Saha- ja tehdasyhtiöitten maa-anastuksista.
Viime aikoina on maassamme tullut erittäin polttavaksi kysymykseksi
irtolaisväestön tilan parantaminen, ja yhdeksi tehokkaimmista keinoista
sillä alalla on harkittu sen kiinnittäminen "omaan maahan." Sille
koetetaan hankkia maata, jolla se pysyväisesti asuisi ja jota se
täydellä ja vapaalla omistusoikeudella viljelisi. Tämä olisi
erinomaisen hyvä, oikeastaan ainoa tepsivä keino, kunhan sen vaan voisi
toteuttaa, ja kummaltakin puolelta sen pitäisi soveltua yhteen niinkuin
kaksi astian laitaa. Sillä maatahan meillä juuri on jos mitään, ja
luulisi olevan sen viljelijöitäkin, koska pienempi osa väestöstämme
vasta on päässyt sitä pysyväisesti viljelemään. Mutta meidän kansalla
on oikeastaan vähemmän halua maanviljelykseen kuin mikä olisi suotavaa
ja menestyksellemme tarpeellista. Ja toisekseen, juuri kun meillä
yhdeltä puolelta innostuksella ja suurilla ponnistuksilla koetetaan
toteuttaa tätä hyvää aatetta, s.o. hankkia maanviljelyksessä
itsenäistä, vapaata ja kannattavaa työalaa niille, joilla sitä ei vielä
ole, niin juuri samalla hetkellä koetetaan toiselta puolelta repiä tätä
hyvää yritystä rikki, koetetaan irroittaa maasta sellaisiakin, joilla
sitä jo ennestään on ollut, ja lisätä yhä niitten lukumäärää, joilla
sitä ei ole, sekä pienentää sen turpeen pinta-alaa, jota kannattaisi
leivän kasvulle kääntää.
Ja tämä nurja puoli, tämä vastustava ja rikkirepivä puoli on nykyään
useilla seuduilla voimallisempi kuin tuo tasoittava ja yhdistävä, se on
viettelevämpi, sillä se kiiltää ja kangastaa kullalta, sillä on
miljoonat ja taas miljoonat pääominaan, jotka sokaisevat meikäläisten,
varsinkin sydänmaalaisten, maanviljelyksen ja todellisen pellon
raatamisen suhteen jo ennestäänkin vähänäköiset silmät.
Ne ovat juuri sahayhtiöitten miljoonat, pääasiassa meidän omista
metsistä kootut suuret pääomat, jotka ovat alkaneet vaikeuttaa
edellämainittua, yhteiskunnallemme terveellistä toimenpidettä. Tässä on
vähä vähältä voitettu ase meidän omasta kädestämme ja käännetty meitä
itseämme vastaan.
Sadat, tuhannet maanomistajat luopuvat rahan huimaavasta vaikutuksesta
ja "herraspäivien" toivossa maastaan, heittäen sen sahayhtiöille ja
osasta muillekin teollisuuslaitoksille metsänkasvuun. Ja ne maat voi
pitää maanviljelykseltä ainaiseksi menneinä, ainakin niinkauvaksi kuin
puutavaraa maailmassa tarvitaan. Vai luuleeko joku, että sahayhtiöt,
puumassa- ja lankarullatehtaat y.m. puunjalostuslaitokset ostelevat
itselleen tiloja elääkseen niitten maanviljelyksellä -- meillä
Suomessa! Kaukana siitä. Suurempia korkoja he vaativat rahoilleen, ja
kuten tuonnempana näemme, on heidän harrastuksensa hyvin kaukana
maanviljelyksestä.
Tämä outo ja uusi liike meillä on yksi metsähuijauksen suoria
seurauksia, ja missä se on ollut suurin, niinkuin etupäässä hyvien
uittoväylien varsilla sisämaassa, siellä on tämä maasta luopuminenkin
yleisintä, tarttuen paikoitellen miehestä mieheen niinkuin kulkutauti,
aivan kuin tuo toisin paikoin maatamme raivoava "ameriikan kuume",
jonka kanssa se luonteeltaan onkin hyvin läheisessä sukulaissuhteessa.
Yksityisiä tiloja on sahalaitoksilla ja muillakin tehtailla kyllä
hallussaan miltei joka pitäjässä kautta koko maan, missä vaan metsiä
vielä on jälellä, sillä metsien tähden he ostelevat niitä täällä
meillä, koska ei ole pienintäkään toivoa, että täällä kultasuonia
löydettäisiin maasta. Mutta löytyy seutuja, joissa kokonaiset
kyläkunnat, puolet suurista pitäjistä ovat joutuneet heidän käsiinsä.
Sellaisia ovat etupäässä koko itäinen ja pohjoinen osa Kuopion lääniä
sekä Vaasan läänissä Larikaan kihlakunta, siis juuri seudut, jotka ovat
olleet metsärikkaimpia maassamme ja joissa itse metsän kasvukin,
niinkuin esim. koko Laukaan kihlakunnassa, on tavattoman hyvä. Paljon
on yhtiötiloja nykyään jo alkanut ilmestyä Oulunkin läänin puolelle,
mutta niistä en tässä voi tehdä selkoa, koska matkani ei ulottunut
sinne saakka.
Mikkelin läänissä on etupäässä mainittava yksi kohta, nim. Sulkavan
pitäjä, jossa myöskin on jo välttävä määrä näitä "uusia rälssiä",
niinkuin kansa niitä sattuvasti nimittää. Siinä on yksi sahayhtiöitten
päälinnoituksista Etelä-Savossa, käsittäen 22 eri tilaa ja tilan osaa,
yhteensä 9 manttaalia. Kun koko Sulkavan pitäjässä on 52 manttaalia, on
siis lähes viides osa pitäjää jo joutunut pois maanviljelyksen käsistä.
Ne ovat nämä Sulkavan tilat useimmat olleet hyvin viljeltyjä suurtiloja
laajoine torppari-alueineen ja nyt niiden omistajina ovat, paria
lukuunottamatta, kotkalaiset sahayhtiöt Gutzeit & C:o sekä Hallan
yhtiö.
Muissa Etelä-Savon pitäjissä on samallaisia suurtiloja joutunut
samoihin käsiin, vaikk'ei toki niin suuressa määrässä kuin Sulkavalla,
mutta jonkun niitä aina kohtaa joka pitäjässä. Niinpä on Säämingissä
aivan nykyisin myyty suuri Niittylahden hovi, joka tähän saakka on
ollut erittäin hyvässä viljelyskunnossa. Samoin Kerimäellä
Turtianniemen hovi, y.m.m. muissa paikoissa. Ja tuntuu siltä, että
enimmät Savon suurtilat tulevat menemään samaa tietä, sillä niissä
seuduissa ei pientilallisilla ole enää ollenkaan metsiä. Niitä on
kaskettu ja niitä on myyty niin hurjasti, että löytyy paikkoja,
niinkuin esim. Simpalan kulma Kerimäen pitäjässä, jossa tilallisten jo
täytyy ostaa polttopuuta -- jos on mistä ostaa.
Mutta jos nyt siirrymme Kuopion lääniin ja alamme kulkea sen itäistä
osaa, Karjalan puolta, etelästä pohjoiseen, niin on ensimmäisenä
vastassamme Tohmajärven pitäjä. Siinä on yhtiötiloja 24, yhteensä 5,50
manttaalia. Nämä ovat Värtsilän tehtaan omia ja jo vanhempaa
omistusoikeutta, mutta metsien vuoksi nämäkin tietysti ovat aikoinaan
ostetut. Nykyään siellä ei enää mikään sahayhtiö osta tiloja, sillä
yksityisten metsät ovat miltei viimeiseen kalikkaan saakka poltetut
hiiliksi mainittuun tehtaaseen.
Seuraa sitten laaja Ilomantsin pitäjä. Siellä on perintömaata pohjineen
joutunut yksityisiltä maanviljelijöiltä yhtiöitten haltuun huikean
paljon. Heillä ei ole hoteissaan enempää eikä vähempää kuin 174 eri
tilaa, joiden yhteenlaskettu ala on 35,50 manttaalia. Koko Ilomantsin
pitäjässä on manttaalin luku 127, siis on heillä runsas neljäs osa koko
pitäjän veroa kantavasta maasta. Jos jyvitys olisi ollut samanlainen
koko Ilomantsissa, tekisi yhtiöitten osa siitä ainakin 1,200
neliökilometriä, mutta todellisuudessa on se luullakseni paljoa
suurempi, sillä se käsittää etupäässä pitäjän itä- ja pohjois-osat,
joissa maa on ollut halvemmassa arvossa.
Suurin osa tästä alueesta on Värtsilän tehdas-osakeyhtiöllä, joka kyllä
ei itse harjoita sahaliikettä, vaan jonka tiloja silti ei voi pitää
missään muussa asemassa kuin saha-yhtiöittenkään tiloja. Metsien vuoksi
ne on ostettu ja metsää niillä kasvatetaan. Enimmät tilat ovat
joutuneet mainitun tehtaan omiksi jo useita vuosikymmeniä sitten.
Silloiset omistajat ovat myyneet omistusoikeutensa niihin enimmäkseen
nälkähinnoista sellaisilla ehdoilla, että ovat saaneet oikeuden asua ja
viljellä niitä määrätyn ajan, tavallisesti 50 vuotta, tarvitsematta
suorittaa ostajalle mitään arenti-veroa, kunhan ovat sitoutuneet
maksamaan tiloista suoritettavat ulosteot. Siten omistaa nyt
Värtsilän yhtiö Ilomantsin itäkulmalla monta kylää kokonaan, niinkuin
esim. Kuolismaan, Lutikkavaaran ja Ontronvaaran kylät, joista
viimeksimainitussa yksinään on 23 talonumeroa. Kaikki ne seudut ovat
hyvin karuluontoista maata, seassa suuria rimpisoita, ja oikeastaan
pääasiassa juuri metsänkasvuun soveliaita. Mutta on siellä siltä aina
joku kohta viljelyskelpoistakin alaa, kunhan vaan tulisi viljellyksi,
mutta siitä ei ole nykyisissä oloissa paljoakaan toivoa.
Jommoinenkin osa näistä Ilomantsin yhtiötiloista, etupäässä Koitereen
järven ympäristöllä olevat, kuuluvat parille joensuulaiselle
sahayhtiölle.
Sitten kulkee Koitereesta alkaen Venäjän rajalla olevien kruunun
metsien ja asutumpain Pielisen vesistön rantamaitten välillä laaja
vyöhyke, joka melkein yhtäjaksoisesti on samain joensuunlaisten
sahayhtiöitten omaa. Siihen kuuluu jo Enon pitäjän itäisessä osassa,
pitkin Ilomantsin rajaa, suuria alueita, ja siitä se jatkuu pohjoiseen
päin Jonkeriin saakka Oulun läänin rajalle.
Enossa, joka on aivan pieni seurakunta Ilomantsiin verraten ja jossa
asutus sekä viljelys yleensä ovat paljoa paremmat, on sentään
sahayhtiöillä -- ja juuri yksinomaan niillä -- 7,8 manttaalia,
käsittäen 82 eri tilaa ja tilan osaa. Koko pitäjä on 34,32 manttaalia.
Suurin osa niistä on Utra Wood C:on omaa, saman englantilaisen yhtiön,
jolla on koko Koitereen puoli Ilomantsin pitäjääkin. He omistavat
Enossa Luhtapohjan suuren kylän kokonaan, paitse yhtä numeroa. Kylässä
on 61 eri tilanosaa, yhteensä 5,28 manttaalia. Se on rälssiluontoista
maata ja lampuotiviljelys on siellä jo vanha ja tulee tietysti yhä
vanhenemaan, sillä jos kohta lampuodeilla on ollutkin hiukan toivoa
saada tilansa lunastetuksi perinnöksi, niin siitä ei enää synny mitään,
sillä yhtiö ei luovu pienillä rahoilla hyvistä metsistään.
Muissa pitäjissä Pielisen vesistössä on tilankauppoja metsänviljelystä
varten tehty pääasiassa vasta viimeisen kymmenluvun loppupuoliskolla ja
tehdään yhä parasta aikaakin, vaikka on siellä yhtiöillä joukossa
vanhempaakin omistusta.
Niin on heillä hallussaan tätä nykyä seuraavat alat: Pielisjärven
pitäjässä 90,97 manttaalista 13,4 manttaalia, 66 eri tilaa; Nurmeksessa
81 manttaalista 14,15 manttaalia, 53 tilaa, ja Juuassa, länsipuolella
Pielisjärveä, 52 manttaalista 6,55 manttaalia, yhteensä 51 eri tilaa.
Niissä neljässä pitäjässä, jotka sattuvat Pielisjärveen, on siis
teollisuuslaitoksilla, melkein yksinomaan pelkillä sahayhtiöillä,
kaikkiaan 252 maatilaa, eli noin 42 manttaalin arvo maata.
Manttaaliperustuksella tämän maa-alan laajuudesta ei
etelä-suomalaisilla voi olla käsitystä, mutta jonkunlaisen selon siitä
saa, kun ottaa huomioon, kuinka pieneen arvoon maa yleensä Kuopion
läänin itä- ja pohjoisosissa on jyvityksessä otettu. Niinpä on esim.
Pielisjärven ja Nurmeksen salokylissä paikoin otettu maata yhteen
manttaaliin 4,000 à 5,000 hehtaaria ja ehkä siitäkin yli.
Lukuunottamatta muutamia harvoja paikkakunnalla löytyvien
rautatehtaitten ja jonkun yksityisen metsäkeinottelijan omistamia
tiloja, omistavat suurimman osan tuosta laajasta alueesta, niinkuin jo
edellä mainitsin, pari joensuunlaista sahayhtiötä sekä Juuan puolella
osittain yksi kymiläinen.
Tässä täytynee huomauttaa, että näihin numeroihin on siellä täällä
otettu joku sellainenkin tila, joka ei vielä ole kenenkään sahayhtiön
oma, vaan joka kumminkin kaikissa tapauksissa jo on voiton toivossa
heitä varten ostettu ja varmasti heille menee. Sellaisia ovat varsinkin
monet maakauppiaitten ja muitten metsäkeinottelijain ostamat talot.
Niitä, niinkuin sahayhtiöittenkin tiloja asuu aina vuokramies -- ellei
ne jo ole autioina -- eikä ole epäilemistäkään, kuka ne lopulta korjaa,
sillä ei yhdenkään yksityisen metsäkauppiaan kannata enää kilpailla
suurien yhtiöitten rinnalla. Mainittakoon esimerkkinä, että muuan
maakauppias Keski-Suomen puolella aivan hiljan myi eräälle yhtiölle
toistakymmentä taloa yhdellä kertaa.
Mutta palatkaamme taas tarkastelemaan sahayhtiöitten valloituksia ja
siirtykäämme nyt Pielisen vesihaarasta Nilsiän ja Iisalmen vesistöihin
ja siitä länteenpäin Kymin vesistön pohjoisimmille latvoille, sillä
niilläkin maankulmilla he ovat monet suurimmista voitoistaan saaneet.
Siellä vesijakajilla, Suomenselän ylhäisillä kangasmailla on näihin
saakka olleet parhaat ja laajimmat metsät, mitä yksityisten hallussa
Suomessa kenties on ollut, ja ulottuu niitä länteen ja lounaan päin
yhtä pitkälle kuin Suomenselkääkin, aina Pohjanmaan tasangolle saakka.
Ne ovat parhaasta päästä Suomenselän eteläiset rinteet, joilla tähän
asti tukkiliikettä on harjoitettu, sillä pohjoinen, eli Oulun läänin
puoli on suureksi osaksi valtion maata ja uittokin sieltä Pohjanmaan
jokia pitkin on vaikeampi kuin etelään päin, suuriin järvivesistöihin.
Nurmeksesta lähtien länteen päin on ensimmäisenä vastassa Rautavaaran
pitäjä.
Tuota nimeä harvoin mainitaan muualla kuin hätäaputoimien papereissa ja
on melkein totuttu siihen, että sen pelkkä kaikukin jo merkitsee jotain
köyhää, kurjaa ja harvaan asuttua salopaikkaa jossakin takalistolla,
johon harvoin kenenkään matka sattuu, mutta jossa sentään tiedetään
ihmisiä elää kituuttavan ja josta eteläisemmän Karjalan ja Savonkin
puolella kuulee sanottavan vaan sen verran, että "eiköhän se ole siellä
jossain Lapin porstuassa".
Totta onkin, että maa siellä on tavallista karumpaa ja paljon
siellä on suuria rimpisoita korkeitten harjanteitten välissä, joita
pistäytyy Suomenselästä etelään päin niinkuin kylkiluita selkärangasta
ja joiden kuivaamiseksi valtiokin jo kerran teki epäonnistuneen
yrityksen perustamalla Luostan seutuun jonkunlaisen "suo-kolonian"
rangaistusvangeista. Mutta paljon siellä on rikkauksiakin, joita
asukkaat olisivat voineet edulla hyväkseen käyttää, jos sinne aikoinaan
olisi tullut vähänkään kulttuuria paremmassa muodossa kuin
kauppiaitten, tukkilaisten ja viinan mukana. Sillä siellä on ollut
äärettömiä metsiä ja niitä on koko lailla jälellä vielä nytkin.
Vaikka onkin Nurmeksen kappeli, on Rautavaara sentään pinta-alaltaan
suurempi kuin yksikään pitäjä koko eteläisessä Suomessa, nim. 1,065
neliökilometriä, josta järvet ottavat ainoastaan mitättömän pienen
alan. En voi varmaan sanoa, kuinka paljon maata siellä on mitattu
manttaalin osalle, sillä siellä on joukossa myös valtionmetsiä, joiden
suuruudesta minulla ei ole tarkkoja tietoja, mutta arvioni mukaan
pitäisi keskimäärän manttaalille siellä tekemän noin 5,000 hehtaarin
vaiheille ja ehkä paikotellen siitäkin yli, koska koko pitäjän 85 tilaa
tekee yhteensä vaan 13 manttaalia. Nämä ovat siis olleet erinomaisia
makupaloja sahalaisille ja niinpä onkin niistä nykyään jo 46 tilaa,
yhteensä 6,62 manttaalia, sahayhtiöitten sekä osaksi erään rautatehtaan
käsissä.
Norjalainen yhtiö Gutzeit & kumpp. Kotkasta omistaa siellä yksinään 21
tilaa, niiden joukossa Tiilikan kylän kokonaan. Halla-yhtiöllä on 7
tilaa j.n.e.
Tässä sopii ohimennen mainita, että edellinen näistä yhtiöistä onkin
monessa kohti Saimaan vesistön puolella melkein yksinvaltias sekä
metsien että talojen ostaja, sillä sen omassa hallussa ja siis ilman
kilpailijoita yksinään käytettävänä on se ainoa kohta, josta voi tukkia
kuljettaa tästä vesistöstä Kymin puolelle sekä siten suorastaan
Kotkaan, nimittäin eräs kaitainen kannas Lappeen pitäjässä. Siinä
siirretään tukit vartavasten rakennettua rullatietä vesistöstä toiseen
ja vältetään siten sahatavaran kuljetus Saimaan kanavassa, joka tulee
tietysti paljoa kalliimmaksi. Tämän edellisillä vakinaisilla
valtiopäivillä tehtiin kyllä eräältä taholta anomus, että suuremman
kilpailun aikaansaamiseksi Savon vesistön puolella rakennettaisiin
valtion toimesta Saimaan ja Kymin vesistön välille tukkitie, mutta se
anomus tapettiin, ja sen tappamisesta liikkuu nytkin vielä Savon
puolella monenmoisia huonoja huhuja, joita ei tässä tarvitse, eikä
sovikaan mainita.
Rautavaaran rajapitäjässä Nilsiässä on tehtailla ja sahalaisilla
kaikkiaan 54 maatilaa, joiden manttaali-arvo tekee 10,50 manttaalia.
Koko pitäjässä on 76,24 manttaalia. Näistä 54:stä tilasta on
aikoinaan 19 tilaa ollut venäläistä omaisuutta, kuuluen Juankosken
rautatehtaalle, mutta viimeksi ne ovat olleet hiljattain perustetun ja
vastikään konkurssin tehneen "Taimi" osakeyhtiön hallussa.
Yhä länteen päin siirtyen, vesistöstä vesistöön, seuraa sitten Iisalmen
pitäjä. Siellä on sahayhtiöillä, etupäässä kotkalaisilla, sekä osaksi
Jyrkän rautatehtaalla yhteensä 46 eri tilaa, tehden pitäjän 96,79:stä
manttaalista noin 7 manttaalia.
Pielavedellä, josta jo uitto käy suorastaan Kymiin päin, on pelkillä
sahayhtiöillä 32 tilaa, jotka koko pitäjän 54,42:sta manttaalista
tekevät 5,50.
Sitä paitse on näissä pitäjissä myyty suuri määrä salopalstoja
pohjineen sahalaisille, mutta niiden suuruudesta on vielä vaikea saada
selkoa.
Kuopion lääniin sekä samaan uittoreittiin kuuluvana kuin Pielavesikin,
on myös Keiteleen pitäjä. Se ei ole pinta-alaltaan erittäin suuri, eikä
siellä ole paljon manttaaliakaan, ainoastaan 15,35, mutta on siitäkin
sentään jo 3,25 manttaalia sahayhtiöitten ja metsäkauppiaitten omaa,
käsittäen 30 eri taloa ja talonosaa. Enimmät niistä ovat Haapakosken
sahayhtiöllä, joka nimittää itseään isäntiensä äidinkielellä The
Finland Wood C:o, mutta useita niitä on myös kotkalaisella Hallan
osakeyhtiöllä.
Ja nyt, kun tästä lähdemme jatkamaan matkaamme Suomen selänteen
liepeillä, yhä lännemmäksi siirtyen, Laukaan kihlakuntaan Vaasan läänin
puolella, nyt vasta tulemme niihin kohtiin, missä Suomen metsäin
todellinen ydin on ollut ja missä niitten valtasuoni nytkin vielä
voimallisimpana vuotaa, sillä se on ollut siellä niin tuore, ett'ei se
vieläkään ole lopen kuivunut, vaikka sitä onkin iskemistään isketty ja
vaikka vielä tänäkin päivänä kirveitä yhä sen iskemiseen hiotaan.
Ken lähtee Keiteleestä ajamaan Pihtiputaalle päin lähennellen
Kolimajärven rantoja, se kyllä heti huomaa että siellä se vasta on
oikea päätaistelu taisteltu, siellä on ottelu metsän jykevää kaartia
vastaan ollut kuumin ja siellä sen jaloimmat sankarit ovat kellistyneet
joukottain, rivittäin, viimeiseen mieheen. Vaikka aika olisi
talvinenkin, niinkuin minun kulkeissani, tulevat taistelun jäljet
sentään selvästi näkyviin tuhottoman suurista kannoista, joita pistää
esiin paksun lumenkin alta toinen toisensa vieressä, sekä maassa
lojuvista honkien latvoista ja kuivista koukkuisista oksista, joita
näkyy nietoksissa niinkuin kaatuneitten jäykistyneitä jäseniä
Verestschaginin sota-tauluissa. Kaikista niistä päättäen on siellä
ollut vielä aivan viime aikoihin saakka oikeat aarniometsät, joiden
todellista arvoa ei sopisi laskea sadoissa tuhansissa, vaan
miljoonissa, ja joiden todellisella hinnalla olisi voitu kaikki niitten
seutujen viljelyskuntoinen maa saada muokatuksi vaikka puutarhaksi
kenenkään tarvitsematta mennä Ameriikkaan työtä oppimaan.
Mutta paljon on siellä päin sentään vielä nuorempaa rekryyttijoukkoa
jälellä, jos kohta sitäkin jo kaatuu niinkuin heinää, sillä koko
Viitasaaren ja Saarijärven vesistöjen varsilla tuntuu metsänkasvu
olevan yleensä harvinaisen hyvä, siellä ovat Suomen valtion metsistä
parhaat, joskaan ei laajimmat, ja siellä ovat myös sahalaisten omista
metsistä satoisimmat -- eivätkä kaikki yksityisetkään ole vielä
ennättäneet lopen paljastaa uittokelpoisia metsiään, sillä niitä on
ollut niin paljon, että aina löytyy rippeitä jälellä.
Eikä ole liioin, eikä ole tainnut ennenkään olla kaskenpoltto siellä
päin niin yleistä kuin Savossa ja Karjalassa. Harvassa paikassa
Suomenniemellä näkee niin taajoja, rinkkoja ja tuoreita metsiä kuin
juuri siellä, ja monissa soissakin saavuttaa siellä petäjä
harvinaisuutena ennen kuivumistaan tukkipuun ko'on, puhumattakaan
kankaista ja kovemmista maista, joilla metsä kasvaa kuin "humalisto" ja
joitten pintaa useissa kohdin pidetään niin tekeytyneenä ja
voimallisena, että sitä kuoritaan lannanlisäksi peltoihin.
Nämä molemmat edellämainitut vesijaksot ne juuri ovat jo kauvan olleet
niitä pääsuonia, niitä valtimoita, joita myöden miljoonat ja miljoonat
tukit ovat soluneet itse Suomen sydämmestä ulos ja jotka vieläkin
tulevat näkemään miljoonia tukkia -- joskin yhä pienempiä -- keikkuvan
laineillaan ja uivan koskistaan alas.
Ja ett'ei näillä Laukaan kihlakunnan mailla, jotka ovat niin hyötyisiä
metsän kasvuun, suinkaan ruvettaisi metsiä hävittämällä liiallisessa
määrässä kokeilemaan jalompien kasvien, niinkuin viljan ja heinän
viljelystä, (joka kyllä joskus vastaisuudessa olisi saattanut tapahtua)
ja ett'ei loppuisi purtava sahojen hampailta eikä jauhatusaine
massatehtaitten puumyllyiltä, siitä ovat sahayhtiöt ja puuhiomot
sielläkin pitäneet hyvän huolen.
Tämä koskee etupäässä Pihtiputaan pitäjää, joka onkin todellinen
paratiisi metsäafäärien kannalta katsoen.
Kaksi yhtiötä siellä on pääisäntinä: osakeyhtiöt Halla ja Haapakoski,
eli The Finland Wood C:o, jonka pääasema on Laukaan pitäjässä. Nämä
kaksi yhtiötä ovat kiertäneet haltuunsa jo kokonaista 65 maatilaa
siellä ja tämä luku on yhä vaan lisääntymässä. Muilla yhtiöillä on
siellä 18 tilaa, jotenka näitten uudenaikaisten metsätilojen luku
Pihtiputaalla tätä nykyä on kaikkiaan 83, tehden yhteensä noin 10,50
manttaalia.
Koko pitäjän manttaali on 25,32. Siis on yhtiötiloja manttaalimäärästä
lähes puoli pitäjää, mutta mitä pinta-alaan tulee, on niitä paljo
enemmän kuin puolet, sillä ne ovat etupäässä sellaisia tiloja, joihin
on lohkaistu manttaalia oikein noin päivän matkoilla.
Jos Pihtiputaalla ei ylimalkaan ole juuri saivarreltu maita jaettaessa,
on sitä muutamissa kyläkunnissa annettu todella hämmästyttävän paljon,
oikealla "Porvoon mitalla" -- tai vielä paremminkin tekee mieleni sanoa
oikealla rehellisellä "Pataan mitalla". Keskimäärin on siellä näet
maata manttaalia kohti noin 2,000 hehtaaria, johon sitäpaitse vielä
tulee lisäksi metsäveromaat. Näitä metsäveromaita, joita kruunun
liikamaista (onko sitä koskaan todella ollut valtiolla liikaa!)
aikoinaan on annettu manttaaliin pannun maan lisäksi ja joista vero on
mitättömän pieni, ainoastaan noin 12 markkaa manttaalilta, voi olla
useassa kohdassa yhtä paljon kuin manttaaliin pantua maatakin. Mutta
siellä löytyy sellaisiakin kyläkuntia, kuten esim. Alvajärven kylä
pitäjän pohjoisosassa, jossa maanmittarin tiedonannon mukaan pitäisi
oleman lohkaistuna maata manttaaliin parikymmentä tuhatta hehtaria.
Siinä on jo toista jos molempiakin ja paras sekä isoin osa siitäkin on
jo sahalaisilla. Niinpä on heillä siinä kyläkunnassa esim. Talvilahden
tila 3/8 manttaalia, jossa sanotaan olevan maata 3.000 hehtaria. Sitten
on heillä samassa kylässä n:o 3, joka käsittää kolme eri tilaa,
Rekolan, Nikulan ja Kelinään. Näissäkin pitäisi olemaan maata vielä
runsaammin kuin kylän muissa taloissa, yhteensä arvattavasti noin
10.000 hehtaria. Ja Etelä-Suomessa on paljon kokonaisia pitäjiä,
joitten pinta-ala kaikkineen päivineen tekee vaan 4 à 5,000 hehtaria.
Kivijärvellä, Pihtiputaan naapuripitäjässä, ei toki vielä ole niin
pelottavassa määrässä luovuttu maasta, mutta siihen on luullakseni
näihin saakka etupäässä vaikuttanut se seikka, että sieltä on vaikeampi
ja monimutkaisempi tukinuitto suurempiin alavesiin.
Alku on kumminkin hyvä jo Kivijärvelläkin. Sielläkin on jo yhtiötaloja
35 kappaletta, jotka yhteensä tekevät noin neljännen osan pitäjän koko
perintömaista, eli 4 manttaalia 16,89:sta manttaalista. Enimmät
niistä ovat samoilla ulkomaisilla yhtiöillä, norjalaisilla ja
englantilaisilla, joilla Pihtiputaallakin on laajimmat alueet, ja
sellaisia tiloja he sielläkin ovat etupäässä omikseen kiehtoneet,
joissa on virstakaupalla maata, mutta siltä pienet verot, niinkuin
esim. osan Saaren rälssiä Kivijärven pohjoisilla rannoilla, jossa
sanotaan olevan maata yhdessä neljäsosassa manttaalia lähes 100
neliökilometriä.
Eteläisemmissä pitäjissä Laukaan kihlakuntaa oli metsät jo ennätetty
enemmän raiskata niinä aikoina, joina puutavaraliikkeen harjoittajat
eivät vielä pitäneet liikkeelleen välttämättömänä kiinteitä
maaomistuksia, eivätkä talonpojat vielä olleet täydelleen keksineet
sitä, että selvällä rahalla on ainakin jonkun aikaa helpompi elää kuin
pellon kyntämisellä, niin että siellä ei sahayhtiöillä ole ihan niin
paljon tiloja hallussaan kuin pohjoisempana.
Mutta aina on sielläkin sentään ollut "puualojakin" joukossa ja miehiä,
jotka ovat olleet halukkaita niistä luopumaan.
Viitasaaren pitäjässä niitä on 28 kappaletta, tehden pitäjän 32,27:sta
manttaalista 3,85 manttaalia, Karstulassa, Saarijärvellä ja Laukaassa
noin parikymmentä itsekussakin, sekä pienemmissä pitäjissä,
Konginkankaalla, Sumiaisissa, Uuraisissa ja Petäjävedellä myöskin
kymmenkunta tai ehkä alku toistakymmentä jokaisessa.
Kaikki seudut, joista tähän saakka olen ilmoittanut numeroita, kuuluvat
Saimaan ja Päijänteen vesistöihin. Kolmannesta meidän laajimmista
vesijaksoistamme, Kokemäen vesistöstä ja porilaisten liikealoista
minulla ei ole tarkkoja tietoja, mutta vähemmän siellä yleensä on
maatiloja sahayhtiöitten hallussa kuin kahdessa ensinmainitussa
vesistössä, johon tietysti on vaikuttanut korkeampi viljelys ja maan
korkeampi arvo. Sillä kyllä sielläkin päin sahayhtiöt ottavat, kun vaan
saavat. Siitä on todistuksena heidän valloituksensa Kuortaneen
kihlakunnan etelä-osissa, missä Suomen- ja Hämeenselänteitten
kainaloseuduilla löytyy laajoja metsämaita. Siellä, varsinkin Keuruun
ja Virtain vesireiteillä on heillä koko lailla kiinteää maa-omaisuutta,
enimmin ehkä Multian pitäjässä, jossa porilaiset yhtiöt omistavat jo 21
taloa, eli noin tasan neljännen osan pitäjää.
Jos nyt laskemme yhteen kaikki ne maatilat, mitä edellämainituissa
pitäjissä on sahayhtiöitten ja osaksi muitten teollisuuslaitosten
omina, saamme tällaisen taulun:
Sulkavalla ....... 22 tilaa.
Tohmajärvellä .... 24 "
Ilomantsissa ..... 174 "
Enossa ........... 82 "
Pielisjärvellä ... 66 "
Nurmeksessa ...... 53 "
Juuassa .......... 51 "
Rautavaarassa .... 46 "
Nilsiässä ........ 54 "
Iisalmessa ....... 46 "
Pielavedellä ..... 32 "
Keiteleessä ...... 30 "
Pihtiputaalla .... 83 "
Kivijärvellä ..... 35 "
Viitasaarella .... 28 "
Multialla ........ 21 "
Summa 847 tilaa.
Ja jos tähän vielä lisäämme Karstulasta, Saarijärveltä, Laukaasta,
Konginkankaalta, Sumiaisista, Uuraisista ja Petäjävedeltä sekä
Keuruulta yhteensä noin 100 maatilaa, (luku, joka on pikemmin alhainen
kuin liian korkea) niin saadaan lopputulokseksi, että 24:ssä
Sisä-Suomen pitäjässä löytyy noin 950 maatilaa, jotka ovat muuttuneet
metsätiloiksi.