Miihkuli. A vot miten hyvältä tuntuu, kun on muija: kun on muija, niin,
vot, et voi tehdä syntiä... vot... A kun ei ole muijaa, niin (levittää
käsiään) voit tehdä... ja vot, veli, helvettiin joudut... (Eleillä ja
käsillä) Vot muija... vot veli.
Mamman Liisa (Kamarissa, kovasti.) Pekka! Tule tupaan ja ala alustaa
taikinaa.
Miihkuli (Jouduttautuu.) Vot, tulee Liisa... Vot muija .. Kosimme
nyt... kosimme, veli!
Mamman Liisa (Palaa.) No, mitäs sille Miihkulille taas kuuluu?
Miihkuli (Kepsakkana.) Paljo kuuluu!... Oikein hyviä kuuluu!...
Sulhasia ja häitä ja naimisia vain kuuluu!
Mamman Liisa (Kainalon alusta raappien, ynseästi.) Häitä... kukahan
hupsu tuo nyt vielä sinustakin huolisi!
Miihkuli. No, a jos minusta ei huoli, niin on toinen, josta huolii.
(Lyö Matikaista olalle) Vot on mies, josta huolii... Vaikka keisarin
tyttö huolii. (Taputtaa olalle.) Vot, on sulhanen! (Matikainen nauraa.)
Mamman Liisa (Ynseänä.) Vot on sulhanen!... Joko se nyt sitte sekin on
niissä akkapuuhissa!
(Kaivelee hammastaan. Pekka Eevastiina saapuu jauhovakkoinensa
ja ryhtyy alustamaan taikinaa, yskien ja ähkien. Miihkuli
neuvoo Matikaista puhuen ja viisaasti viittoen.)
Mamman Liisa (Suu sylkeä täynnä.) Alusta nyt vain, Pekka, jotta ei jää
jauhopaakkuja. (Sylkäisee suun tyhjäksi. Menee äskeiseen asiaan.) Vai
semmoista Miihkulillekin jo kuuluu!
Matikainen (Leikkisänä.) Jokos sitä Liisalla on miten paljo sitä ikää?
Mamman Liisa. Kukahan tässä joutaa kaikkia joutavia muistamaan ja
laskemaan! (Ottaa miesten housut naulasta ja ryhtyy niitä vetämään
jalkaansa hameen alle.) Muistatko sinä, Pekka, paljoko se Nissisen akka
laski minulla jo ikää olevan?
Pekka Eevastiina (Alustaessaan.) Ka, eikö tuota jo lie toisella
kymmenellä... sillä naimakynnnenellä.
Miihkuli. Oikein on ikä... naimakymmenellä. Ja... (lyö Matikaista
olalle) ja tässä on sulhanen.
Matikainen (Leikkisänä.) Eipä sitä tiedä, tokko se Liisa huolii
minusta... (tietoisena) kvartesmannista.
Miihkuli (Ehättäen.) Huolii Liisa... Ylettömästi huolii!... kara-ul!
(Ottaa asennon.)
Matikainen (Kuin omaansa jatkaen.) Vai mitä se Liisa itse siihen sanoo?
(Miihkuli neuvoo viittoen antamaan Liisalle muiskut, kisuuttelemaan
tätä.)
Mamman Liisa (Kuin itsekseen, toistellen, housuja jalkaansa vetäen.)
Siihen sanoo... ja kara-ul!... Kaikilla se vain pitäisi olla se akka...
Kara-ul. (Matikainen nauraa.) Kara... kara-ul vain pitäisi olla
kaikilla. Arinasavea tästä pitää lähteä vetämään, niin pistää tuosta
vaikka nuo housut jalkaansa.
Matikainen. Ja kyllähän sitä minäkin yhden eukkoni elättäisin... jos
asia niikseen tulisi... Vai mitä, Liisa?
Miihkuli (Puhuu apuna.) Komeat on kihlat, ylen ovat komeat!...
Rintaneulat ja silkkihuivit ja... (näyttää sormellaan maireita eleitä
tehden) vot tähän sormus... kulta- ja hopeasormus.
Mamman Liisa (Kuin yksikseen.) Kulta- ja hopeasormus!... Mitenkä vanha
tämä Matikainen on?
Matikainen (Toiveikkaana.) Ka siinäpä sitä jo on ikääkin aikamiehen iän
korvilla.
Mamman Liisa (On saanut housut jalkaansa, menee pankon luo kuin asian
unohtaen, pyörähdellen hieman ja lehahdellen kuin ottaisi
tanssiaskelia, laulaen.)
Voi miksi oon punainen ruusu,
Voi miksi en valkea oo!
(Turistaa nenänsä lieteen, peukalon rystysellä nenäsyrjään painaen.)
Miihkuli (Neuvoo Matikaista kuiskaillen.) Kisuuta... kisuuta Liisaa!...
Ja vot muiskut... muiskut anna!