Jo samana iltana tiesi Tomas, niitä rovasti Green ajatteli; Karl tuli
tuoden sen viestin.
Tomas tuli ulkona häntä vastaan nähtyään hänet puistokujassa, ja he
tekivät pitkän kävelyn sisämaahan vasemmalle päin.
Rovasti Green oli edellyttänyt, että kun Tomas aikoi esittää
opetussuunnitelmansa, oli tosiaankin kysymyksessä opetussuunnitelma
eikä mitään oleellisesti toista; hän ei ollut silmänräpäykseksikään
ajatellut sitä mahdollisuutta, että siitä muodostuisi ohjelmapuhe
suurin piirtein, opetussuunnitelman jäädessä vain vihjaukseksi.
Kenties voidaan sellainen puhe sellaisesta aiheesta jo nykyään pitää
maassamme, mutta siinä tapauksessa ainoastaan parissa suurimmassa
kaupungissamme; pienissä tuskin kymmenenkään vuoden kuluttua. Ja
puhujan tulee olla vapaana liikkuva mies. Mies, joka tahtoo perustaa
koulun sellaisen puheen nojaan, -- niin, mitään järjettömämpää
yritystä ei vanha herra voinut ajatella. Karl oli saanut toimekseen
ilmoittaa tämän hänelle sananmukaisesti; Tomasin ei nimittäin pitäisi
olla harhatoiveissa siitä, mitä nyt seuraisi. Jos koulu tämän jälkeen
pysyi pystyssä, niin se oli yksinomaan sen arvonannon ansiota, jonka
hänen äitinsä oli sille hankkinut. Tuollaisen haasteen jälkeen koulua
tuomittaisiin -- ei opetuksensa mukaan, ei, vaan jokaisen koulusta
jo tänä vuonna pääsevän tytön mukaan sitä tuomittaisiin. Jos _hän_
astahtaisi harhaan, saisi koulu sen viakseen. Rovasti kuuli puheesta,
että tätä pelkäsi Tomas itsekin; miksi ihmeessä ei hän ollut siis
pysynyt vaiti? Nyt voisi sattuma kukistaa koulun.
On mahdotonta kuvata Tomasin mielenahdistusta. Hän tunsi Karlin
kertoessa, että Karl jo oli yhtä mieltä rovastin kanssa. Hän
tunsi, että hänen äitinsäkin siirtyisi sille puolelle, että kaikki
siirtyisivät! Hän oli tehnyt suuren hulluuden.
He eivät tulleet kotiin ennen puoltayötä. He eivät voineet puhua
äidin kanssa sinä iltana. Kaikki olikin aivan hiljaista heidän
saapuessaan huoneisiinsa.
Tomasilla oli vanha suojansa, kylpyhuoneen takana, mutta se oli nyt
hänen kotiintulokseen korjailtu uuteen kuntoon. Karlilla oli nyt
huoneensa tämän vieressä, kulmakamari. Kuten kaikki kartanon huoneet
olivat nämäkin pitkänomaiset, joten kaihdinta, joka eristi sen osan
huonetta, missä sänky oli, tuskin huomasi.
Heidän illallisensa odotti heitä, mutta siinä määrin he olivat
alakuloisia, että he eivät siihen kajonneet.
Vielä Karlin mentyä levolle Tomas istui hänen vuoteensa reunalla. Ja
näin ei käynyt ainoastaan sinä yönä.
Seuraavana aamuna varhain -- sunnuntaina -- rouva Rendalen pistäysi
alas Nils Hansenin perheeseen; hän tahtoi tapansa mukaan käydä
suoraan päin.
Hän palasi samaan aikaan, kuin ihmiset menivät kirkkoon; Karl näki
hänet puistokujalle antavasta ikkunastaan ja ilmoitti Tomasille, itse
hän oli lähdössä kirkkoon. Tomas seurasi häntä ulos äitinsä luo, joka
näytti olevan murheissaan. Ei siis edes Nils Hanseninkaan väki --?
Ei; Nils Hansen itse oli sanonut, ettei hänen tehnyt mieli "tulla
kirkossa haukutuksi". Mitä hän sillä tarkoitti? Sitä, että hän meni
julkisiin esitelmiin oppiakseen jotakin tai huvikseen, ei tullakseen
karkeasti puhutelluksi tai kuullakseen muita niin puhuteltavan.
Rouva Rendalen oli hänelle vastannut, että esitelmöitsijän piti saada
osoittaa ihmisten vikojakin. -- "Niin, mutta ei tarvitse _kutsua_
ihmisiä tulemaan vikojansa kuulemaan." -- -- Entäs rouva Hansen?
Laura ei uskonut Tomasin ehdotusta oikeaksi; "lasten ei sovi tietää
kaikkea". Tätä vastaan oli kuitenkin suutari väittänyt, että hänen
talonpoikaiskokemuksensa ilmaisi toista. Maalla tiesivät lapset
pienestä pitäen kaikki, ja jos siveettömyyskin oli maalla varsin
suuri, ei vika ollut siinä, vaan siinä, että maallakin oli koko asia
laiminlyöty. Itse hän oli kasvanut ahtaan kujan varrella, missä
molemmat sukupuolet kävivät samaa koulua ja ottivat osaa samoihin
leikkeihin, kunnes olivat täyskasvuisia; he olivat selvillä kaikesta,
mutta hän muisteli sitä aikaa turvallisesti.
Tätä oli Nils Hansen sanonut niin usein ennenkin, että Tomas
ihmetteli, miksi äiti nyt kertasi sen. Toinen tekikin sen ainoastaan
voittaakseen aikaa.
Rouva Emilie Engel oli nimittäin sairastunut; vaunuista oli hänet
illalla kannettu suoraan vuoteeseen. Tohtori oli ollut siellä eilen,
yöllä jälleen, ja tuli sieltä juuri nyt; rouva Rendalen oli kohdannut
hänet. Hän hyrähti itkuun. Jos Emilie nyt tähän menehtyisi, olisi
se rouva Rendalenin syy. Olisihan hänen pitänyt ymmärtää, ettei
Emilie sietänyt puhuttavan miesten uskottomuudesta oman miehensä
istuessa hänen vieressään, -- Emilie oli niin heikko ja herkkä!
Rouva Rendalenin olisi pitänyt hinnalla millä hyvänsä estää Tomas
tekemästä sellaista. Sen sijaan hän oli ollut iloinen siitä, että
hänen poikansa teki sen! Se johtui siitä, että hän ja muut Tomasin
ympäristössä aina tulivat yksimielisiksi hänen kanssaan, -- olivatpa
sitä tai ei, sillä tietysti Tomas oli mennyt liian pitkälle;
tohtorikin oli sitä sanonut.
Mitä hän oli sanonut? -- Hän oli sanonut, että siinä työskentelivät
"nuo kirotut hermot", -- "Kurtien kohtuuttomuus toisella tavalla".
Rouva Rendalen alkoi uudestaan itkeä.
Ja kuin olisi tahtonut paikalla näyttää hänelle, että tohtori ja hän
olivat oikeassa, Tomas suuttui silmittömästi. Kamalaa oli olla taas
kotona näin viheliäisissä oloissa, joutua työskentelemään häilyvien
ja raukkamaisten ihmisten keskellä, jotka säikkyivät kukin taholleen
heti, kun joku parannus kohtasi vastustusta.
Ei ollut kysymyksessä parannus itse, vaan tapa --!
Tapa? Parannusta ei voinut varkain toimittaa käytäntöön; sen täytyi
tulla näyttäytymään oikeassa karvassaan. Eilen illalla, kun hän oli
väsyksissä, tunsi hänkin tämän jäävuorikylmyyden; häntä puistatti.
Mutta nyt asia toki kävi liian hulluksi. Jos kaikki väistyisivät,
niin _hän_ kuitenkin seisoisi. Tosin hän oli ajatellut, että hänen
äitinsä oli vakaampi kuin olikaan, sillä hänen omia kokemuksiaanhan
totisesti olivat useimmat niistä, joita hän eilen esitti. --
Tämä sanottiin sunnuntaina aamupäivällä kasvismaalla. Tiistaina
päivällä kannettiin kaupungin sanomalehti, _Tilskueren_,
tilaajillensa. Isoa kysymysmerkkiä otsakkeenansa käyttäen halusi
joku lähettäjä tietää, saattoiko tosiaankin olla mahdollista, että
eräässä kaupungin suuressa koulussa oli enin osa lapsia vaipunut
siveettömyyteen. Siitä huolimatta, että johtaja itse oli sen sanonut
useille sadoille ihmisille, rohjettiin kuitenkin epäillä. Ettei häntä
todellakaan ollut väärin ymmärretty, siitä oli takeena se, että hän
oli toistanut sanansa. "Tämä" (siveettömyys nimittäin) "on sääntönä",
oli hän sanonut; _"muu on poikkeuksena"._
Kyhäelmä oli allekirjoitusta vailla; se sytytti mykän kuohunnan,
tyytymättömyys leimahti ilmiliekkiin. Kukaan ei puhunut muusta.
Koulutyttöjä painosti seuraavana päivänä valju kauhistus.
Aamurukouksiin kerääntyivät kaikki kuin rangaistukseen, oppilaat ja
opettajattaret. Myöskin Karl Vangen oli ahdistuneella mielellä eikä
voinut kunnolleen toimittaa rukouksia. Päivän työ kävi hiljaisesti ja
haluttomasti. Rendalen ei näyttäytynyt.
Hän vastasi pannen nimensä julki seuraavassa numerossa, torstaina,
että jos tuo "väärinymmärrys" oli tahallinen, niin se oli
halpamielinen; jos se oli tarkoittamaton, olisi siihen joka
taputuksessa pitänyt yrittää saada selvitys yksityistä tietä. Ei
ollut sanottu mitään vähääkään tuohon tapaan. Oli vain sanottu,
että kehityskausi lapsesta aikaihmiseksi oli niin vaikea ikäkausi
useimmille, että se oli vaarallinen; siksi se vaati valppautta.
Ja se, mitä puheessa oli sanottu koulun johtajattaren havainneen,
että lapset siinä iässä muuttuivat olemukseltaan, menettivät
ahkeruutensa, järjestyksenhalunsa; "että tämä oli sääntönä; muu
oli poikkeuksena". Saattoiko kukaan sisällyttää tähän mitään niin
kauheata, kuin nyt väitettiin? --
Vastaus oli hyvä, mutta se ei pätenyt; kiihtymys oli jo niin suuri,
etteivät sanat mitään vaikuttaneet. Miksi oli kehitysikä vaarallinen,
-- he arvelivat, -- ellei sen takia, josta hän nyt tahtoi kiemurrella
erilleen?
Heti Rendalenin vastauksen alla oli samassa numerossa uusi kysymys,
yksi ainoa lause, allekirjoituksena "Eräs äiti." -- Minkätähden
oli niin kovin tärkeätä pienten lasten oppia, millä tavalla suvun
jatkuminen tapahtuu?
Tämä kysymys ilmaisi erään _toisen_ puolen siitä pahennuksesta, joka
täytti kaupungin.
Ja sen kysymyksen alla vielä yksi, osoitettu "Hra kandidaatti
ja koulunjohtaja Tomas Rendalenille". Kysymys oli esitetty
"kunnioittavasti"; se sisälsi yksistään, eikö hän tahtonut painattaa
viime lauantaina tyttökoulun uudessa voimisteluhuoneistossa
pitämäänsä puhetta. Niiden, jotka olivat sen kuulleet, pitäisi saada
nauttia siitä toistamiseen, ja niiden, jotka eivät olleet niin
onnellisia olleet, ei sopisi menettää tilaisuutta oppia tuntemaan
esitelmää, joka oli niin ainoalaatuinen. Allekirjoituksena: "Terveen
ja oikean valistuksen ystävä."
Seuraavassa numerossa (lauantaina) Rendalenin vastaukset. Lapset
opiskelivat jo nyt luonnonhistoriaa, siis myöskin lajien jatkamisen
ehtoja; _minkä tähden_ heidän täytyi tätä opiskella, siihen
oli jokainen johtaja tai rehtori yhtä läheinen vastaamaan kuin
hänkin. Uutta ei hänen ehdotuksessaan laisinkaan ollut tämä ja se
koski ala-astetta ainoastaan siinä määrin, kuin aineen laajuus ja
opetustapa salli.
Toiseen kysymykseen hän vastasi, että esitelmä, jota kuulemaan
ainoastaan lasten vanhemmilla oli pääsy, ei tietystikään soveltunut
julkisuutta varten.
Harvat katsoivat nämä vastaukset tyydyttäviksi. Hän vain kiemurtelihe
erilleen. Vähintään kolmesataa ihmistä oli kuullut esitelmän, joten
sitä varsin hyvin voitaisiin sanomalehdistössäkin käsitellä.
Kolme uutta kyhäelmää samassa numerossa.
Ensimmäinen ilmaisi iloa siitä, että vastaukset saatiin niin
nopeasti. -- Eikö hra Rendalen nyt myöskin tahtoisi selittää, millä
tavoin nuorten ihmisten syntinen vaisto voidaan mikroskoopeilla
tyrehdyttää?
Tämä sukkeluus tunnettiin oitis Dösenistä lähteneeksi.
Toisen allekirjoittajana oli _Arithmeticus_, ja tämä laskeskeli,
mitä maalle maksaisi, jos jokainen koulu tästä lähtien saisi
opettajakseen lääkärin. Hän sai yksistään täksi ainoaksi menoeräksi
miljoonan kruunua vuodessa. Jos jokaisella koululla olisi myöskin
pappi, koituisi siitä toinen mokoma. Summittaisen arvion mukaan
Rendalenin suunnitelmaan tarvittavat välineet ja muut ainekset
maksaisivat tuskin vähempää kuin satatuhatta kruunua vuodessa. Maan
yleistä menoarviota koululaitokselle rasitettaisiin siis noin kahden
miljoonan sadantuhannen kruunun vuotuisella lisäerällä.