selittää ja esittää taloudellista
perustusta Norjan korkeammalle kehitykselle; mutta voimme kenties
paremmin sanoa näin: Tämä on syvä, vakava kertomus Norjan köyhyydestä,
sen syistä, sen laadusta ja seurauksista luonteiden surkastumisen ja
henkisten rientojen alentumisen suhteen._
_Norjalainen yhteiskunta on särkynyt, särkynyt syvemmin ja toisella
lailla kuin tanskalainen, kahteen eri luokkaan: kansaan ja
virkaluokkaan. Näiden molempain välillä on ammoittava ja leveä aukko.
Talonpoika ei enää omista maata, jota hän viljelee, se on pantattu
hypoteekkipankkiin ja hän tekee työtä kuin orja pankin, s. o. rahamiehen
hyväksi. -- Minkätähden kuin orja? Sentähden, ettei hän tee työtä
halusta; sillä hän kammoo sitä, ja olla virkamiehenä, elää turvallisesti
ja hyvästi tuottamatonta elämää, se hänelle on esikuvana
onnellisuudesta. Hienointa on hänestä elää niistä rahoista, joita muut
ovat koonneet hänelle, ja sitten vaatia yhä uusia palkankoroituksia.
Siinä on nyt seuraus, sanoo Garborg, meidän entisestä surullisesta
historiasta, joka on vaikuttanut, että tämä maa, jonka pitäisi oleman
työlle perustettu, Schweiz'in tai Belgian mukaan, on tullut saksalaisen
mallin mukaan kanslian tai kirjallisuuden maaksi. Talonpoika näkee, että
kun köyhä poika lukee itsensä papiksi, saa hän ylhäältäpäin tukea ja
häntä autetaan esille, mutta jos hän tekee hyödyllisen keksinnön,
jätetään hän pulaan; sillä sitä pidetään sekä maalle että yksityiselle
niin hienona, kun saadaan teollisuuden tuotteet ulkomaalta. Norjan
köyhyyteen on kansa itse syyllinen. Suomi vie ulos viljaa, lihaa,
metsäriistaa ja muuta suuressa määrässä, mitä viedään Norjasta?
Siirtolaisia. Schweiz'illä on teollisuutensa, se lähettää tavaroitaan
ympäri maailmaa. Mitä valmistetaan Norjassa? Viinaa ja olutta. --
Talolliset haaskaavat rajusti ja sokeasti metsiään ajattelematta
vähääkään, että he sillä tuhlaavat maan pääomaa. Nuo suuret elinkeinot,
laivaliike ja kalastus, johon ranta-asukkaat panevat kaikki säästetyt
rahansa, ovat luonteeltaan onnenkauppaa; ne hävittävät kansassa
tahdonvoiman, opettavat sitä toivomaan ja luottamaan sattumuksen apuun._
_Kolmanteen vasta ilmestyneesen kirjaansa *Forteljingar og Sagur* (josta
nämä "Kyläkertomukset" ovat suomennetut) on Garborg, joka vuodesta 1883
on valtiorevisorina, vihdoinkin saanut kustantajan. Tämä kokoelma, jossa
on seitsemän pienempää kertomusta, näyttää uuden puolen hänen
talentistaan, tai oikeemmin ne erityiskohdissa esiintuovat meille
melkein uuden kirjailijan._
_*Forteljingar og Sagur* on erikaltainen kokoelma, ei mikään kirja. Se
osoittaa, että Garborgin runoudessa vielä on kehitysaineksia, jonka
tähden on mahdoton tehdä tulevaisuudelle kelpaavaa kuvaa hänen
muodostaan. Hän jatkaa Kristian Elsteriä, täydentää Jonas Lietä ja
Aleksander Kiellandia, sen helposti käsittää. Hänellä on hyvä silmä
näkemään merkillisempiä näkökohtia. Hän huomaa valitussa esineessään sen
varsinaiset ominaisuudet. Mutta ei hän vielä kuitenkaan ole saavuttanut
ehdotonta taiteilijan voittoa. "Ein Fritenkjar" sisälsi pikemmin hyviä
ja nerokkaita ajatuksia kuin syvempää ja täydellisesti tehtyä
luonnekuvausta. "Bondestudentar", jossa päähenkilön ja monen
sivuhenkilön psykologia on ei ainoastaan moitteeton, mutta syvä,
esittelee tuon tuostakin puheita ja pitkiä, puoleksi oratorillisia
replikejä, taiteellisessa katsannossa tyydyttämättömiä. Kirja oli sitä
paitsi jotenkin raskas ja muodoton laveudessaan. Nämä viimeiset
kertomukset ovat vihdoinkin saavuttaneet lyhyen, taiteellisen muodon,
mutta siihen sijaan niillä ei ole edellisen romanin aatteellista
merkitystä._
_Onnellista oli Garborgille, ettei hän alkanut työtänsä runoilijana,
ennenkuin hän oli selvillä siitä, mitä hän ihmisenä harrasti ja
minkäpuolesta hän taisteli. Sen kautta on hän säästänyt itseltään ikäviä
muutoksia. Onnellista oli myöskin, että hän alkoi tuolla varmalla
tendensillä, joka tekee hänen ensimmäisen kirjansa enemmän syytökseksi
kuin kuvaukseksi. Tuo välitön, puhtaasti lyyrillinen tendensi on sitä
laatua, että kertojan mitä pikemmin tulisi päästä sen ohitse. Olemme
näinä valtavien, henkisten murroksien aikana saaneet nähdä jotain niin
naurettavaa, että kirjailija niinkuin Jonas Lie, joka ensimmäisissä
teoksissaan oli, ellei suorastaan konservatiivi, niin ainakin ankarasti,
välistä melkein arkamaisesti neutrali, vanhemmalla ijällä tendensillä
vahingoitti muuten erinomaisen hyvin rakennetun kertomuksen *Livslaven*,
pannen loppusanoiksi liian järeästi ja silmiinpistävästi muodostetun,
melkein kiihoittavan syytöksen ajateltua yhteiskuntaa vastaan. Lie veti
nopeasti jalkansa takaisin kirjoittaessaan ihanan ja rikkaan romaninsa
*Familien paa Gilje*; mutta ei hän vieläkään ole oikein löytänyt tuota
kapeata polkua hyökkäävän ja merkitykseltään liian vähäpätöisen alueen
välillä. Garborgissa emme koko hänen luontoonsa nähden koskaan ole
epäselvillä siitä, mikä se on, joka kynän hänen käteensä painoi. Mutta
vastaisessa kirjailija-elämässään hän varmaankaan ei niinkuin
teoksessaan "Ein Fritenkjar" tule nimenomaan esittämään vaan moraalista
puolta kertomuksessaan."_