Mamman Liisan tupa. Lieden luona alasinpölkky.
Pekka Eevastiina nukkuu sängyssä.
Mamman Liisa (Hioo kirvestä, keskellä tupaa seisten, laulaa hyräillen,
kieputtelemalla kuin ajatuksissaan, piippunysä suupielessä.)
Kun kukkivat kaunihit ruusut,
oi, joi kuin ne kukkivat, oi!
Kun kukkivat ihanat ruusut,
niin sydän se lemmestä soi.
(On lopettanut hiomisen, ottaa piippunysän ikenistänsä ja sylkäsee
pankon eteen hieman kumartuen, Pekka Eevastiinalle.) Alapas nousta
siitä, Pekka, ja rapea siivoamaan tupaa. (Kopistellen piipustaan porot
pankolle. Kovemmin.) Pek-ka! (Nykäisee kengän kärestä.) No, Pekka! Ala
nousta ja lakaise tupa! (Pekka Eevastiina herää, virutteleikse ja
haukottelee.) Mene tiedä vaikka tähän viskaisi vieraiksi niitä
rautatien työmiehiä, niin onhan toki lattia puhdas. (Pekka kohottautuu
unisena istumaan. Liisa touhuaa raappien lonkkaansa.) Minä tästä
pistäännyn hakkaamassa halot ja sinä keittää höyräytä vaikka huttua,
niin saa tässä mahansa täyteen. (Lähdön hommassa.) Ja jos se tädin
tyttö, Silja, tulee silläaikaa, niin sano, että jos vaan on vieraita,
rautatiemiehiä, niin... tiedäthän... että kristillinen meno...
(päättävästi) ja kaikki silmän pyynti ja lihan himo pois. (Menee.)
Pekka Eevastiina (Pitelee sivujansa, vaivaloisesti.) Ah näitä sivuja...
näitä köyhän kupeita, kun ne ovat kankeat. (Kuontuu lakaisemaan,
nurkuen.) Ja tuo jalkakin liikkuuttaa vain lönttyyttää... lönttyyttää
ja liikkuuttaa jalka. (Lakaisee.)
Juikurinen (Saapuu evässäkki olalla. Panee säkkinsä penkille.
Hymyilee yleensä usein, on laiska, mojakan näköinen makkara. Kuin
tervehdykseksi.) Tässäköhän se on sen Mamman Liisan talo?... Josta ne
kylällä juttusivat?
Pekka Eevastiina (Lakaistessaan kytystellen.) Sen on talo. Mamman
Liisan on talo. (Lyö luudan tyngän lattiaan.) Mistäs kaukaa tämä vieras
on?
Juikurinen (Leikkisänsävyistä viisautta puhuen.) Ka, kovinkos kaukaa
sitä kehtaa olla... Sieltä vain ilman aikojaan Savon puolelta maailmaa.
(Puhaltaa piippuunsa.) Ja sinä taidat olla se tään talon ruotilainen...
se, jota ne kuuluvat ihan Pekka Eevastiinaksi haukkuvan.
Pekka Eevastiina (Kävellä kyykehtii luuta kädessä, kumarassa kuin
lakaistavaa etsivä, kykkien.) Ka, kukapas muu tässä akkaväen työt
tekisi, kun emännän oma aika menee miesten töillä. (Mennä kytystelee
pankon luo puuhailemaan. Kuin itsekseen.) Kukapas... kukapas se olisi
Eevastiinana, jos ei Pekka itse olisi!... Kukapa se tekisi... kukapa se
tekisi akan työt?