Urut Siitarin suuret soivat,
vastaa Oterman torvet,
yhtyy Nuojuan neitsytkuoro,
kaikuu rantojen korvet.
Astu äärelle virran uoman!
Näet voiman ja mahdin:
pyörre pärskyvi, ärjyy aalto
valkovaippana Ahdin.
Järkkyy allasi rannan töyräs,
lehvät lehtojen liikkuu.
Katso, kuohussa kuumimmassa
venhe kiitävä kiikkuu!
Läpi lainehen, hyrskyn halki
vaahtoväylänsä viiltää,
runko notkuvi, melan tiestä
pärske sauhuna kiiltää.
Koski nielevi pitkän purren
nythän onpi se poissa --
säästä pelkosi, hetken päästä
soutaa se suvannoissa!
Soutaa lampea lehtirantaa
uutta koskea kohti --
näitkö, kuinka sen tervalaita
päivänpaisteessa hohti?
Kestää laita ja kestää miesi
melan varressa varmaan,
jollei aaltojen lauleloista
ääntä keksinyt armaan...