Lopussa kiitos seisoo.
Vuosi oli kulunut niistä tapauksista, joista vasta kerroimme. Tämän
vuoden kuluessa on paljon muutoksia tapahtunut tuttavissamme. Samaten
kuin mustat, sähköiset pilvet taivahalle vähitellen nousevat ja sitten
äkki-arvaamatta, kun toinen toisensa tapaavat, leimahtavat tuleen,
purkautuvat myrsky-sateesen ja varsin lyhyessä ajassa puhdistavat
ilman, katoovat ja päästävät jälleen auringon valaisemaan, -- niin ihan
samaten oli pahuus ja ilkeys, joka monien vuosien kuluessa oli
riemuinnut, noussut korkeimmilleen. Tuli, oikeuden puhdistava tuli oli
paljastanut syylliset ja kun pahuus ja ilkeys oli palkkansa saanut,
astui pimeyden peitosta esille se, minkä rikos oli koettanut pimeyden
peittoon ijäksi sulkea.
Rytilän kartano näyttää nyt ystävällisemmälle kuin koskaan ennen. Se on
kumminkin aina samallainen kuin se on ollut; ei ole siinä, itsessä
kartanossa mitään muutosta tapahtunut, mutta kumminkin! Niinhän se on,
että asunnon ulkomuotokin ottaa, niin sanoaksemme, muotoa siitä, mikä
sen sisässä asuu. Ja nyt ei enää kapteeni Kornman, eikä hänen perheensä
Rytilässä asunut. Rytilässä hallitsi nyt uusi, nuori isäntä, Konrad
Kornmanin veljen poika, Varpusten ottopoika Heikki Varpunen, joka nyt
on tunnettu oikealla nimellään Kaarle Kornman.
Pilvet ovat poistuneet -- kaikki! Nuorukainen poika on palannut isäinsä
kotiin; hän on perinyt, mitä hänen vanhempansa hänelle jättivät. Hänen
sydämensä tykyttää omituisista tunteista. Vihaa oli hänen perintöönsä
koetettu istuttaa, mutta mitä setänsä vääryydet ja julmuudet tähän
hänen perintöönsä istuttivat, sitä hän ei ole perinyt. Rauha vallitsee
hänen rinnassansa. Hänen vanhempainsa mieli-ala on palannut Rytilään
hänen kanssansa.
Vuosi oli kulunut ennenkuin kaikki kapteenin julmuudet tulivat selville
ja hän itse ehti saada tuomionsa. Se tuomio ei kumminkaan häntä
itseänsä kohdannut. Kun hän huomasi, että meri oli antanut saaliinsa
takaisin, että hulluihin järki palasi todistamaan häntä vastaan, että
merimiehet, joihin hän oli luottanut, paljastivat hänen oikean
luonteensa; kun hän huomasi, että lain miekka uhkasi hänen syyllistä
henkeänsä -- --, niin huomasi hän myös, että hän oli osansa loppuun
saakka näyttänyt, että murhenäytelmän viimeisen näytöksen viime kohtaus
oli käsissä. Muutamana päivänä, ennenkuin ylhäisin oikeus lausui hänen
tuomionsa, surmasi hän itsensä raudoillansa. Vähää ennen oli Amanda,
hänen tyttärensä, ja Wappo, hänen vaimonsa, käyneet häntä katsomassa.
Mitä heidän välillänsä silloin oli tapahtunut, sitä ei saatu tietää,
se vaan huomattiin pian, että isän synnit kohtasivat lasta, sillä
Amanda vaipui hiljaiseen syvämielisyyteen, josta ei mikään voinut häntä
vetää. -- --
Kesäpäivä oli lämmin ja kaunis. Isäntänä on Heikki ensikerran astunut
huoneesen, josta hän lapsena ryöstettiin. Provasti, rouva Renner ja
Liina ovat saattaneet hänen pappilasta Rytilään. Eeva on Heikin onnesta
tullut uudelleen nuoreksi. Hän itkee ja nauraa vuorottain. --
Siitä saakka kun kapteeni joutui kiini rikoksistaan, ei nähty Rytilän
rajoja ulompana rouva Kornmania, eikä myös Amandaa. Kun tuomio lankesi,
joka antoi nuorelle pojalle hänen isänsä maan takaisin, muuttivat he
kaupunkiin. Sinne nyt Wappo muassansa mitä ikänä hän taisi viedä, sillä
hän oli sama, entinen Wappo vieläkin. Kaarle ei häntä vastustanut,
mutta nyt kun hän isänsä kuolinkamariin astui ja siellä näki äitinsä
kuvan, sanoi hän: "Jumalan kiitos että minun tätini tämän minulle
jätti". --
Siinä oli hän siis taasen pitkien aikojen kuluttua! Provasti istui
samalle paikalle, missä hän oli istunut illalla, jossa hän kuoleman
kourissa olevalle oli luvannut hänen poikaansa kasvattaa. Tämän oli
provasti, alussa itse sitä tietämättä, tehnyt. Hän kertoi tästä nyt
nuorelle isännälle, mitä hän tiesi hänen isänsä ja kapteeni Konradin
nuoruudesta, siitä vihasta, millä vanhempi veli, Konrad, kohteli
velipuoltansa, Kaarlea. Hän puhui, miten tämä viha oli syntynyt
melkeinpä kohta, kun hänen isänsä meni uuteen naimiseen -- siis jo
ennen velipuolen syntymistä -- siitä, että Konrad jo silloin oli
luullut: "sinulle ei ole mitään". Ja kun sitte Konrad sai veljen, joka
oli äitinsä jälkeen perivä Rytilän, oli tämä viha yhä kasvanut.
Molemmat pojat olivat isän laimeudesta saaneet kasvaa omia aikojaan.
Konradin vei kateus, jota isä turhaan koetti sammuttaa, ijäksi pois
avujen tieltä. -- Sitten puhui provasti, miten tämä viha nuoressa
merimiehessä oli yhä kasvanut julmaksi, sammumattomaksi, kun hän oli
rakastunut nuoreen neitiin, joka jo oli hänen veljensä morsian. Siitä
oli viha muuttunut kostoksi, sillä Konradin mielestä oli hänen veljensä
riistänyt häneltä kaikki. -- --
Ja kun provasti tästä rakkaudesta puhui, niin loi Kaarle silmänsä
äitinsä kuvaan ja hän ymmärsi, että viha saattaa rakkaudestakin syntyä.
-- Provastin vielä puhuessa avattiin ovi ja sisälle astui mies, joka
suoraa tietä tuli kaupungista. Hänellä oli asiaa provastille; hän tuli
Anteron puolesta, nuoren kauppamiehen, joka kaksi kuukautta oli vuoteen
omana ollut. Antero oli lähettänyt hänen pyytämään provastia käymään
luonaan kaupungissa. "Vihan peri kauppias, kun Karlgren vainajan
tavarat peri," lopetti mies.
Ja provasti seurasi lähettilästä.
Mutta Kaarle silmäili äitinsä kuvaa ja sitten loi hän silmänsä Liinaan
ja tämä silmäily sanoi, mitä nuoren patronin ujous ei muulla tavalla
näyttänyt, sanoi että hänen rakkautensa ei ollut turha ollut; että se
oli palkkansa saanut kauniin neidin rakkaudesta. -- Kaksi päivää ennen
olikin provasti yhdistänyt kihlattujen nuorten kädet.
Vasta seuraavana aamuna palasi provasti. Hän oli iloinen. Kuolema, joka
Anteroa odotti, oli hänessä vaikuttanut suuren muutoksen. Siitä saakka,
kun Kaarle, silloin vielä Varpusen Heikki, kävi kaupungissa, jossa
rupesi kapteeni Konradin palkolliseksi, eivät nuorukaiset olleet
nähneet toisiansa. Antero lähetti nyt Kaarlelle terveiset, mitkä
osoittivat, että väärä viisaus, mitä hän oli ystävälleen saarnannut, ei
enää ollut hänen elämänsä ohje-nuora. Hän olisi tahtonut testamentata
tavaransa Kaarlelle, mutta provastin neuvosta oli Karlgrenin sisar ja
tämän tytär nyt perivä mitä saituri vainaja pitkän elämänsä kuluessa
oli koonnut. -- Kaikki kuuntelivat säälivästi, mitä provasti kertoi,
kaikki paitsi Vanha Eeva. Kun oli provasti lopettanut, sanoi hän:
"Jumalan kiitos, nyt emme tarvitse pelätä ketään. Kapteeni on kuollut;
Jolsan Matin korjasi sama meri, mihin hän uhkasi pienen Kaarleni
hukuttaa. Viha on muuttunut rakkaudeksi! Oi jos eläisi vielä nuori
rouva-vainajani!"