Ensimmäinen kohtaus.
Ateenan muurien ulkopuolella.
(Timon tulee.)
TIMON.
Sua kerran vielä silmään. Muuri, sinä,
Jok' ympäröit nuo sudet, maahan vaivu,
Ateenaa älä suojaa! Vaimot, irstaiks,
Ja, lapset, ynseiks tulkaa! Orjat, narrit,
Sijaltaan syöskää kurttu senaatti,
Ja itse sijaan käykää! Immet nuoret.
Häpeän saastaan oiti rypemään,
Ja vanhempainne nähden! Pidä puoltaa,
Häverikki, älä maksa; veitsi maalle,
Ja velkojaisi kurkkuhun se iske!
Varasta, elinorja! Arvo herras
On pitkäkynsi rosvo, joka ryöstää
Lain mukaan. Tyttö, herran viereen maata;
Rouva on portto! Ramman taattos sauva
Pois tempaa, poika kuusitoistias,
Ja hältä aivot murskaa! Hellyys, rakkaus,
Jumalanpelko, oikeus, totuus, rauha,
Yölepo, kotikuri, ihmissopu,
Opit ja tavat, kaupat, elinkeinot,
Lait, säännöt, laitokset ja arvoluokat
Tuhoksi menkööt, vastakohdakseen,
Ja eläköön vain tuho! Ihmisvaivat,
Te, kuumeet ankarat ja tarttuvaiset,
Ateenaan kypsään syöskää! Lonkkatauti,
Senaattorimme halpaa, että heillä
Käy raajat yhtä rammaksi kuin tavat!
Himo irras hiivi nuorten luihin, mieliin,
Ett', ahertaissaan hyveen virtaa vastaan,
Hekumaan hukkuvat! Ateenaan tehkööt
Äkämät, paiseet kylvön, jost' on sato
Yleinen kuppa! Hengen kautta henkeen
Levitköön rutto, että myrkkyist' olkoon
Niin seuraelämä kuin ystävyyskin!
Alastomuuteni ma sain, en muuta,
Sinulta, sinä inhottava kylä!
Vie tuokin, kirottu sa tuhannesti!
Nyt metsään Timon käy: on arvelutta
Parempi korven susi ihmissutta.
Jumalat, kuulkaa! Kaikki tuhotkaat
Tään kaupungin ja maankin asukkaat;
Timonin viha nouskoon ikää myöden,
Isoiset, halvat, kaikki alleen lyöden!
Aamen.
(Menee.)
Toinen kohtaus.
Huone Timonin talossa.
(Flavius ja pari kolme Timonin palvelijaa tulee.)
1 PALVELIJA.
Oi, hovimestari, miss' isäntämme?
Eroko meillä? Häviö? Ja hukka?
FLAVIUS.
Voi, ystäväni, mitä sanoistakaan?
Jumalten vanhurskaitten kautta vannon,
Ett' olen yhtä köyhä mies kuin tekin.
1 PALVELIJA.
Ja talo tämmöinenkö häviöllä!
Näin jalo herra myyty! Kaikki mennyt!
Eik' ystävää, jok' auttais onnetonta
Ja häntä seurais!
2 PALVELIJA.
Niinkuin selin käännyt
Sa toveriisi, jonka hautaan laskit,
Niin onnen haudalta nyt suosikitkin
Pois hiipi, valhevalans' antain hälle
Kuin tyhjän kukkaron; hän itse, raukka,
Kuin ilmain varaan jäänyt kerjäläinen,
Köyhyydessä ja vierottuna kulkee,
Kuin herja, yksin. -- Lisää kumppaneita.
(Toisia palvelijoita tulee.)
FLAVIUS.
Hävinneen talon särkynyttä kamaa!
3 PALVELIJA.
Sydämmell' yhä Timonin on puku,
Sen näen silmistänne. Tovereita
Siis ollaan vielä murheen palkoissakin.
Sai laiva vuodon, ja me, laivamiehet,
Nyt, seisten kannell' uppoovalla, kuullaan
Melua tyrskyn; tähän ilmamereen
Hajoomme kaikki.
FLAVIUS.
Ystävät, nyt teille
Ja'an viime roponi. Miss' yhdytäänkin,
Timonin tähden tovereita ollaan.
Ja päätä pudistellen sanokaamme,
Kuin hautaan soittain isäntämme onnen:
"Parempaa näimme". Hiukan kullekin.
(Antaa heille rahaa.)
Ei, kaikkein kädet! Vaikka puuttehessa,
Surusta rikkaat ollaan erotessa.
(Syleilevät toisiaan. Palvelijat menevät.)
Mink' armottoman tuhon tuo se loisto!
Ken tahtoisikaan saada rikkautta,
Jos herjaa vain se tuo ja surkeutta?
Ken olla onnen pilkkana? Tai elää
Vain ystävyyden unelmissa? Nähdä
Komean loistonsa vain maalattuna
Kuin ystävien kaunisteltu joukko?
Ah, herra parka! Sydämmes sun sorti!
Sun hyvyys tappoi! Kumma veren vietti,
Kun liika hyvyyskin on suurin synti!
Ken puolinkaan noin hyvä olla voi,
Jumalten tunnus tuo jos tuhon toi?
Oi, rakas herra, --
Siunattu, tullaksesi kirotuksi,
Ja rikas köyhtyäkses, -- varat suuret
Nyt raskain tuskas on. Ah, oiva herraa!
Raivossaan heitti hylky-ystäväinsä
Pesänkin kiittämättömän.[10] Ei hällä
Nyt hengenpidett', ei sen hankkijaa.
Jälestä käyn ja olinpaikkans' etsin.
Niin hyvin, kuin vain voin, hänt' auttaa koitan;
Jos kultaa saan, niin talouttaan hoidan.
(Menee.)