_Norjan kirjallisuus keskittyy ulkomaalaisen mielessä tavallisesti
melkeinpä vain kahteen suureen nimeen, Björnsoniin ja Ibseniin.
Samalla kuin nämä voimakkaat ja itsenäiset miehet kohottivat maansa
kirjallisuuden maailmanmaineeseen, heidän mahtava herätystyönsä
mitä hedelmällisimmin pääsi vaikuttamaan monilla muillakin
aloilla. Erityisesti Björnson sytyttävänä puhujana ja taistelua
pelkäämättömänä sanomalehtimiehenä joutui sangen tehokkaasti ottamaan
osaa myös isänmaansa valtiollisiin ja yhteiskunnallisiin asioihin.
Martinus Björnstjerne Björnson syntyi papin poikana joulukuun 8
p:nä 1832 Kviknessä Hedemarkissa. Koulunkäyntinsä hän aloitti
kotipaikkakunnallaan, mutta hänet lähetettiin sittemmin Molden
kaupungin keskikouluun. Oppiminen sujui aika huonosti, sillä paljon
enemmän kuin koulutehtävät tuota vilkasta, hilpeätä ja tarmokasta
poikaa viehättivät historialliset romaanit, seikkailukertomukset
ja uljaat viikinkisadut. V. 1849 Björnson erosi Molden koulusta
ja meni sitten Kristianiaan jatkamaan opintojaan Heltbergin
"ylioppilasleipomossa", jossa tutustui mm. Ibseniin ja Vinjeen ja
josta tuli ylioppilaaksi v. 1852.
Yliopisto-opinnot päättyivät melkein alkuunsa. Björnson tunsi
tehtävänsä olevan muilla aloilla. Hän herättikin pian huomiota
sanomalehtimiehenä ja myös teatterinjohtajana. Vähitellen hän siirtyi
suorittamaan varsinaista elämäntehtäväänsä kirjailijana kuitenkaan
koskaan luopumatta politiikastakaan. Erityisen tehokkaasti Björnson
saattoi vaikuttaa puheillaan, sillä hänen mielikuvituksensa rikkaus,
hänen hehkuva innostuksensa ja hänen sanojensa tenhoava kauneus
valloittivat vastustamattomasti penseimmätkin kuulijat.
Laajentaakseen näköalojaan Björnson teki useita ulkomaanmatkoja aina
Etelä-Eurooppaa ja Amerikkaa myöten. Hän kävi Suomessakin, ja aina
sorrettujen puolesta taistelevana hän rohkeasti esiintyi Suomen
oikeuksien puolustajana Venäjää vastaan.
Björnson sai elämässään kokea paljon vastustusta, mutta myös
runsaasti myötäkäymistä. Hänen osakseen tulleista lukuisista
kunnianosoituksista mainittakoon tässä vain, että v. 1863 suurkäräjät
myönsivät hänelle runoilijaneläkkeen -- ensimmäisen Norjassa -- ja
että tunnustus Ruotsin taholta tuli Nobelin palkinnon muodossa v.
1903. -- Björnson kuoli huhtikuun 26 p:nä 1910 Pariisissa.
Kirjallisessa tuotannossaan Björnson aluksi käsitteli historiallisia
aiheita (mm. näytelmissä "Taistelujen väliajalla", "Ontuva Hulda",
"Sverre kuningas", "Sigurd Stembe", "Sigurd Jorsalfan") ja loi
muutamia ihanteellisia ja samalla todellisuudentuntuisia eteviä
kansanelämän kuvauksia (mm. suomennetut "Päivärinteen Synnöve",
"Arne", "Iloinen poika", "Kalatyttö", "Morsiusmarssi"). Mutta
1870-luvulla hän ryhtyi käsittelemään, etupäässä näytelmissä,
nykyaikaisen yhteiskunnan ja moraalin probleemeja. Hänen
tuotannossaan on nyt läpikäypänä piirteenä tinkimätön totuuden
vaatimus. Valtiollisen ja liike-elämän monet epäkohdat hän räikeästi
vetää julkisen tarkastelun alaisiksi (näytelmissä "Toimittaja",
"Konkurssi", "Kuningas", "Uusi järjestelmä", "Paul Lange" ja "Tora
Parsberg"), ja myös yksityiselle ihmiselle hän puhuu vaativan
velvoittavasti. Jokaisen on ymmärrettävä elämän vastuullisuus,
kaikessa on pyrittävä puhtauteen, miehen on siveellisyydessä
täytettävä samat mitat kuin naisen, ja nainen saakoon kehittää
itseään yhtä vapaasti kuin mies (romaani "Liput liehumassa", näyt.
"Leonarda" ja "Hansikas"). Uskonnon piirissä liikkuvat Björnsonin
paras näytelmä "Yli voimain" ja romaani "Jumalan teillä", jossa
tekijä selvittelee omaa kristillisyydenkäsitystään.
Aivan erikoista huomiota ansaitsee Björnsonin lyriikka. Se
on raikkaan, nuorekkaan inspiraation synnyttämää, korutonta,
havainnollista ja elävää, ja monien mielestä Björnson onkin päässyt
suurimpiin taiteellisiin tuloksiin juuri lyriikassaan._