Me kirjoitamme laajoja teoksia, joista ei kenties ainoakaan sivu ole
tuottanut syntyessään tekijälleen mielihyvää, luottaen jonkun yleisen
suunnitelmamme pätevyyteen, aivan samoin kuin ponnistelemme
ansaitaksemme rahaa, tai ahdamme päämme täyteen politiikkaa -- kaikki
ikäviä asioita, silloin kun ne on käytännössä suoritettava -- kun
sitävastoin Tagore, aivan samoin kuin Indian sivistysmuotokin, on
tyytynyt siihen, että on löytänyt elämän sielun ja antautunut sen
itsetahtoisen ilmitulon tulkiksi. Hän näyttää usein panevan elämänsä
niiden rinnalle, jotka elävät enemmän meidän tapaamme ja joilla on
maailmassa näennäistä arvovaltaa, ja tämän hän tekee nöyrästi ja
vaatimattomasti, ikäänkuin hän olisi varma ainoastaan siitä, että tämä
tie on paras hänelle: "Kotiin mennessään vilkaisevat ihmiset minuun,
hymyilevät ja minä häpeän syvästi. Istun kuin kerjäläistyttö, peittäen
kasvoni vaipallani, ja kun minulta kysytään, mitä tahdon, katson maahan
enkä vastaa." Toisen kerran, muistaessaan, miten erilainen hänen
elämänsä muinoin oli, hän sanoo: "Monta hetkeä olen viettänyt ottelussa
hyvän ja pahan välillä, mutta nyt on leikkitoverilleni tyhjyyden
päiviltäni mieluista saattaa sydämeni luoksensa; enkä tiedä, miksi tämä
äkillinen kutsu siihen, mikä on hyödytöntä epäjohdonmukaisuutta."
Viattomuudellaan ja yksinkertaisuudellaan, jolla ei ole vertaistaan
kirjallisuudessa, saattaa hän linnut ja lehdet lukijalle yhtä
läheisiksi kuin lapsille, ja tekee vuodenaikojen vaihdokset yhtä
suuriksi tapauksiksi kuin ne olivat, ennenkuin ajatuksemme astuivat
väliin. Toisin ajoin ihmettelen, lieneekö hän perinyt tuon kaiken
Bengalin kirjallisuudesta tai uskonnosta, kunnes minua taas toisekseen,
muistaessani, että taivaan linnut istahtavat hänen veljensä kädelle,
miellyttää kuvitella, että se on perinnöllistä, että se on salaisilmiö,
joka on kasvanut vuosisatojen kuluessa kuin jonkun Tristanin ja
Pelanoren kohteliaisuus. Ja tosiaankin, kun hän puhuu lapsista, niin ei
voi varmaan sanoa, ottaen huomioon kuinka outo tämä ala on hänelle,
kirjoittaako hän kuitenkin pyhimyksistä: "He rakentavat huoneensa
hiekasta ja leikkivät näkinkengän kuorilla. He köynnöstävät venheensä
kuihtuneilla lehdillä ja liukuvat hymyillen avaroilla syvyyksillä.
Maailmojen merenrannoilla lapset leikkivät. He eivät osaa uida, eivätkä
laskea verkkoja. Helmenpyytäjät sukeltavat helmiänsä hakemaan,
kauppiaat purjehtivat laivoillaan, mutta lapset kokoilevat kirjavia
kiviä ja viskaavat ne taas syrjään. He eivät hae salattuja aarteita,
eivätkä osaa laskea verkkojansa."
(Suomentanut _Osmo Iisalo_.)