Genovan mahtava kauppakaupunki oli 14 sataluvulla ikääskuin idän ja
lännen yhtymäpaikkana, jossa varhain saatiin tietää mitä maailmassa
merkillistä tapahtui. Sen suuressa satamassa vilisi laivoja kaikilta
ääriltä, ja sen merimiehet kulkivat kaikkia tunnettuja vesiä,
nauttien etevimpäin merentuntijain mainetta. Sieltä olivat m.m.
ne miehet lähteneet, jotka tulivat Portugalilaisten opettajiksi
merenkulku-taidossa ja loivat tästä valtakunnasta mahtavan merivallan.
Niinikään oli Genovan kaupunki mainio teollisuudestaan ja etenkin
kutomateoksistaan. Sen tukkukauppiaat olivat kustantajia suurelle
joukolle verkakankureita, jotka kodeissansa vaimoineen lapsineen
ammattiaan harjoittivat.
Tämmöisessä vilkkaassa paikkakunnassa näki päivän valon ja vietti
nuoruutensa kuuluisa Cristoforo Colombo, Amerikan "varsinainen
löytäjä." Hänen isänsä oli verkakankuri Domenico Colombo, jonka
kangaspuut jyskyivät Quinto nimisessä kylässä puolen penikulmaa
kaupungista. Kuten muinoin seitsemän paikkakuntaa Kreikassa riiteli
tuosta kunniasta, mikä heistä olisi Homeroksen syntymäpaikka, niinpä eri
kylät ja kaupungit vielä tänä päivänä käyvät lystillistä kynäkiistaa
siitä, missä heistä Amerikan löytäjä ensin olisi avannut silmänsä.
Niinkuin ruotsalainen tohtori O.W. Alund, jonka vasikoilla tässä parasta
päästä kynnämme, annamme kunnian Quinto-kylälle, jossa siis Domenicolle
ja hänen vaimolleen Susanna Pontanarossalle vuonna 1446 taikka 1447[2]
syntyi poika Cristoforo sekä myöhemmin Giovanni Pellegrino ja
Bartolommeo. Jo vuonna 1451 muutti perhe San Stefano nimiseen Genovan
esikaupunkiin, jossa jatkettiin kankaan-kutomista ja elettiin kuin
ennenkin. Siellä syntyi sille vielä tyttö Blanchinetta ja nuorin poika
Diego. Pojat antautuivat kaikki isän ammattiin, kuten ajan tapa vaati;
eikä heillä ollut mitään valitsemisen oikeutta. Ammattikunnan
koulumestarilta oppivat he lukemaan, kirjottamaan ja lukua laskemaan.
Mitään korkeampaa koulu-opetusta eivät pojat näy saaneen, eikä olisi
siihen ollut varaakaan. Amerikan löytäjä jäi itse teossa jokseenkin
"oppimattomaksi mieheksi", jos varsinaista koulu-opetusta silmällä
pidetään. Mutta itse Genovan kaupunki oli hänelle oivallisena kouluna
hänen vastaista elämän-työtään varten. Hallitsevista luokista levisi
tiedot maailman tapahtumista sukkelasti alempiinkin, joiden
perheen-jäseniä oli purjehtimassa ylt'ympäri maailmaa. Varsinkin
kiinnittivät sen ajan suuret löytöretket kaikkein mieltä, ja Cristoforo
Colombo kuunteli jo pienestä pitäen korvat pystyssä merimiesten juttuja,
niin hyvin totta kuin valhetta. Paljon sai hän kuulla puhuttavan "San
Brandanin salaperäisestä saaresta", "Amazonien maasta" ja "Antillasta,
jossa oli seitsemän kaupunkia", jotka oli rakentanut seitsemän piispaa,
jotka Länsi-Götien valtakunnan hävittyä Espanjassa kerran olivat
lähteneet tuohon kaukaiseen saareen, jonka sitten muutamat merenkulkijat
olivat nähneet, mutta joka myöhemmin oli käynyt mahdottomaksi löytää.
Moiset ihmeelliset jutut jännittivät nuoren Cristoforon mielikuvitusta,
ja hän uskoi niitä kuin äitiänsä, uskoi vielä vastaisilla
merimatkoillaankin, jolloin hän muun muassa ajoi takaa Amazonien
(naiskansan) kuuluisaa luotoa.
Mutta Colombo oli vielä kiinnitettynä kangaspuihinsa, ja San Brandanin
ja muita merkillisiä saaria haaveksi hän sukkulan lentäessä edes
takaisin loimilankain väliä. Vasta vuonna 1471 on hän omana herranaan.
Isän valta ulottui vielä siihen aikaan Italiassa pojan 25:een vuoteen
asti.
Mitään varmaa Colombon vaiheista kahden vuoden aikana hänen
pääsemisestään omille jaloilleen ei tunneta. Mutta hän näkyy edistyneen
tiedoissa ja päässeen liikkumaan aatepiirissä, joka on ylempänä
tavallisen käsityöläisen. Jo poikana oli hän tehnyt pienempiä
merimatkoja Välimerellä. Nyt antautuu hän täyttä totta tälle uralle.
Mutta mitäs tavallisesta merimiehestä! Cristoforo tahtoo pyrkiä
korkeammalle. Hän mietiskelee löytöretkiä, ja portugalilaisten
retkeilijäin maine, joka tähän aikaan lentää ympäri maailmaa, kutkuttaa
hänen halujansa. Portugalilaiset pyrkivät silloin pääsemään meritse
rikkaasen Indiaan, mutta he yrittivät sinne kiertämällä Afrikaa. Colombo
sitä vastoin aikoo päästä tuonne höysteitten ja mausteitten maahan
purjehtimalla suoraan länteenpäin, -- sillä maa on pyöreä kuin pallo.
Mutta mistä oli tietämätön Colombo saanut tämän opin päähänsä? Siihen
aikaan oli vielä yhteisen kansan yleinen luulo että maa vesineen
päivineen on ääretön lakeus. Kuitenkin opettivat, perustuen ennen meidän
ajanlaskuamme eläneisin kreikkalaisiin ajattelijoihin ja vanhoihin
maantieteilijöihin, muutamat yliopiston-opettajat jo silloinkin että maa
oli pyöreä kuin pallo; ja korkeamman sivistyksen saaneet merenkulkijat
olivat tutustuneet tähän oppiin. Karttojen-piirustajatkin jo käyttivät
sitä. Genovassa eleskeli tämmöinen kartanpiirustaja, nimeltä Gracioso
Benincasa; ja luultavaa on että Cristoforo ja Bartolemmeo Colombo hänen
luonaan oppivat piirustamaan karttoja. Muutaman vuoden perästä ainakin
tapaamme heidät Portugalissa, jossa he elättävät itseään
kartan-piirustuksella.
Täällä, Portugalissa Lisboan kaupungissa, jonne hän oli tullut 27 tai 28
vuoden ijällä ollessaan, mietiskeli Cristoforo ahkerasti aatettaan:
päästä Indiaan purjehtimalla länteenpäin. Erään tuntemansa kauppiaan
välityksellä sai hän maamiehensä, kuuluisan tähtien-tutkijan Paolo
Toscanellin Firenzessä, joka oli aikansa etevin maantuntija, antamaan
hänelle neuvoja. Toscanellia oli samassa asiassa jo sitä ennen
neuvotellut Portugalin kuningas Alfonso viides, jolle kuuluisa tiedemies
olikin lähettänyt vastaukseksi kirjeen ja kartan. Kopion näistä sai nyt
Colombokin, ja ne vahvistivat hänen omia aatteitaan. Kirjeessään väittää
Toscanellikin kiven kovaan että "mausteitten maahan" päästään kaikkein
pikemmin, jos purjehditaan suoraan länteenpäin. Ja hänen kartassaan on
purjehdittava väli tunnetuine ja tuntemattomine saarineen sekä Indian
rannikkomaat kuvattuna.
Portugalilaiset olivat siihen aikaan löytäneet Guinea-rannikon Afrikassa
sekä kaukana Atlantin meressä sijaitsevat Azorien saaret; ja näistä sekä
Madeirasta tehtiin mainitun kuningas Alfonson suosituksella länteenpäin
löytöretkiä, joiden tarkoituksena oli tutustuminen San Brandanin ja
muihin hämäräperäisiin saariin. Mutta retkeilijät olivat palanneet
takaisin mitään uutta löytämättä. Heidän matkansa oli vain maksanut
joltisestikin rahaa. Kun sentähden Colombo esitti asiansa Alfonso
kuninkaalle, sai hän kieltävän vastauksen. Kuningas ei tahtonut
kustantaa niin epäluotettavia yrityksiä. Sitä paitse oli rohkealla
Genovalaisella nyt jo joteskin suuret vaatimukset. Hän pyysi,
näet, itselleen ja jälkeläisilleen perinnöllisen oikeuden
käskynhaltian-virkaan kaikissa maissa, jotka löydettäisiin, sekä
määrätyn osan kaikista tuloista, jotka niistä tulisi lähtemään.
Kuitenkin pani samaan aikaan kuningas Alfonso, joka Portugalin
historiassa on saanut kunnianimen Africanus, toimeen retkikuntia
toiselle puolelle Kongo jokea, poikki Punaisen Meren ja viimein Hyvän
Toivon niemelle saakka. Mutta kaikki nämä perustuivat mahdollisuuteen,
jolle kokemus antoi tukea. Nuoren Colombon yritys sitä vastoin näytti
kovin epävarmalta, niinkuin se itse teossa olikin, sillä höystörikkaasen
Indiaan ei herkkäverinen Genovalainen koskaan päässyt.
Colombo näkyy nyt joksikin aikaa luopuneen aikeistaan. Jokapäiväisen
leivän murhe on ainoana mielen-kiinnittäjänä, ja hän saa ahkerasti
piirrellä karttojaan, voidakseen elättää itseään ja perhettänsä. Hän on,
näet, tähän aikaan (1475 tai 1476) mennyt naimisiin Filipa Moniz'in,
erään köyhän tytön, kanssa.
Portugalissa oleskeli Colombo kymmenen vuotta, tehden aika ajoin
merimatkoja, m.m. yhden Guinea-rannikolle saakka. Päättäen muutamasta
hänen kirjeestään, josta ei kuitenkaan varmaan tiedetä onko se lähtenyt
hänen omasta kädestään, oli hän v. 1477 tehnyt merimatkan Islantiin, ja
jotkut hänen historioitsijansa arvelevat että hän tällä saarella muka
sai jotain vihiä vanhoista matkoista Viinimaahan. Mutta siihen aikaan
oli siellä tuo vanha tarina jäänyt jo kokonaan unohduksiin, ja kenpä
olisi hänelle noista matkoista jutellut? Itse hän ei -- jos sanottu
kirje onkin oikea -- niistä mitään mainitse.
Mutta hänen veljensä Bartolommeo oli (1486-1487) muassa Diaz'in
mainiolla matkalla Hyvän Toivon niemelle. Ja palattuaan sieltä rupesi
tämä veli, joka oli Cristoforoa etevämpi tiedoissa, kehoittelemaan tätä
uusiin ponnistuksiin kerran tuumattua Indian-matkaa varten, todistaen
hänkin päivän selväksi että purjehtimalla länteenpäin täytyy päästä
Indiaan. Herkkäverinen Cristoforo nyt uudestaan ryhtyy puuhiin.
Portugalin hallitukselta ei ollut mitään toivomista, mutta, miten
lieneekin ollut, Colombon onnistui päästä Espanjan kuningasparin,
Ferdinandin ja Isabellan, puheille. Juuri tähän aikaan valmistivat nämä
kuitenkin sitä sotaa Granadan mohrilaista valtaa vastaan, joka oli
tekevä lopun muhametilaisten vanhasta herruudesta Espanjassa; ja maan
hallituksella, joka ei muutenkaan vielä tähän asti ollut osoittanut
mitään mieltymystä löytöretkiin, oli muuta ajattelemista kuin
tuntemattoman muukalaisen tuumia läntisestä meritiestä Indiaan.
Ferdinand ja Isabella tosin hyväntahtoisesti kuuntelivat rohkeamielisen
Genovalaisen esityksiä, vaan eivät antaneet mitään suoranaista
vastausta.
Colombo tarttui nyt kuin takiainen hoviin, seuraten sitä paikasta
paikkaan. Salamancassa kyselivät hallitsijat sikäläisen mainion
yliopiston opettajilta sekä kirkon oppineimmilta miehiltä neuvoa
Colombon asiassa, mutta saivat yksimielisesti epäävän vastauksen.
Colombolle luvattiin kuitenkin että hänen hankettaan pidettäisiin
muistissa, ja niinikään annettiin hänelle, "kustannusten korvaamiseksi",
lahjapalkinto, joka neljässä eri kerrassa suoritettiin valtiokassasta
Sevillassa Cristoforo "Colomolle".[3]
Yhä seurasi nyt Colombo hovia kaupungista kaupunkiin. 1487 on hän tullut
Malagan piiritykseen. Mutta kelläkään ei ole aikaa häntä nyt kuunnella.
Seuraavana talvena on hän Cordovassa ja joutuu siellä m.m. Beatriz
Enriquez nimisen naisen kanssa lemmenpeliin, jonka seurauksena on hänen
nuorin poikansa, Herman Colon. 1488 palasi Cristoforo Portugaliin, jossa
hänen laillinen vaimonsa täll'aikaa oli kuollut, ja korjasi sieltä
ainoan elossa olevan, tämän kanssa synnyttämänsä lapsen, Diego Colon'in.
Veljensä Bartolommeon kautta on Colombo sill'aikaa tarjonnut esityksensä
myöskin Englannille, mutta turhaan. Itse on hän juuri lähtemäisillään
Ranskaan samassa tarkoituksessa, kun -- hänen kiertäessään Andalusian
maakyliä, pieniä painettuja kirjasia elatuksekseen myyskennellen, koska
Espanjan hallituksella ei enää ole varaa häntä elättää -- hänen
suojelijakseen tulee nuori Medinan herttua, Luis de Cerda, jonka
vieraana Colombo nyt viettää kaksi onnellista vuotta. Tämä herttua niin
mieltyi Colombon aatteisin, että hän omalla kustannuksellaan toimitti
vieraalleen kolme pientä laivaa. Nämä eivät kuitenkaan saaneet lähteä
matkalle ilman hallitsijan lupaa. Ja korkea kruunu arveli ett'ei niin
suurenmoinen yritys sopisi yksityiselle, vaan oli se muka kruunun
itsensä toimitettava. Colombo sai siis käskyn tulemaan Granadan
edustalla olevaan hoviin. Hän lähti ja saapui hoviin, joka oleskeli
tilapäisesti syntyneessä Santa Fé nimisessä leirikaupungissa. Mutta
nytkään ei joudeta häntä kuulla. Taluttaen pientä poikaansa Diegoa
kädestä lähtee Colombo tiehensä Santa Fé'stä, jossa väen-tungoksen
tähden on vaikea saada ruokaa ja yösijaa. Hän päättää etsiä muutaman
lankomiehensä, joka asun Huelva nimisessä satama-kaupungissa
Andalusiassa. Ja hän astuu jalkaisin, raskahin mielin tietänsä.
Nälissään ja väsyneinä tulevat matkamiehet myöhään eräänä iltana Palos
kaupunkiin, joka on kappaleen matkaa Huelvasta, myöskin meren rannalla.
Yösijan ja rahan puutteessa kolkuttaa Colombo muutaman luostarin
portille, sillä luostarit ovat siihen aikaan turvattomien tavallinen
suojapaikka. Se on La Rabida niminen Franciskanien veljeskunnan
luostari. Colombo pääsee sisään ja joutuu pian esimunkin, priorin,
pakinoille. Nautittuaan pienen poikansa kanssa runsaan aterian, kertoo
Colombo hyvänsävyiselle vanhalle herralle asioistaan, matkastaan
Granadaan ja niin edespäin.
Ja Cristoforo Colombolla oli mainio "supliiki." Sen ohessa uskoi hän
joka sanan katoliskirkon katkismuksessa. Vanha priori lämpeni
mierolaisen hehkuvista puheista, mutta koska hän ei oikein ymmärtänyt
Colombon esitelmää tämän matoisen maan muodosta, meri-asioista ja muista
seikoista, jotka olivat yhteydessä tuon ai'otun matkan kanssa, lähetti
hän noutamaan kaupungin lääkäriä, joka myöskin oli tunnettu
"astroloogi", tahtien-ennustaja. Ja nyt päätettiin yksissä neuvoin että
kuningattarelle oli annettava tarkemmat tiedot Colombon hankkeista.
Priori, jonka nimi oli Juan Perez ja joka oli ollut Isabellan
rippi-isä, kirjoitti jo seuravana päivänä tälle kirjeen, joka heti
pantiin menemään Santa Fé'n leiriin. Neljäntoista päivän perästä tuli,
kun tulikin, vastaus, jossa kuningatar pyysi prioria heti saapumaan
hänen luoksensa. Juan Perez istui muulin selkään ja ratsasti
leirikaupunkiin, puhutteli Isabellaa, kuvaili hänelle kaikki ne edut,
mitkä pyhälle uskolle semmoisesta yrityksestä lähtisi, ja huomautti
häntä kristillisen ruhtinattaren velvollisuudesta pitää huolta siitä,
että noiden kaukaisten rannikkojen pakanalliset asujamet tulisivat
käännetyiksi oikeaan ja ainoaan autuuttavaan uskoon. Ja tämä naula veti.
Priorille vakuutettiin että Colombon asia otettaisiin huolellisesti
punnittavaksi, Genovalainen sai käskyn palata tuota pikaa Santa Fé'hen
sekä 2,000 dukaatia asustamistaan varten.
Tämä oli päättävä vaihe Colombon elämässä, ja aina muisti hän
kiitollisuudella Juan Perez vanhuksen tehokasta apua, käyttäen usein
pukimenaankin Franciskanien munkkikunnan kaapua ja pääpussia.
Jättäen Diegonsa munkkien luokse luostariin, lähti Colombo takaisin
Santa Fé'n leirikaupunkiin. Kuningatar Isabella kutsui nyt kokoon joukon
oppineita miehiä neuvottelemaan asiasta. Näiden joukossa oli myöskin
prinsessojen opettaja, Italialainen Alessandro Geraldini, jolta meillä
on kertomus tästä merkillisestä kokouksesta. Mielipiteet menivät ens'
alussa kovasti hajalleen. Suurin osa espanjalaisia pääpappeja piti
Colombon yritystä kauheana jumalattomuutena. Tuo väite maan
pallomuodosta oli muka ristiriidassa Jumalan sanan kanssa ja sitä paitse
suora hulluus. Jos maa on pyöreä kuin pallo -- arvelivat nämä muuten
niin oppineet herrat -- silloinhan täytyy niissä maissa, jotka ovat
vastapäätä meitä, ihmisten seisoa päälaellaan ja jalat ilmassa, puiden
täytyy kasvaa latva alaspäin ja juuret ylöspäin, ja jos jonkun laivan
onnistuisikin päästä äärimmäiseen Indiaan, niin se ei koskaan pääsisi
sieltä takaisin, koska tosin kyllä kävisi purjehtiminen maan pyöremää
alas, mutta ei sinä ilmoisna ikinä sitä ylöspäin. -- Geraldini kuiskasi
silloin puheenjohtajalle korvaan että hurskaat kirkko-isät, joihin
pappismiehet perustivat epäilyksensä, varmaankin olivat hyvin
perehtyneitä jumaluusoppiin, mutta kehnoja maantieteilijöitä, koska
Portugalilaiset nyt olivat tunkeuneet semmoiselle paikalle maan toisella
puoliskolla, josta ei enää näe pohjantähteä, ja löytäneet toisen tähden
vastakkaisella maan-navalla, jopa huomanneet kaikki maat kuumassa
vyöhykkeessä asutuiksikin.
Ja miten lienee ollutkaan, kokouksen enemmistö myöntyi viimein ja antoi
puoltosanansa Colombolle. Tammikuun 2 p:nä 1492 oli Granada kukistunut,
Castilian ja Aragonian liput liehuivat Alhambran ikivanhan ihmelinnan
tornihuipusta, ja Granadan viimeinen mohrilainen kuningas suuteli
Isabellan ja Ferdinandin käsiä. Ilo oli korkeimmillaan, ja Cristoforo
Colombo sai vihdoin viimeinkin majesteettien suosituksen suurelle
retkellensä.