— Tuolla vasemmalla se vuoren halkeama on, ja tuo korkeampi kohta
tuolla on oikea päävuori, esitteli Reino osoittaen sivummalla olevaa
valtaista rantakallion repeämää. — Ja tässä on se niemeke...
— Ja tässä kivi ja tuossa kanto ja siinä mies, joka luulee, ettei
meillä ole silmiä päässä, sanoi Akki.
— Samassa kuului partiojohtajan pillinvihellys ja komennus:
— Pituudenmukaiseen rintamaan järjesty! — Manski ja Piksa tulevat
minun kanssani valitsemaan leiripaikkaa. Kukaan muu ei saa sillä aikaa
poistua tältä hietikolta. Teltat ja tavarat tuodaan tuohon kallion
juureen. Peseytyä saa. Hajalle!
— Tämä kallioniemeke on itsestään selvä leiripaikka, virkkoi
Manski. Sen kauempaa ei kannata etsiä. Se on eteläpuolella, avoin
auringonnousuun päin, vuoren suojaama pohjoisen puolelta.
Pyöreähkö pikku niemeke oli pian tutkittu.
— Maaperä on keskemmältä hiekkainen ja kuiva, arvosteli Piksa, —
hiukan järvelle päin viettävä niinkuin tuleekin. Ja töyry on tarpeeksi
korkealla vedenpinnasta. Minä kannatan.
— Hyvä on, vahvisti Mikko. — Ja tarpeeksi suuri niemeke myös on
teltoillemme, ja komea havumaja mahtuu vielä keskelle, jos tarvitaan.
Rannalla on hyvä kokoontumiskallio. Mutta katsokaas, kuinka niemi on
hauskan muotoinen: aivan kuin ihmisen pää, kannas muodostaa kaulan,
venepoukama tuossa kiertää leukaa.
— Annetaan sille sitten ylipäänsä nimeksi Pääniemi ja ryhdytään
kiireesti pääasiaan. Teltat on saatava pystyyn, virkkoi Manski, —
tulee pian ilta.
Partiojohtaja vihelsi pojat kokoon ja ilmoitti kaikuvalla äänellä,
että leiripaikaksi oli valittu Pääniemi. Oleskelulupa oli saatu
Reinon isältä, Koivulan kartanon isännältä. Puita sai kaataa
vain, mikäli välttämättömästi tarvittiin; polttopuut piti kerätä
metsästä. Kuusenhavuja sai ottaa mielin määrin. Tulta oli pideltävä
erittäin varovasti, eikä sitä saanut käyttää missään muualla kuin
keittopaikalla. Äärimmäistä siisteyttä oli noudatettava sekä telttoissa
että ulkopuolella. Illalla julistetaan yksityiskohtaiset työ- ja
leirijärjestykset, jotka myös kiinnitetään päämajan seinään.
Pian oltiin täydessä työn touhussa. Niemekkeen keskikohdan
eteläpuolelle pystytettiin päämaja, partiojohtajan talonmuotoinen
harjateltta. Siinä asui myös apulaisjohtaja Manski.
— Hei pojat, jos kerran tämä on Pääniemi, on meidän telttamme Korvala,
sillä korvan paikalle sen panemme, huusivat Piksa ja Pusu, jonka oikea
nimi jostakin käsittämättömästä syystä oli Sulo Sulin. Heillä oli vain
pienen pieni kahden miehen pohjallinen kelloteltta.
— Kyllä tämä tosiaankin on oikein paratiisimainen leiripaikka,
katsokaa ympärillenne, oi veljet ja kansalaisetpa ihmetelkää, lausuili
Akki joka kiersi paikasta paikkaan huomauttelemassa ja pyytämättömiä
neuvoja antamassa. — Mikä suurenmoinen luonto! Tämän vuoksi uhraa
kernaasti 14 litraa lehmänmaitoa ja kiristää suolivyötään.
— Tule auttamaan, Akki. Tämä on Silmälä, huusi kimeällä äänellä
vastakkaiselta rannalta Aamos Kaino Kasperi Lax, joka Reinon kanssa
kovalla touhulla pystytti telttaa, mihin toistaiseksi myöskin Akin tuli
sijoittua, kunnes hänelle ja "teekkarille" ehdittiin rakentaa havumaja.
— Kitala se paremmin voisi olla, vastasi Akki mennä huiskien
telttatovereittensa luo, — semmoinen mökä sieltä lähtee.
Teltat kiinnitettiin lujasti maahan ja harvassa kasvaviin puihin.
Kuusenhavuja tuotiin kasoittain. Niistä tehtiin telttojen pohjalle
pehmeät vuoteet, ja toinen huopa levitettiin ylle. Kunkin teltan
vieritse korkeammalle puolelle kaivettiin sateen varalta oja.
Leirin suuri lippu hinattiin toistaiseksi puun latvaan, mutta
rannalle kallioaukeaman laitaan oli sen tangolle jo katsottu paikka.
Kannakselle lyötiin rajaksi pystyyn kolme vartiolippua. "Keittiö"
sijoitettiin Piksan ohjeiden mukaan poukaman rannalle, niemekkeen
"leukaan", ja hän kyhäsi siihen heti tilapäisen uunin kivistä, ja pari
paatta oli pöytinä. Lähellä oli ruoanjätekuoppa ja toisella puolen
astiainkuivausteline.
— Niin pian kuin ehditään, laitetaan siihen niin komea uuni, että —
kehui Piksa, — muurinruukista — savesta ja hiekasta — ja pyöreistä
ja pitkulaisista kivistä. Siihen muurataan kolme aukkoa: tuolle isolle
padalle yksi ja kaksi pienemmille. Ja siihen se sitten pannaan se
periskooppi, se peltitorvi, jolle herrat niin nauroivat, savupiipuksi,
jotta vetää kuin Vilperin venttiili, ja sitten siinä voi vaikka leipiä
paistaa. —
Kello kahdeksan tienoissa vihellys ilmoitti ilta-aterian ajan alkavan.
Tällä kertaa syötiin vain kuivia eväitä ja juotiin teetä, jota Pusu oli
kiehauttanut. Sen jälkeen seurasi telttojen sisustuksen järjestäminen
ja tavarain paikalleenpano Manskin ohjausten ja määräysten mukaisesti.
— Katsokaas, herrat, neuvoi hän Laxia ja Reinoa kuivanleikkisään
tapaansa, — järjestys kaikessa, sanoi entinen akka, kun kanoja
piiskasi. Ruokatavarat viedään repuissa kaikki keittiöaittaan, jota
kylläkään ei vielä oikeastaan ole, mutta jonka virkaa tänä yönä
toimittaa kuusenoksista tehty suojus. Siinä on jokaisella oma paikka
repulleen. Keittiökotaan pannaan määrätyille paikoilleen lusikat,
ruokaveitset, haarukat, lautaset, kupit ja padat. Kirveet ja puukot,
lapiot, köydet ja nuorat säilytetään toistaiseksi teltoissa oksista
tehdyillä hyllyillä, kunnes niille on saatu valmiiksi erikoinen
vajansa. Päällystakit, huovat, alusvaatteet, sukat ja ompelutarpeet
säilytetään omalla telineellään teltoissa, pyyheliinat, saippuat
ja hammasharjat viedään tuonne rantakalliolle uimapaikalle. Siellä
on poikkipuussa oma vaarnansa kullakin ja suojus. Päämajassa on
sidetarpeita, jodia ja vetysuperoksidia. Mukavuuslaitos on kunnossa,
kyllin leveä kaivettu oja tuolla mantereella ison kiven takana — ja se
on ankara pykälä, älkää ollenkaan irvistelkö. —
Täsmälleen kello yhdeksän partiojohtaja puhalsi iltatoitotuksen ja
Manski järjesti pojat riviin rantakalliolle, avoimelle tasaiselle
paikalle, josta näkyi yli koko kauniin Kaarneselän. Johtaja lausui
muutaman sanan kesäleirille menestystä toivottaen: —
Korven suuri rauha rannan puolella, laajan ulapan laineet, jotka
loiskivat toisella puolen, korkea taivas, joka kaartuu ylhäällä, ja
partiotoverit, jotka ovat vieressämme, kaikki ne tulevat takaamaan
Halkiovuoren kesäleirille paljon terveyttä, reippautta, iloa,
saloelämän viehätystä ja partiohengen voimakasta kasvamista.
Poikien mieli kävi vakavaksi, mutta samalla niin oudon juhlalliseksi ja
odottavaksi. Tuntui todella, että täällä oli mahdollista elää oikeata
luonnetta kasvattavaa elämää.
Sitten julistettiin täydellinen työjärjestys seuraavaksi päiväksi,
ja se säännösteli päivän aina aamusta puoliseitsemästä iltanuotioon
saakka, ja ohjelmassa vuorottelivat partioharjoitukset, urheilu,
leirityöt ja leikit. Määrättiin kokkivuorot ja kokkien velvollisuudet
ja ilmoitettiin, ettei leirivartiota paikan yksinäisyyden ja
rauhallisuuden takia katsottu tarvittavan yöksi.
Työohjelman jälkeen tuli vielä leirin puhtautta ja muuta järjestystä
koskevia ohjeita, ja partiojohtaja päätti esityksensä toivomuksin,
että kesäleirilläolo muodostuisi unohtumattoman virkistäväksi ja
kasvattavaksi.
— Kuka saa tänä iltana laskea lipun, pojat? kysyi hän lopuksi. —
Lipun laskee ja seuravana päivänä nostaa vanhan tavan mukaan se, joka
päivän kuluessa tavalla tai toisella on erikoisesti kunnostautunut.
— Ehdotan, virkkoi aina puhumaan valmis Akki, — että partiojohtaja
tällä kertaa laskee lipun. Kuitenkin haluaisin tovereitten puolesta
erikoisesti kiittää Manskia siitä kelpo kieppauksesta, jolla hän
alkuviikosta puolusti partiolaiskuntoa, ja Ressua siitä, että hän on
hankkinut meille näin perin kauniin ja sopivan leiripaikan, — vieläpä
huolehtinut vatsamme vastaisista tarpeistakin.
Kohottaen kätensä pojat tervehtivät lippua, ja iltatoimitus oli
päättynyt. Hiipuvan tulen ääressä jutusteltiin vielä yhtä ja toista, ja
lopuksi vierähti nuotiolaulu, jonka vitkainen, hieman alakuloinen sävel
kantautui hiljaiseen iltaan lännen taivaan ruskottaessa päilyvän ulapan
takana:
Taivas tummuvi, tummuu maa,
korpi korkea kohajaa.
Yö on, yö on.
Silmä valvovi vartijan
luona nuotion rattoisan.
Yö on, yö on.
Uskollisna hän käyskelee,
kaikki valpasna havaitsee.
Yö on, yö on.
Veikot, rauhassa uinukaa,
tyyn' on taivas ja tyyni maa.
Yö on, yö on.
Vähän ajan perästä leiri oli jo aivan hiljainen, jostakin teltasta
kuului vain vielä vienona hyräilynä:
Yö on, yö on.
Samassa tömähti ylhäältä vuorelta kerran, kaksi, ja sitten uudelleen
samalla tavoin.
— Mitäs se oli? Akin pää ilmestyi Silmälän teltan aukosta, ja
päämajasta ryömivät molemmat johtajat kuuntelemaan tarkemmin.
— Taitaa olla se Pylkkäsen kummituspukki, joka siellä mellastaa, huusi
Akki.
— Ehkä hirvi, tuumi Manski, — niitä kuuluu joskus vielä olevan näillä
seuduin. Jotakin sellaista raskasta se oli.
Mutta kun ei enää mitään kuulunut, palasivat pojat telttoihinsa, ja
kaikki oli taas hiljaista.