vaan paljoa nuorempi mies, joka tuskin näytti neljänkymmenen vanhalta.
"Kuka te olette, herra?" kysäsi kuuriruhtinas. "Minä lähetin noutamaan
hovi- asiamiestäni, Mayer Anshelm Rothschildia."
"Teidän Korkeutenne, hän ei voi kutsumustanne seurata, sillä Jumala on
hänet luoksensa kutsunut."
"Hän on siis kuollut?"
"Teidän Korkeutenne, hän kuoli vuosi takaperin."
"Hän oli kelpo mies", sanoi kuuriruhtinas huoahtaen. "Minä luotin
häneen rajattomasti ja olen osoittanut sen hänelle. En voi häntä siitä
nuhdella, että luottamukseni seuraus tuli onnettomaksi. Olen
asiamiesteni ja valtuutettujeni kautta saanut tietää kaikki ja muun
muassa senkin, että isänne vasta urhoollisimman vastustuksen perästä
pakon vaatimana antoi rahani noille häpeämättömille Ranskan
metsärosvoille. Teidän isänne on käyttänyt itsensä kuten rehelliselle
ja uskolliselle miehelle sopii, sen todistuksen minä hänelle annan
vielä hänen kuoltuansakin; ja mitä niihin kolmeen miljonaan tulee,
mitkä minä hänelle annoin, niin minä olen ne jo unhottanut. En siis
niiden vuoksi ole teitä tänne kutsunut; minulle on vielä Jumalan kiitos
jäänyt eräitä miljonia ja ne tahdoin minä antaa teidän isällenne
hoidettaviksi. Valitan, että hän on kuollut, sillä, kuten jo sanoin,
hän oli rehellinen, uskollinen mies, eikähän se ollut hänen syynsä,
että minun miljonani häneltä ryöstettiin."
"Teidän Korkeutenne", sanoi Anshelm Rothschild hymyillen, "teidän
miljonianne ei ole ryöstetty!"
"Mitä tarkoitatte? Eikö se olekaan siis totta? Eikö teidän isäänne
olekaan ryöstetty?"
"Teidän Korkeutenne, kyllä se on totta. Mutta isäni oli Teidän
Korkeudellenne vannonut säilyttääksensä hänelle uskomanne rahat, ja hän
on valansa pitänyt. Hän antoi Ranskalaisille, jotka häntä kuolemalla
uhkasivat, oman omaisuutensa ja pelasti siten teidän Korkeutenne kolme
miljonaa."
"Vai niin, että minun miljonani kuitenkin vielä ovat tallella!"
huudahti kuuriruhtinas ilosilmin.
"Teidän Korkeutenne, kauppahuone Rothschild on valmis, milloin vaan
käskette, maksamaan Teille ne kolme miljonaa ynnä niille juoksevat
korot vastaanottopäivästä asti."
Kuuriruhtinas katsoi kummastuneena, henkeä vetämättä pankkirin tyveniin
kasvoihin. "Kaikkiko?" kysyi hän hetkisen kuluttua. "Te voisitte salata
kaikki, ja te annatte minulle kaikki, sekä pää-oman että korot!?"
"Se on tietty", vastasi pankkiri tyynesti. "Ainoastaan yhtä pyytää
kauppahuone Rothschild Teiltä, nimittäin: että tahtoisitte ottaa
huomioonne ne vaikeat suhteet, joiden vallitessa isäni pelasti
miljonanne, ettekä siis laskisi korkoa korolle, vaan lukisitte tämän
koron meille hoitokustannusten palkkioksi. Olemme valmiit milloin
hyvänsä kaikesta tilin tekemään".
"Mutta minä en aio ottaa noita kolmea miljonaa", huudahti kuuriruhtinas
vilkkaasti. "Herra pankkiri Anshelm Rothschild, te olette isänne poika!
Minä olen kerran isänne edessä hävystä luonut silmäni maahan, hänen
poikansa edessä en sitä tahdo tehdä. Te ette tule minulle noita kolmea
miljonaa maksamaan, ne jäävät teidän liikkeesenne, eikä tään-koommin
tarvitse enää olla mitään puhetta koroista eikä prosentista, joita te
minulle tarjoatte. Vasta tänä päivänä minä annan nuo kolme miljonaani
teille, herra pankkiri Rothschild, ja vasta tästä päivästä alkaen
voitte minulle niistä korkoa lukea, mikä kumminkaan ei saa nousta
enempään kuin puoleen tavallisesta korkokannasta".
"Teidän Korkeutenne, en tiedä, josko voin jalomielistä tarjoustanne
hyväkseni käyttää, ja --"
"Älkää virkkako mitään", keskeytti kuuriruhtinas häntä vakavasti,
"älkää puhuko jalomielisyydestä, sillä silloin täytyy minun tunnustaa,
että te se olette, joka jalomielisyyttä osoitatte, te, pankkiri
kuuriruhtinasta kohtaan. Minä olen näinä paon vuosina tullut
käsittämään paljon uutta, ja ruhtinaallinen ylpeyteni on oppinut
nöyrtymään ja tullut ymmärtämään, että muitakin ruhtinaita on kuin
ainoastaan laillisia, ja että raha yhtä hyvin valta-istuimia rakentaa
kuin syntyperäkin. Me keskustelemme siis valta valtaa vastaan, herra
Anshelm Rothschild. Minä olen kuuriruhtinas, te olette raharuhtinas. Ja
kenties on raharuhtinas sittenkin mahtavampi kuuriruhtinasta. Mitä minä
suinkin vaan voin tehdä, teidän valtaanne lisätäkseni, sen olen tekevä.
Te olette näkevä, herra raharuhtinas, ett'ei kuuriruhtinas ole
kiittämätön ja ett'ei hän häpeä julkisesti jokaiselle tunnustaa, kuinka
suuressa kiitollisuuden velassa hän teille on!"
Ja kuuriruhtinas piti pankkirillensa ylihovi-asiamies Rothschildille,
jonka hän nimitti Hesseniläiseksi finanssineuvokseksi, sanansa, piti
hänelle paremmin sanansa kuin kansalleen, jolta hän pian peruutti
lupaamansa perustuslain.
Kun sitte kaikki ruhtinaat kokoontuivat Wienin kongressille, kun
siellä, kuten Lignen ruhtinas lausui, "Europan ruhtinaat lupa-aikaansa
viettivät", kun siellä "kongressi tanssi, mutta ei päässyt eteenpäin",
silloin kertoi Hessenin kuuriruhtinas eräissä iloisissa pidoissa läsnä
oleville kuninkaille ja ruhtinaille kertomuksen kolmesta miljonastansa
ja kauppahuone Rothschildin rehellisyydestä. Ja kummastellen
kuuntelivat ruhtinaat tätä harvinaista juttua, ja jokainen näistä
kruunatuista herroista selitti olevansa valmis näin erinomaista
rehellisyyttä palkitsemaan. Ja tällä kertaa pitivät kaikki ruhtinaat
sanansa. Itävalta korotti Rothschildin veljekset vapaaherran arvoon,
Preussi nimitti heidät salaneuvoksiksi, muut ruhtinaat antoivat heille
tähtiä rintaan, ja kaikki ruhtinaat, sekä pienet että suuret,
turvasivat raha-asioissa Rothschildeihin, raharuhtinoihin, joista pian
todenmukaisesti voi sanoa, että rauha ja sota oli heidän vallassaan
paremmin kuin laillisten ruhtinasten.
Gudula, Rothschildein kanta-äiti, joka uskollisesti pysyi pienessä
asunnossaan Juutalaiskaupungissa, vaikka pojat jo ammoin olivat
itsellensä ruhtinaallisia palatseja rakentaneet Frankfurtiin, Wieniin,
Parisiin, Neapeliin ja Lontoosen. Gudula tunsi myös aivan hyvin
poikainsa, raharuhtinasten, voiman. Kun vuonna 1830 eräs naapurivaimo
itkein hänen luokseen tuli ja valitti vallankumouksen johdosta, joka
riehui Ranskassa ja Puolassa, sekä arveli nyt suuren sodan syttyvän,
silloin vastasi Gudula rouva hymyillen: "olkaa huoleti, naapurikulta.
Minä sanon pojalleni, ett'ei hän antaisi rahaa noille ruhtinoille, ja
milläpä ne sitten sotia käyvät!"
End of Project Gutenberg's Kuuriruhtinas ja Raharuhtinas, by Louise Mühlbach