— Äh, nyt meni väärin, minä otan uudestaan, pelästyi Aamos. — — —
— Ja nyt vielä kertaalleen varmuuden vuoksi sama, sanoi Irja, joka
jännittyneenä seurasi Aamoksen nakutusta: Apua, apua, heti, hätä suuri,
ammutaan. — Mutta ei sinun välttämättä tarvitse pistää kieltäsi ulos
joka painalluksella. Hyvä on!
— Nyt pitäisi kääntää kone, niin että kuulisi, mitä se vastaa, sanoi
Aamos. — Onko se saanut selvää.
— Et suinkaan sinä osaa sitä niin kääntää, epäili Irja.
Aamos aloitti taas saman ruuvien sormeilemisen, koetti avaimella, ettei
kipinä enää räiskinyt, ja painoi sitten kuulotorven korvalleen.
— Kyllä tämä hyvin hiukan rätisee, sanoi hän, — mutta ei tästä mitään
selkoa saa.
— Annas minäkin kuuntelen, sanoi Irja. — Kyllä siitä on mahdotonta
saada mitään ajatusta.
— No nyt, virkahti Aamos, joka oli taas tarttunut kuulotorveen.
— K... k... mikä kirjain se toinen oli, minä koetan kirjoittaa
paperille... ei, nyt se sekaantui, en minä ehtinyt... ei siitä tule
mitään. Se sähköttää liian nopeasti, ja Aamos laski epätoivoisen
näköisenä kuulotorven kädestään.
— Älä jätä kesken, vaikket saakaan selvää.
Kuuntele siksi, kunnes lopettaa; sitten heti sähkötämme vielä kerran
avunpyyntömme, sillä silloin tietysti siellä kuuntelevat.
Ja Aamos teki määräyksen mukaan.
— No niin, päätti Irja. — Ehkä tunnin päästä ovat täällä, jos ovat
kuulleet ja saaneet selvän sähkösanomastamme. On kauheaa, kun ei
voi mitään tehdä sitä ennen. Joka tapauksessa minä lähden vuorelle
katselemaan ja kuuntelemaan, reipastui Irja. — Mene sinä, Inkeri,
leirille, jos joku sattuisi tulemaan, ja sinä samoin, pikkumies, ja
vaihda jotakin kuivaa yllesi — tai taidat jo olla touhustasi kuivunut
— ja koeta korjata kanootti, jos voit, kaiken varalta, sinä... Mikä
sinun nimesi taas olikaan, sinä sukeltaja?
— Aamos Kaino Kasperi Lax, vastasi poika partiokunniaa tehden.
— Niin juuri, sinä pikku lohi. Ilmankos me sinut vedestä löysimmekin.